Äänikirjojen lainaus on kasvanut
Sen jälkeen kun äänikirjoja alettiin julkaista cd-muodossa, niiden käyttäjäkunta laajeni ja käyttö lisääntyi huimasti. Kirjaston hyllyssä useimmat äänikirjat eivät ehdi kuin välillä piipahtaa; sitten jo seuraava asiakas vie ne mennessään. Myös kasettimuotoisilla äänikirjoilla on edelleen oma käyttäjäkuntansa.
Joillekin äänikirjat ovat ainoa keino päästä kirjojen maailmaan. Äänikirjojen etuna on myös se, että niitä voi kuunnella jotain muuta tehdessään ja ne mahdollistavat jaetun lukukokemuksen, kun kirjaa voi kuunnella yhdessä muiden kanssa.
Pääkirjaston asiakas Juha Kontiainen kertoo omista äänikirjakokemuksistaan:
Millaisia äänikirjoja mieluiten lainaat?
Olen kirjallisuuden suhteen kohtuullisen kaikkiruokainen, luen / kuuntelen kirjoja laidasta laitaan.
Elämänkerta, jonka haluan erityisesti mainita, on Leijona ja kyyhky kenraali Hägglundin kirjoittamana ja lukemana. Kuuntelukokemus oli hieno ja avarsi ajatuksia aika paljon hänen näkökulmastaan.
Dekkarit ja jännityskirjallisuus ovat kuitenkin ehkä mieluisimpia, niissä intensiteetti säilyy ja pitää ajaessa väsymyksen poissa.
Suomalaisesta klassikkokirjallisuudesta löysin Mika Waltarin teokset äänikirjojen myötä. Aikanaan kirjana luettu Sinuhe egyptiläinen löytyi äänikirjana hyllystä, ja kohta käteen osui kirjastosta kaikki mahdollinen äänikirjoina julkaistu Waltari. Oli tosi upeaa viettää aikaa niiden hienojen seikkailujen parissa, jotka Waltari on kuvannut.
Äänikirjojen saatavuus on kuitenkin ongelma, siksi usein otan mitä löytyy. Valikoima äänikirjoissa saisi olla laajempi; tuntuu siltä, että Paasilinnat ovat aina hyllyssä, muista on pulaa.
Missä tilanteessa kuuntelet kirjoja?
Työni ovat paljolti Etelä-Suomessa ja ajomatkaa kertyy paljon, 10-20 tuntia viikossa. Ajan usein perjantai-iltaisin kotiin, ja niistä matkoista alkoi aikanaan syntyä painajainen. Radio Novalta tuli Arttu Harkin V-tyyli ja Radio Suomesta Puhelinlangat laulaa. Molemmat rupesivat nostamaan verenpainetta hieman turhan korkealle, ja oli pakko keksiä muuta tekemistä. Puhelinlaskutkin alkoivat olla turhan suuret.
Ensimmäisen 100 km:n aikana oli viikon työt jo ajatuksissa pureksittu ja seuraavan viikon askareetkin suunniteltu. Iltapäivälehtien lukeminen ajaessa 3-tiellä on turhan riskialtista hommaa, eikä musiikkikaan jaksanut kiinnostaa.
Jostain huoltoasemalta sitten ostin ensimmäisen äänikirjan. Saattoi olla joku Ilkka Remeksen kirjoista – tai joku muu hyvin mukaansatempaava dekkari.
Ajomatkoista tuli mieleen yksi tarina. Reilu vuosi sitten ajoimme tyttäreni Sannan kanssa Lappiin hiihtoreissulle. Hän on myös kirjallisuuden suurkuluttaja, tosin silloin suomalaiset kirjailijat olivat ”tylsiä, eivät ne osaa kirjoittaa, niillä ei ole mitään mielenkiintoista”. Varasin matkakuunteluksi erään Kaari Utrion kirjan. Tämä herätti tyttären kotimaiseen kirjallisuuteen, sieltähän löytyikin Rowlingin veroisia tarinan kertojia!
Olen varmaan kirjallisuuden suurkuluttaja yleensäkin, luen paljon myös paperille painettuja kirjoja. Sängyssä perinteinen kirja mielestäni hakkaa sähköisen. Paksu kirja herättää kopauttamalla otsaan kun nukahtaa, ja kirjanmerkki on helppo laittaa paikalleen. Äänikirjasta joutuu etsimään viimeksi kuultua kohtaa ja arpomaan, kuulinko jo tämän kohdan.