Marke Ahonen: Lintujen katselemisen taito
Marke Ahosen kirja Lintujen katselemisen taito kertoo lintujen maailmasta, niiden tarkkailemisesta ja ihmisten ja lintujen yhteiselosta. Ahonen on ammatiltaan klassisen filologian dosentti, tietokirjailija ja kääntäjä. Hän on kirjoittanut mm. antiikin lääketieteestä ja filosofiasta ja suomentanut antiikin ajan kirjallisuutta.
Tässä vuonna 2021 ilmestyneessä kirjassa hän liikkuu hyvin tavallisissa ympäristöissä ja tavallisen ihmisen tasolla. Hän pohtii sitä, mikä lintujen seuraamisessa viehättää ja miksi niin monet harrastavat lintuja. Ahonen itse ei ole lintubongari. Hän ei halua ajaa autolla toiselle puolelle maata nähdäkseen harvinaisen lajin. Hän ei myöskään laske, kuinka monta lintua on nähnyt vuoden aikana. Sen sijaan hän tutkii kiinnostuneena oman kotipihan lintuja, seuraa niiden pesänrakennusta ja ruokailua. Hän innostuu kuullessaan metsälenkillä tutun pajulinnun liverryksen ja ihmettelee, kuinka hyvin monet linnut ovatkaan sopeutuneet elämään kaupunkiympäristössä.
Hauskasti Ahonen kuvailee, kuinka ihmisiä on opetettu, ettei saa tuijottaa. Varsinkin kaupungissa pitää kulkea määrätietoisesti ohi, vaikka mitä outoa näkisi. Lintujen kohdalla tästä säännöstä saa luopua. Lintuja saa katsella ja tuijottaa ihan luvan kanssa. Paitsi että lintujen katseleminen on mielenkiintoista ja hauskaa, sillä on todettu olevan myös mielenterveyttä ja mielialaa kohentava vaikutus. Ahonen kertoo käyttävänsä lintujen katselua stressin ja jännityksen poistamiseen. Tarkkaavainen linnun seuraaminen keskittää huomion nykyhetkeen ja auttaa sysäämään muut ajatukset sivuun.
Kirjasta saa paljon tietoa eri lintulajeista: niiden tunnistamisesta, pesimisestä ja ruokailutaviosta. Samalla tämä on niitä kirjoja, jotka luettuaan katselee ja kuuntelee ihan tavallista lähiluontoa ja elinympäristöä uudella tavalla, aistit avoimempana. Suosittelen jokaiselle, joka kaipaa lempeää ja hyväntuulista luettavaa näinä maailmanaikoina. Sopii luettavaksi erittäin hyvin näin lähestyvän kevään korvalla.