Kolme kiinnostavaa kirjaa: sukuromaani, pienoishistoriikki ja vaelluskertomus

Kahdeksas elämä (Brilkalle)

Georgiassa syntyneen mutta Saksassa asuvan Nino Haratishvilin Kahdeksas elämä (Brilkalle) on granaattiomenoiden, viinin, Kaukasuksen vuorten ja lämpimän vieraanvaraisuuden Georgiaan sijoittuva viiden polven sukuromaani. Se kutoo yhteen eri sukupolvien kokemat rakkaudet, surut, lapset, sodat, sorrot, unelmat – aivan kuten pehmoinen georgialainen matto punotaan välillä kirkkain, välillä tummin langoin.

Vuonna 2024 suomeksi ilmestyneessä romaanissa 1900-luku eli punainen vuosisata kolhii sekä Georgiaa että monia suvun jäsenistä, ja kertoja toteaa suvun vaiheista siskontyttö Brilkalle kertoessaan: ”Näistä riveistä saan kiittää vuosisataa, joka huijasi ja petti kaikkia, kaikkia niitä, jotka toivoivat.”

Punaisen vuosisadan kuohuista huolimatta romaani on värikäs ja herkullinen. Raija Nylanderin kaunis suomennos ja Haratishvilin henkilöhahmot sekä juonenkäänteet kuljettavat lukijaa taitavasti ajassa ja paikassa. Merkittävää roolia teoksessa esittää myös suklaa, jonka äärimmäisen salaisen mutta kenties myös vaarallisen reseptin suvun patriarkka on aikanaan kehittänyt. Miten kuuma suklaa vaikuttaa suvun ja ehkäpä koko valtion kohtaloon?

Maailmanparantajan muistelmat  

Kun uutiset kertovat uhanalaisten jokihelmisimpukoiden jääneen metsäkoneiden ja piittaamattomuuden alle, sään ääri-ilmiöt lisääntyvät ja ilmastonmuutos kiihtyy, Risto Isomäen Maailmanparantajan muistelmat on toivoa herättävää luettavaa. 

Vuonna 2023 ilmestynyt teos ei nimestään huolimatta ole Isomäen omat muistelmat vaan pienoishistoriikki erilaisista yhteiskunnallisista liikkeistä vuosina 1979–2004. Tätä ajanjaksoa Isomäki kutsuu ”maailmanlaajuisesti orientoituneen suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ensimmäiseksi kultakaudeksi”. Tuolloin Suomi onnistui Isomäen mukaan olemaan kokoaan merkittävämpi toimija kansainvälisissäkin hankkeissa. Isomäki uskoo optimistisesti, että kultakausia tulisi ensimmäisen jälkeen vielä muitakin.

Teoksessa on kaksi osaa, Kehitysmaiden köyhyys ja terveys sekä Metsät, ympäristö ja ilmasto, ja se koostuu lyhyistä erilaisia projekteja esittelevistä artikkeleista. On innostavaa lukea, miten Suomi onnistui suojelemaan 18 miljoonaa sademetsähehtaaria, miten suomalainen siviilipalvelusmies osallistui erikoisella tavalla Neuvostoliiton kaatumisen tai miten suuret lääkeyritykset painostettiin muuttamaan aggressiivista äidinmaidonkorvikemainontaansa – ja samalla pelastui monen afrikkalaistaaperon elämä. 

Teos on myös rohkeiden ja tärkeiden asioiden puolesta taistelevien yksilöiden tarina, joka rohkaisee nykypäivän maailmanparantajia tai ketä tahansa ympäristön tai ihmisten hyvinvoinnista huolestunutta. 

Vuoden vaellus

Erno Saukko on oululainen lääkäri ja kokenut luonnossa liikkuja, joka harrastaa pitkiä yksinvaelluksia merkittyjen vaellusreittien ulkopuolella. Vuonna 2022 ilmestyneessä kirjassaan Vuoden vaellus hän kertoo tunnelmia vuoden kestäneeltä vaellukseltaan Lapin erämaissa. Saukko kuvailee omia vaihtelevia tunteitaan ja kokemuksiaan vaelluksen aikana, välillä varsinkin humoristisestikin: ”Litimärkä kangas imee hanakasti kiinni reiteen ja olkavarteen kuin hellyydenkipeä kampela.” Vaeltaja seuraa vuodenaikojen vaihtelua aitiopaikalta, ja kirjassa onkin paljon hienoja luontokuvauksia ja myös valokuvia. Kirja sopii kaikille luonnossa viihtyville ja sinne kaipaaville.

Suvi Levonen
Anna Siirilä SeAmkin harjoittelija
Ylistaron kirjasto

Tarkista teosten saatavuus Eepos-verkkokirjastosta