Japan elokuvavinkit, osa 2: Kartanosta kelluvaan temppeliin, metsän kätköistä villiin länteen

Seinäjoen pääkirjaston vinkkipiiri tarjosi huhtikuussa tuhdin annoksen suosituksia, joita jakoi kirjaston elokuvien hankinnasta vastaava kirjastovirkailija Jarkko Parkkinen. Tässä blogikirjoituksessa esitellään kuusi keskenään erilaista elokuvaa 2000-luvulta. Ne tarjoavat monenlaista katsottavaa: tihenevää jännitystä, seesteistä elämänmenoa ja tuoreesti esitettyä romantiikkaa.

Kasa dvd-levyjä.

Knives Out – kaikki ovat epäiltyjä (2019, USA)

Ohjaus/käsikirjoitus: Rian Johnson
Pääosissa: Daniel Craig, Jamie Lee Curtis, Chris Evans, Ana de Armas

Knives Out on ns. ensemble-elokuva, jossa seurataan laajaa joukkoa ihmisiä ilman varsinaista keskushenkilöä, vaikka Daniel Craigin etsivä ja Ana de Armaksen esittämä kartanon isännän avustaja ovat toki keskeisissä rooleissa. Leffassa on laaja kattaus erilaisia henkilötyyppejä ja nimekkäitä näyttelijöitä.

Kyseessä on kartanomysteeri Agatha Christien hengessä. Ohjaaja onkin sanonut, että Craigin hahmo on Amerikan Poirot. Joseph L. Mankiewiczin ohjaaman Sleuthin (Pirullista peliä) henkeä voi myös tunnistaa.

Harlan Thrombey kuolee juhlien jälkeen kartanossaan (syyllinen ja tilanne nähdään poikkeuksellisesti heti alkuhetkillä). Mahdollisia surmaan syyllisiä on iso joukko, ja kaikissa on jotain epäilyttävää. Daniel Craigin Benoit Blanc palkataan selvittämään tapausta, jota pidetään aluksi itsemurhana. Blanc saa apua de Armaksen esittämältä Harlanin henkilökohtaiselta avustajalta Martalta, jolla on myös omia salaisuuksia. Yllättäviä käänteitä riittää alun paljastuksesta huolimatta.

Knives Out on tiivistunnelmainen, paljolti yhteen rakennukseen sijoittuva jännäri, jossa riittää nokkelaa dialogia, huumoria ja persoonallisia hahmoja. Takaumia ja nopeita leikkauksia tilanteesta, paikasta ja ajasta toiseen on runsaasti, joten katsojan kannattaa olla hereillä koko ajan. Craigin aksentti tökkii alkuun, mutta siihenkin tottuu.

Elokuvasta voi löytää myös sosiaalista ulottuvuutta: hahmot ovat hyvin ahdasmielisiä ja suhtautuvat alentuvasti Martaan, joka on latino. Hänestä kasvaa kuitenkin elokuvan vahvin hahmo.

Ohjaaja Rian Johnson oli elokuvan käsikirjoituksesta Oscar-ehdokkaana. Hänen aikaisempia ohjauksiaan ovat mm. Brothers Bloom, Looper ja Star Wars – Last Jedi. Hän ohjannut myös Breaking Bad -sarjan jaksoja.

Viisi vuodenaikaa (2003, Etelä-Korea)

Ohjaus: Kim Ki-duk
Pääosissa: Yeong-su Oh, Kim Young-Min

Viisi vuodenaikaa kertoo munkin elämänvaiheista käyttäen kuvaamiseen vuodenaikojen vaihtumista. Elokuva on jaettu viiteen osioon, joiden yhteydessä vuodenajat ja elämäntilanteet muuttuvat. Kaksi munkkia elää kelluvassa temppelissä järven keskellä, jonne pääsee vain veneellä. Munkki kasvaa lapsesta nuoreksi aikuiseksi, ja temppeliin tulee nuori tyttö parannettavaksi. Nuoret rakastuvat, nuori munkki hylkää asuinpaikkansa ja lähtee kaupunkiin tytön perään palatakseen myöhemmin muuttuneena miehenä…

Tarina on sinänsä simppeli, mutta kaikkea ei selitetä. Jotkut yksityiskohdat avautuvat parhaiten buddhalaisuutta ja sen symboleita tunteville. Dialogia ei juurikaan ole, vaan tarina kerrotaan pitkälti visuaalisin keinoin. Vuodenaikojen vaihtuminen kuvaa elämää. Elokuva alkaa keväästä, kun nuorempi munkki on lapsi ja elämä aluillaan, kesän tullessa koetaan rakkaus ja syksyllä on lähtemisen aika. Talvella valmistaudutaan uuteen kevääseen… Elokuva on kaunista katseltavaa. Sen kerronta on hidasta ja viipyilevää musiikin luodessa myös tunnelmaa. Tosin Ki-Dukille tuttuun tyyliin pari kohtausta rikkoo välillä harmoniaa. Elokuva on kuvattu Jusanhi Pondilla, keinotekoisella järvellä.

