Joulukuun 2015 kirjavinkit

Tiernapojat – soiva laulukirja koko perheelle, 2015

”Tähti se kulukeepi itäiseltä maalta…”
Tiernapoikaesitys lienee monelle suomalaiselle tuttu jouluperinne, varsinkin Oulun suunnalla asuville. Tämä soiva laulukirja on oiva teos niille, jotka haluavat tutustua perinteeseen tarkemmin tai virkistää muistiaan. Kirjassa on tiernapoikalaulujen nuotit ja sanat, ja säestyksenkin saa nappia painamalla. Lisäksi on kerrottu tiernapoikien historiasta, ja annetaan ohjeita pukeutumiseen ja tähden rakentamiseen. Kirjaan on myös otettu pätkiä romaaneista, joissa tiernapojat esiintyvät.
”Ja me toivotamm’ ja me toivotamm’ onnellista ja hyvää joulua!”

Paavo Halonen, Antti Kauppinen, Ulla Kokki
Armas aika – intohimona joulu, 2015

Tämä joulukirja alkaa marraskuun pimeistä, jolloin voi alkaa valmistella joulua. Askarrella himmelin. Taitella origami-joulukuusen. Leipoa joulunmakuisia muffinsseja. Luvussa Ähkystä ähkyyn annetaan monenlaisia ruokaohjeita. Mukana on perinteiset lanttulaatikot ja ohrapuurot, mutta myös maailmalta mukaan tarttuneita ohjeita. Maistuisiko esimerkiksi yrttisä joululammas, calypso-maustettu possu tai viiriäiset kir royale? Moneen ohjeeseen liittyy tarina. Koska joulu on ehdottomasti herkkujen aikaa, on kirjassa myös leivonnaisten, joulukarkkien ja juomien ohjeita.

Maikki Harjanne
Santtu ja sininen hiippalakki, 2015

Santun mukana pääset tiedustelijatontuksi ja seuraamaan Santun perheen jouluvalmisteluja.

Joulumusiikkia kirjastokortilla

Seinäjoen kaupunginkirjasto tarjoaa asiakkailleen Naxos Music Libraryn, josta löytyy paljon kuunneltavaa jouluoratorioista jouluelokuvien soundtrackeihin ja Tapiolan kuoron joululevystä Placido Domingon tunnelmointiin. Naxokseen pääsee kirjautumaan kirjastokortin numerolla.

Joulukalenteri – lusijan tarinoita, 2015
Joulukalenteri – 24 jännityskertomusta, 2014

Kirjallisen joulukalenterin ystävä voi lainata joulukuun viihdykkeeksi Joulukalenteri-kirjan, jossa jokaiselle päivälle on oma jännittävä tarinansa. Lusijan tarinoissa matkataan ympäri maailmaa, mutta sijoittuupa yksi tarina Seinäjoellekin. 24 jännityskertomusta sisältää mm. tapaamisen pahan pukin kanssa, yllätyksiä lahjapaketissa ja murhan pikkujouluissa. Ei suklaakalenteri-ikäisille.

Kunttu, Tapani, Timo Soikkanen, Tarja Tuulikki Laaksonen:
Joulurauha Suomen Turusta : kuninkaan rauhasta ekumeeniseen rauhanvetoomukseen, 2015

”Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla…” Tämä lause kuuluu monen suomalaisen jouluaaton viettoon. Joulurauha Suomen Turusta kertoo tästä perinteisestä tapahtumasta monesta näkökulmasta. Teos kertoo tapahtuman historiasta, mutta myös sen nykyisyydestä tapahtumaan osallistuvien ja sitä järjestävien kautta. Lisäksi kirjassa kerrotaan Turun ekumeenisesta joulusta. Lukemalla kirjan selviää myös, millä Turun ruotsinkielinen väestö perusteli snapsin juomista joulurauhan julistuksen päälle.

Malmström, Maria
Nukkekoti Väinölän joulu, 2015

Tässä joulusta ja nukkekotiaskartelusta pitävän toivekirjassa annetaan ohjeet mm. minikokoisten tuomaanristien, joulukuusen mattojen, kynttilänjalkojen ja enkelikellojen rakentamiseen. Tietenkin myös nukkekodeissa annetaan joululahjoja, joten kirjassa on ohjeet esimerkiksi Afrikan tähden, keinuhevosen ja nukkekodin nukkekodin rakentamiseen.

Hanna Kotila

Tarkista kirjojen saatavuus Eepos-verkkokirjastosta.

Joulutonttu ja kynttilä.