Kirjaston työntekijöiden pitämä, kaikille avoin Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjavinkkipiiri tarjoaa kuulijoille makupaloja monenlaisista kirjoista. Nyt korona-aikaan piiriin kokoonnutaan turvasuosituksia noudattaen. Seuraavan kerran kirjavinkkejä jaetaan torstaina 5.11. klo 18 pääkirjaston Jaaksi-salissa. Lokakuun vinkkipiiriä luotsasivat Elina Kortesmäki, Hanna Kotila ja Merja Koski-Aho, jotka suosittelivat kirjoja tähän tapaan:
Delia Owens: Suon villi laulu, 2020
suomentaja Maria Lyytinen
Suon villi laulu on lumoava kasvutarina ja murhamysteeri, joka on täynnä upeaa luonnonkuvausta. Kya varttuu 1950-luvun Pohjois-Carolinassa rämeen laidalla. Kotiolot ovat vaikeat, ja lopulta Kya jää asumaan yksin pieneen mökkiin. Kya rakastaa luontoa, rämettä, merta, kasveja ja eläimiä, luonnossa hän oppii kaiken tarvitsemansa. Muut pitävät rämettä ja suoaluetta hukkamaana, Kyalle suo on koti ja turvapaikka. Kyläläisten joukossa Kyalla on muutama ystävä, mutta muut pitävät häntä kummallisena Rämelikkana.
Kun Kya on parikymppinen, kylän kultapoika, jalkapalloilija Chase Andrews löydetään kuolleena rämeellä sijaitsevan palotornin juurelta. Tapaus alkaa vaikuttaa murhalta, ja epäilykset kohdistuvat Kyaan, sillä huhujen mukaan Kya ja Chase on nähty useampaan otteeseen yhdessä, ja todisteitakin löytyy.
Kirjassa kulkee rinnan kaksi tarinaa ja aikatasoa, jotka lopulta yhdistyvät ja Chasen kohtalokin selviää. Suurimpaan rooliin kirjassa kuitenkin nousevat luonto ja Kyan erikoinen elämä.
Terhi Kokkonen: Rajamaa, 2020
Karo ja Risto ovat aviopari, jotka ovat hoitaneet kireää liittoaan Lapin-matkalla. Paluumatkalla he joutuvat vuokra-autollaan onnettomuuteen ja päätyvät muutamaksi päiväksi syrjäseudun ainoaan majapaikkaan toipumaan. Karoa lumen saartama luksuslomakylä ahdistaa, mutta Risto alkaa oudosti viihtyä siellä. Karoa vaivaa onnettomuuden syy, hän on vakuuttunut, että sen aiheutti toinen auto, vaikka Riston mukaan he vain ajoivat ulos liukkaalla tiellä. Karo myös tuntuu hukkaavan tavaroitaan ja unohtelevan asioita. Risto pitää Karoa siksi epätasapainoisena. Lukijalle kuitenkin paljastuu rivien välistä, että Risto manipuloi Karoa.
Se, kuinka viikko pimeän keskellä päättyy, selviää jo ensimmäisellä sivulla, mutta kirja paljastaa kuinka tilanteeseen päädytään. Kirja antaa Riston ja Karon elämästä runsaasti vihjeitä, sillä Kokkonen jättää paljon sanomatta ja lukijan pääteltäväksi. Teosta on kuvailtu twinpeaksmaiseksi psykologiseksi trilleriksi, jossa pohditaan valtaa ja ihmissuhteita. Kerronta on etäännytettyä, ja se korostaa kirjan latautunutta ja painostavaa tunnelmaa. Pinnan alla ja rivien välissä tapahtuu kuitenkin paljon.
Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa, 2020
Tuhkaan piirretty maa on kaunis ja julma romaani. Se käsittelee isoja aiheita: sotaa, saksalaisten vankileirejä Lapissa, vankien julmaa kohtelua, rotuajattelua sekä saamelaisten suomalaistamispyrkimyksiä. Nuori sotilas Väinö Remes toimii saksalaisten vankileirillä vartijana ja tulkkina ja on osallisena leirien julmuuksissa. Sodan jälkeen valokuvaaja ja toimittaja Inkeri Lindqvist muuttaa Enontekiölle raportoidakseen Lapin jälleenrakennuksesta ja tehdäkseen lehtijuttuja pohjoisen elämästä. Inkeri etsii myös tietoa sodan loppuvaiheessa saksalaisten vankileiriltä kadonneesta puolisostaan Kaarlosta.