Kim Ki-duk oli yksi merkittävimmistä eteläkorealaisista ohjaajista, kun maan elokuva aloitti nousunsa kansainväliseen tietoisuuteen. Hänen läpimurtoelokuvansa on The Isle vuodelta 2000. Viisi vuodenaikaa -elokuvaa pidetään laajasti Ki-Dukin keskeisimpänä ja parhaana. Se on tärkeä teos myös modernille korealaiselle elokuvalle.

The Sisters Brothers (2018, Ranska/USA)

Ohjaus: Jacques Audiard
Pääosissa: Joaquin Phoenix, John C. Reilly, Jake Gyllenhaal, Riz Ahmed

Sistersin veljekset Eli ja Charlie saavat toimeksiannon jäljittää ja tappaa Riz Ahmedin esittämä Hermann Warm, jolla on ilmeisesti hallussaan jotain hänelle kuulumatonta ja arvokasta. Jake Gyllenhaalin esittämä yksityisetsivä John Morris on jo löytänyt miehen, ja hänen tehtävänään on pitää Hermannia silmällä. Miehet kuitenkin ystävystyvät ja aloittavat oman bisneksen. Löytävätkö Sistersin veljekset parivaljakon? Veljeksillä on myös erimielisyyksiä keskenään: Eli haluaisi jo siirtyä pois tappohommista maanviljelijäksi, mutta Charlie on eri mieltä.

Sisters Brothers on sinänsä perinteinen western, mutta eurooppalainen ohjaaja tuo siihen kuitenkin oman mausteensa. Villi länsi näyttäytyy elokuvassa likaisena ja karuna, ei sliipattuna. Veljesten ns. kovuudesta huolimatta äiti on aina mielessä, ja lapsuuden traumat vainoavat aikuisinakin. Leffa sisältää yllättäviäkin käänteitä perusmuotista huolimatta. Elokuvan näyttelijät ovat erinomaisia.

The Sisters Brothers on Jacques Audiardin ensimmäinen englanninkielinen elokuva ja samalla ensimmäinen englanninkielinen western ranskalaiselta ohjaajalta. Audiard voitti Ranskan Cesar-gaalassa parhaan ohjaajan palkinnon tällä elokuvalla. Ohjaajan elokuvista Profeetta ja Dheepan on palkittu Cannesissa.

Romaniassa, Ranskassa ja Espanjassa kuvattu elokuva sai kehuja kriitikoilta, mutta ei ollut yleisömenestys. Leffa perustuu Patrick DeWittin kirjaan, joka on myös suomennettu.

Hunt for the Wilderpeople (2016, Uusi-Seelanti)

Ohjaus: Taika Waititi
Pääosissa: Sam Neill, Julian Dennison

Ricky Baker on levoton nuori, joka muuttaa asumaan sijaisvanhempien, Hectorin ja Bellan, luo. Bella kuitenkin kuolee. Pelätessään joutuvansa takaisin lastensuojelun asiakkaaksi Ricky lavastaa kuolemansa ja pakenee metsään. Hector löytää hänet, mutta loukkaantumisen vuoksi parivaljakko joutuu leiriytymään. Viranomaiset luulevat Hectorin siepanneen Rickyn ja alkaa jahti, joka paisuu paisumistaan ja saa hulvattomat ulottuvuudet mediaa myöten.

Waititin elokuva on valloittava seikkailukomedia koko perheelle, ei kuitenkaan pienimmille lapsille. Osa kohtauksista on turhan jännittäviä, ja huumori paikoin aika räävitöntä. Tarina on perinteinen: Kaksi ihmistä, jotka eivät oikeastaan voi edes sietää toisiaan, joutuvat tulemaan toimeen keskenään. Loppujen lopuksi kumpikin löytää uusia puolia toisestaan ja itsestään. Elokuvassa on persoonallisia hahmoja ja äkkiväärää huumoria. Se käsittelee kuitenkin vakavia aiheita, kuten lastensuojelua ja median valeuutisointia: ihmisestä voidaan jakaa väärää, tuhoisasti vaikuttavaa tietoa.

Taika Waititi on ohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja tuottaja. Hänen ensimmäinen huomiota herättänyt elokuvansa oli Eagle vs. Shark. Hän ohjasi ja käsikirjoitti Tv-sarjaa Flight of the Conchords. Läpimurron hän teki kauhukomedialla What We Do in the Shadows. Waititi sai Oscarin Jojo Rabbitin käsikirjoituksesta. Hunt for the Wilderpeople perustuu Barry Crumpin omaelämäkerralliseen romaaniin.

