Teetä, kakkuja ja herkullista keittoa
Monet kirjallisuuden ystävät tuntevat jo Mma Ramotswen ja hänen rooibois-teensä, jota tarjotaan asiakkaille Naisten etsivätoimistossa Botswanassa ennen kuin asiakkaan ongelmaa ryhdytään ratkomaan. Teetä siemailee yhdessä Mma Ramotswen ja hänen asiakkaansa kanssa myös sihteeri Mma Makutsi, joka on suorittanut sihteerin tutkinnon yhdeksänkymmenenseitsemän prosentin kokonaisarvosanoin! Alexander McCall Smithin kirjat Mma Ramotswen tutkimuksista sisältävät afrikkalaista elämänviisautta ja huumoria, jonka kärki on usein suunnattu länsimaista ihmistä kohti. Varsinkin sarjan ensimmäinen osa sisältää myös elämän kipeyttä ja on huomattavasti vakavampi kuin sarjan muut osat.
Vuosi sitten kesällä tartuin Gaile Parkinin kirjaan ”Kigalin kakkukauppa”, jossa päähenkilö Angel myös tarjoaa teetä vierailleen: ” Eh, mutta miksi me tässä seisomme. Minä menen keittämään meille kaikille teetä.” Aluksi tuntui siltä, että kirjoittaja oli plagioinut McCall Smithin kirjoja, ja ajattelin jo heittää kirjan käsistäni, mutta sitten tarinat alkoivat elää. Päähenkilö Angel asuu Ruandassa Kigalissa ja valmistaa tilauksesta täytekakkuja kaupungin asukkaille. Hän ei mielellään tee värittömiä valkoisia kermakakkuja vaan kakkuja, joissa hehkuvat eri värit: punainen, vaaleanpunainen, keltainen, vihreä ja musta. Kirja muodostuu kakun tilaajien elämäntarinoista samaan tapaan kuin Mma Ramotswen kirjat etsivätoimiston asiakkaiden tarinoista.
Kigalin kakkukauppa on monikulttuurinen kirja. Angel ja hänen miehensä ovat lähtöisin Tansaniasta, ja he asuvat talossa, jonka asukkaat ovat tulleet Ruandaan erilaisiin tehtäväiin maata repineen sisällissodan jälkeen. Kirjaa lukiessa avautuu vähitellen myös Angelin perheen oma tarina. Kirjassa on tummiakin sävyjä, mutta niitä lieventää lempeä huumori ja elämänviisaus.
<p< Marsha Mehranin ”Lumoavien mausteiden kahvila” ja ”Ruusuvettä ja lammaspataa” keräävät tarinansa eksoottisten tuoksujen ja ruokien ympärille. Tuoksut tulevat mm. kardemummaa, kanelia ja rakuunaa sisältävistä keitoista, joita Iranista paenneet sisarukset tarjoavat kahvilassaan Irlannissa. Kun kahvilan tuoksut leijailevat ensimmäistä kertaa kaupungin kaljakuskin Conorin nenään, hän tuumii: ”Jos taivas ei tuoksu juuri tällaiselta, niin sitten en tiedä miltä se tuoksuu.” Iranilaiset sisarukset ja paikalliset irlantilaiset kohtaavat joko kahvilassa tai kahvilaa vastustaen. Kirjoissa on myös ruokaohjeita, joiden yli voi sujuvasti hypätä. Teokset tarjoavat välähdyksiä Iranin historiasta ja Ajatollahin valtaannoususta, mutta perustaltaan ne ovat tarinoita Irlannista ja muistuttavat Maeve Binchyn kirjoja.
Myös Erica Bauermeister rakentaa kirjansa ”Elämän lempeät maut” ruuanlaiton ympärille. Kirjan päähenkilö Lillian pitää ravintolassaan Lempeiden makujen kokkikoulua, jossa opitaan muutakin kuin ruoanvalmistusta. Kahvilan, ravintolan tai kakkukaupan ympärille rakentuvat tarinat tuntuvat olevan nyt muotia, ja niiden joukosta voi löytää itselleen mukavaa luettavaa.
Merja Koski-Aho