Leirien todellisuus paljastuu Väinö Remeksen päiväkirjamerkinnöistä. Myös monet Inkerin tapaamat paikalliset tietävät leireistä enemmän kuin ensin haluavat myöntää. Kuva alkaa vähitellen avautua ja vaietut asiat nousevat esiin. Lukija pohtii väistämättä, miten tämä kaikki on voinut tapahtua. Kirja nostaa myös esiin saamelaisten kohtelun ja sen, miksi niin moni saamelainen on menettänyt äidinkielensä. Kaiken pimeän ja synkän vastapainona Rautiainen kuvaa hienosti Lapin luontoa ja pohjoisen ainutlaatuista valoa. Ja toivo, sitä löytyy kirjasta myös ja se kantaa tarinan ihmisiä eteenpäin. Kokkosen kirja on ehdolla Helsingin sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi.
Heidi Mäkinen: Ei saa elvyttää, 2020
Kirjan päähenkilö Auri on hammaslääketieteen professori ja edelleen kiinnostunut tieteen tekemisestä. Aurin nykyinen elämä eläkeläisenä ei kiinnosta häntä ollenkaan.
”Mikään eläkeläisalkuinen toiminta ei kiinnostanut Auria. Eläkeläiselle sopivana ajankuluna pidettiin ristisanatehtäviä, sukankudontaa, tuolijumppaa, virsien veisaamista, turhia kieliopintoja sekä sudokujen ratkomista. Asioita, joista ei ollut kenellekään hyötyä.”
Aurilla on tytär Tekla, väsynyt terveyskeskuslääkäri, joka melkein pelkää äitiään. Häneltä puuttuu täysin tieteellinen kunnianhimo, ja Aurin ja Teklan suhde on melko viileä. Teklan tytär on Inka, vegaani, joka haluaa muuttaa Berliiniin kommuuniin. Hän ei tunnu piittaavan opiskeluista, mutta hänen suhteensa isoäitiin on hiukan parempi kuin Teklan suhde Auriin.
Kerran, kun Auri jonottaa taksia rautatieaseman luona, hänelle tarjoaa kyytiä nuori, reipas nainen Natalia. Hän kiidättää Aurin vanhalla lommoisella autollaan Bulevardille Aurin kotiin. Natalia saa automatkasta runsaan korvauksen. Hän tekee myös nopeita päätelmiä Aurin hienosta kodista. Myös Aurin aivot toimivat: hän haluaisi kuolla ja alkaa laatia suunnitelmia, miten Natalia voisi auttaa häntä kuoleman jouduttamisessa. Huijaako vai auttaako Natalia Auria? Sen saa selville lukemalla tämän kirjan, joka sopii erityisen hyvin vanhuutta pohtivalle, huumorista pitävälle ja nykymenolle mielellään nauravalle lukijalle.
Kim Thuy: Vi, 2019
Suomentaja Marja Luoma
Vi kertoo vietnamilaisestä tytöstä, joka on ainoa tytär perheessä, muut lapset ovat poikia. Tytöllä on tarmokas äiti, joka johdattaa lapset pois Vietnamista, aluksi Malesiaan pakolaisleirille ja sieltä Kanadaan. Kirja kertoo myös vietnamilaisista perinteistä ja vanhempien kunnioittamisesta ja niistä irtautumisesta. Perhe ja suku pitävät tiiviisti yhtä, mutta kaikki eivät aina käyttäydy vanhojen perinteiden mukaan.
Kirja tarjoaa pienoiskoossa tietoa Vietnamista ja poliittisesta tilanteesta maassa ennen pakolaisuutta. Siinä kuvataan myös välähdyksiä venepakolaisuudesta, jatkuvasta sateesta, veneessä matkustamisesta ja pakolaisleirin oloista sekä siitä, miltä Kanada näyttää Aasiasta muuttavan silmin.
