Kunnes jälleen muutumme…

Kirjan välistä löytynyt ohje lainaajille kirjastonkäyttöön-

Ajat muuttuvat, säännöt muuttuvat…

Mikään ei ole pysyvää, eivät edes kuntarajat, kirjaston käytöstä puhumattakaan. Seinäjoen, Nurmon ja Ylistaron kuntaliitospäätösten jälkeen kirjastot olivat uudessa tilanteessa. Nurmossa oli totuttu yhteistyöhön Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston kanssa Seitti-yhteistyön merkeissä, Ylistaro taas teki yhteistyötä aivan toisaalle Lakia-kirjastojen myötä.

Myös kirjasto-ohjelmistot olivat näissä kirjastoissa erilaiset – joskin viimeaikaisten yritysostojen jälkeen molemmat ohjelmistot olivat saman toimittajan tuotteita. Mutta erilaisia yhtä kaikki. Ylistaron kirjastossa henkilökunta oli tottunut käyttämään Origoa, Seinäjoella PallasProta. Asiakkaille eri ohjelmistot näyttäytyvät erilaisina mm. kirjastojen internet-palveluissa.

Erot eivät kuitenkaan ole suuria. Suurin piirtein samat toiminnot löytyvät molemmista ohjelmistoista. Asiakas saa molemmissa ohjelmistoissa verkon kautta mm. uusittua lainojaan, tehtyä varauksia ja tiedonhakuja. Molemmat ohjelmistot siis palvelevat hyvin sekä asiakasta että henkilöstöä.

Näitä asioita pohdittaessa päädyttiin kuntaliitosvalmisteluissa kirjaston osalta siihen, että tässä tilanteessa järkevintä on konvertoida pienimmät tietokannat, eli Ylistaron Origo-ohjelmisto vaihdetaan PallasProhon ja Ylistaron aineistoa koskevat tiedot muutetaan ja siirretään Seittiin. Sitä myötä Ylistaron kirjaston asiakkaat saavat uudet Seitti-kortit.

Kuntaliitos tuo paitsi runsaasti ylimääräistä työtä henkilökunnalle tässä murrosvaiheessa, myös uusia mahdollisuuksia. Näihin mahdollisuuksiin kirjastotoimi on päättänyt tarttua ja siksi on laadittu uudet käyttösäännöt uuden kaupungin kirjastotoimea varten. Entisestä, osittain sekavaksi koetusta sääntöviidakosta on pyritty pois, kohti selkeämpää, tasapuolisempaa ja asiakasystävällisempää käytäntöä. Mielestämme kirjaston peruspalvelun hyödyntäminen täytyy olla asiakkaalle maksutonta – siksi kaukopalvelusta ei mahdollisen lähettävän kirjaston kaukolainamaksua lukuun ottamatta peritä asiakkaalta maksua ja varausten noutoilmoitukset riippumatta lähetystavasta ovat maksuttomia. Myöhästymisestä sakotetaan edelleen, mutta maksuja on vain yksi, ei erilaisia eri aineistolajeilla. Myös laina-aikoja on yhtenäistetty. Erityisessä suojeluksessamme on lasten ja nuorten kirjastonkäyttö. Lasten ja nuorten aineistoista, paitsi dvd-levyistä, ei koko uuden kaupungin alueella kerry sakkomaksua lainkaan.

Toivomme ja uskomme, että asiakas hyötyy uusista käyttösäännöistämme. Palautetta niistä ja muistakin asioista voi antaa vaikkapa kirjaston internet-sivujen palautelomakkeen kautta. Kärsivällisyyttä toki toivomme asiakkailta näin aluksi. Käyttösäännöt ovat henkilöstöllekin uusi asia ja kestää aikansa, ennen kuin ne juurtuvat mieliin.

Välillä tuntuu, että maailma muuttuu sellaista vauhtia, jotta tuskin henkeä ehtii vetämään välillä. Tänään uudet asiat ovat huomenna vanhoja ja nurkan takana on varmasti odottamassa uusia yllätyksiä. Toivon kuitenkin, että uudet käyttösääntömme edes hetken vastaavat ajan haasteisiin – ja kun eivät enää vastaa, niitä päivitetään.

Kirjaston palveluja kehitetään koko ajan

Kirjaston palveluja ja toimintoja kehitetään koko ajan muillakin rintamilla – lähivuosina odotettavissa on uusia ohjelmistoja, erilaisia verkkopalveluja ja täällä Seinäjoella myös uusi kirjastotalo. Tämä blogikin on jotain uutta. Täällä Seinäjoen kirjastolaiset kertovat musiikki-, luku- ja elokuvaelämyksistään, kirjaston kulissien takaisesta arjesta ja muusta ajankohtaisesta kirjastoasiasta. Toivomme että blogin lukeminen antaisi asiakkaillemme iloa, ideoita, tietoa ja tarinoita. Kommentit ovat erittäin tervetulleita.

Mervi Heikkilä
ma. kirjastotoimenjohtaja

Seinäjoen kansankirjaston vanhat lainausohjeet.

Lainausohjeita viime vuosisadan alusta.