Yann Martel: Piin elämä, 2003. Suomentanut Helene Bützow.
Yann Martelin Piin elämä on palkittu moderni klassikko, joka teki kirjailijan kansainvälisesti tunnetuksi. Kirjan päähenkilö on intialainen Pii, jonka lapsuutta määrittävät eläintarhan eläimet ja hänen uteliaisuutensa uskontoja kohtaan. Piin perhe päättää muuttaa Kanadaan 1970‑luvun poliittisen ilmapiirin vuoksi, ja he nousevat rahtilaivaan yhdessä eläintarhasta myytyjen eläinten kanssa. Jotain katastrofaalista tapahtuu kesken matkan ja haaksirikosta selviytyy vain yksi pelastusvene, jossa alkaa elämän ja kuoleman taistelu. Onko parempi kuolla meren aaltoihin haiden syömänä vai pelastusveneessä 250-kiloisen bengalintiikerin syömänä? (Ja miksi ihmeessä tiikerin nimi on Richard Parker?) Seuraa selviytymistaistelu, jossa nälkä, jano, pelko ja toivo vuorottelevat. Kirjan kansien väliin on kirjoitettu täyteläinen tarina: siinä on seikkailuhenkeä, periksiantamattomuutta ja toivon täyttämää toivottomuutta. Välilllä rumaa ja brutaalia, välillä ihmeellistä ja kaunista. Jopa sirkustemppujakin.
Pip Williams: Kirjansitoja, 2025. Suomentanut Tuulia Tipa.
On vuosi 1914, kun sota vie Britannian nuoret miehet taistelemaan, ja naisten on pidettävä yhteiskunta käynnissä. Kanavaveneessä asuvat parikymppiset kaksossisarukset Peggy ja Maude työskentelevät Oxfordin yliopiston kirjansitomossa. Erityisen siskonsa takia Peggy ei pyri urallaan eteenpäin, eipä sikäli että olisi siihen suuria mahdollisuuksiakaan: maailmahan on avoin vain miehille ja rikkaille. Kun Oxfordiin saapuu Belgian tuhoutuneista kaupungeista pakolaisia, Peggy ilmoittautuu vapaaehtoistöihin sairaalaan. Siellä hän solmii uusia ihmissuhteita, millä on kauaskantoisia seurauksia. Peggy joutuu lopulta vaikean valinnan eteen: kumpi voittaa, rakkaus vai ura? Kirjansitoja on rakkaudentunnustus kirjoille, lukemiselle ja opiskelulle. Tämä kauniisti kirjoitettu historiallinen romaani antaa äänen naisille, joilla oli tuohon maailman aikaan haastava tie kammeta itsensä tiedon lähteille, ja joiden työ jäi historiassa näkymättömiin.
Joel Haahtela: Talvikappeli, 2026.
Eletään vuotta 1348, kun freskomaalari saa kirjeen ruhtinaalta Mantovan pikkukaupungista. Ruhtinas on rakennuttanut kappelin, jonka seinät täytyisi koristella. Kirjeessään ruhtinas kysyy myös, voisiko kappelin rakentamalla saada syntinsä anteeksi. Minäkertojana toimiva maalari ei osaa vastata tähän, mutta ottaa työn vastaan, vaikka Italiassa riehuu samaan aikaan kauhistuttava rutto. Maalaustöissä on mukana kaksi apulaista, joilla on tragedia takanaan. Työn edistymistä seurailee kappelin hämärissä myös talon emäntä, jonka surumielinen hiljaisuus nostattaa kysymysmerkkejä ilmaan. Haahtela kirjoittaa kuin olisi itsekin freskomaalari, lyhyillä luvuilla, jotka heittävät ilmaan ajatuksen tai kuvan nähtäväksi silmien eteen. Juonta tärkeämpää on tunnelma, ja mukana kulkevat kertojan muistot hänen entisestä elämästään. Kirja on hitaasti avautuva pienoisromaani ja sopii hänelle, joka haluaa jotain todella kaunista, haikeaa ja maalailevaa luettavaa.
Pauliina Happonen