Kari Lumikero: Uutismies, 2019
Eeva Lennon: Eeva Lennon, Lontoo, 2018
Kari Lumikero oli kiertolainen jo lapsena ja ehti asua monessa paikassa, kuten Helsingissä, Vaasassa ja Torniossa. Hän lähti 1960-luvulla Ruotsiin töihin ja aloitti Ruotsin kuninkaallisessa postissa, mutta teki siinä sivussa radiojuttuja Yleisradiolle. Myöhemmin tie vei 15 vuodeksi Sveriges radion palvelukseen. Lumikero siirtyi 1980-luvulla Mainos-TV:n Tukholman kirjeenvaihtajaksi ja heti alkuun raportoi esimerkiksi Olof Palmen murhasta. Monet muistavat myös Thaimaan tsunamialueelta tehdyt raportit, joista hän sai Bonnierin journalistipalkinnon. Tsunamia koskevat jutut olivat tässäkin kirjassa koskettavimpia. Vakavien uutisaiheiden ohella Lumikero kertoo kevennykseksi hauskoja tarinoita elämänsä varrelta.
Eeva Lennon syntyi oman aikansa julkkisperheeseen, isä työskenteli Mannerheimin alaisuudessa ja äiti oli aiemmin sekoittanut Mika Waltarin pään kauneudellaan. Kirjan alussa Lennon kertoo ensin vanhemmistaan ja kuvailee mukavasti lapsuuttaan ja nuoruuttaan Helsingissä. Pariisiin hän muutti 1960-luvulla tavattuaan siellä tulevan aviomiehensä Peter Lennonin. Eeva Lennon oli ensimmäisiä naiskirjeenvaihtajia. Hän ottaakin kirjassaan kantaa naisen asemaan niin yleensä elämässä kuin omassa ammatissaankin.
Ranskasta Eva Lennon muutti perheineen Lontooseen 1970-luvulla ja teki töitä Yleisradion kirjeenvaihtajana. Jos Lumikeron kirjassa korostuivat Ruotsin tapahtumat, niin Lennon kertoo paljon Ranskasta, Isosta-Britanniasta ja aviomiehensä kotimaasta Irlannista.
Kirjoista saa aimo annoksen lähivuosien historiaa ja tietoa yhteiskunnallisesta kehityksestä kirjoittajien henkilökohtaisen elämän tapahtumien ohella. Lisäksi kirjailijat valaisevat kirjeenvaihtajan työn kehittymistä 1960-luvulta näihin päiviin: miten jutut lähetetään kotitoimitukseen, minkälaisia välineitä toimittajilla on ja millaisia taitoja on eri aikoina vaadittu.
Dolly Alderton: Kaikki mitä tiedän rakkaudesta, 2020
Suomentaja Viia Viitanen
Dolly Aldertonin esikoisteos sai vuoden omaelämäkerta -palkinnon Isossa-Britanniassa julkaisuvuotenaan. Vaikka tämänkin elämäkerran kirjoittaja on toimittaja, se eroaa ihan totaalisesti Lennonin ja Lumikeron kirjoista, koska se on kirjoitettu kolmekymppisenä ja käsittelee lähinnä kaikkea muuta kuin lähihistoriaa tai toimittajan työtä. Kirja kertoo kimppakämpistä, huonoista treffeistä, sydänsuruista ja alkoholinhuuruisista bileistä, mutta ennen kaikkea se on mielestäni kirja ystävyydestä.
Dollyn paras ystävä Farly on mukana Dollyn elämän käänteissä. He myös asuvat yhdessä kimppakämpässä. Dollylle on vaikea paikka, kun Farly viimein löytää oikean poikaystävän eikä Dolly olekaan enää hänen tärkein ihmisensä. Pysyvätkö Dolly ja Farly ystävinä? Onko Farly oikeasti löytänyt sen oikean? Mitä kaikkea Dolly tietää rakkaudesta, kun hän täyttää kolmekymmentä?
Kirjojen saatavuudet voit tarkistaa Eepos-verkkikirjastosta