Wild Rose (2018, Iso-Britannia)

Ohjaus: Tom Harper
Pääosissa: Jessie Buckley, Sophie Okonedo, Julie Walters

Wild Rose -elokuvassa nuori nainen nimeltään Rose vapautuu vankilasta vuoden tuomion kärsittyään. Hän on menettänyt työnsä kapakan bändissä, ja Rosen äiti on huolehtinut kahdesta lapsesta. Äiti kehottaa tytärtään hankkimaan kunnon työtä ja unohtamaan laulajan haaveet. Rose pääsee siivoojaksi rikkaan Susannan kotiin. Susanna kuulee Rosen laulavan ja auttaa häntä pääsemään radioon tapaamaan radiojuontajaa ja esiintymään hänelle. Susanna palkkaa hänet esiintymään syntymäpäivilleen. Juhlissa kerättäisiin myös rahaa, jotta Rose pääsisi haaveittensa Nashvilleen. Susannan mies on kuullut Rosen vankilataustasta ja kieltää häntä enää tulemasta töihin esityksen jälkeen. Samaan aikaan Rosen poika joutuu sairaalaan, ja Rose joutuu tekemään valintoja.

Leffa on elämänmakuinen musiikkipitoinen draama, joka sijoittuu Skotlantiin. Jessie Buckley laulaa itse elokuvassa, ja hän teki myös kiertueen, jolla esitti elokuvan kappaleita. Brittiläiseen tyyliin elokuva tarjoaa arkirealismia, joten odotettavissa ei ole hollywoodilaista siirappia.

Tom Harper tunnetaan lähinnä tv-töistään, mm. Peaky Blinders sarjan ohjauksesta. Jessie Buckley on näytellyt mm. Sota ja rauha – ja Chernobyl-sarjoissa. Julie Walters on tuttu näyttelijä mm. Billy Elliot- ja Education Rita-, Harry Potter- ja Mamma Mia -elokuvista. Hän on saanut kaksi Oscar-ehdokkuutta.

Before the Devil Knows You’re Dead (2007, USA)

Ohjaus: Sidney Lumet
Pääosissa: Philip Seymour Hoffman, Ethan Hawke, Albert Finney, Marisa Tomei

Tämä elokuva jäi ohjaaja Sidney Lumetin viimeiseksi. Viisinkertaisen Oscar-ehdokkaan elokuvissa ihmiset joutuvat kestämään painostavia ja ahdistavia tilanteita. Tapahtumapaikkana on usein jokin rajattu alue tai tila. Elokuvissa on ristiriitojen repimiä henkilöitä, ja niissä käsitellään moraalisia ongelmia, vallankäyttöä, oikeuden toteutuminen ja korruptiota. Sidney Lumet on ohjannut mm. elokuvat: 12 Angry Men, Network, Dog Day Afternoon, Serpico, The Hill, The Verdict ja Murder on the Orient Express. Elokuvan näyttelijät ovat oman sukupolvensa tunnetuimpia ja palkituimpia.

Elokuva käsittelee epäonnistunutta jalokiviliikkeen ryöstöä, joka tehdään heti elokuvan alussa. Sen jälkeen seurataan siihen johtaneita tapahtumia takautumina eri henkilöiden näkökulmista. Loppua kohden kerrotaan myös rikoksen jälkeisistä tilanteista. Keskiössä ovat veljekset Andy ja Hank, jotka ovat kummatkin tahoillaan rahapulassa ja päättävät tilanteen ratkaisemiseksi toteuttaa yksinkertaiseksi ajattelemansa ryöstön. Soppaan kytkeytyvät myös veljesten vanhemmat ja Andyn vaimo Gina, jolla on sutinaa myös Hankin kanssa. Kuten heti alussa nähdään, ryöstö menee pahasti pieleen, ihmisiä kuolee ja tarinaa keritään auki Andyn, Hankin ja heidän isänsä Charlesin näkökulmasta.

Lumetin teemat näkyvät tässäkin. Elokuva keskittyy muutamaan henkilöön. He joutuvat tilanteeseen, josta ei näytä olevan oikeanlaista ulospääsyä. Elokuvan aikajana on myös lyhyt, ja tapahtumapaikat pysyvät samoina. Paine kasvaa, ja ihmiset joutuvat tekemään epätoivoisia ratkaisuja epätoivoisissa tilanteissa. Minkälainen moraali on kenelläkin ja kuka kestää mitäkin? Elokuva ei ole kevyttä katseltavaa, mutta se on hyvin koukuttava, joten lopputulos on pakko nähdä, vaikka tarina tuntuukin välillä lohduttomalta. Keskeiset hahmot ovat tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat kestämättömiin tilanteisiin. Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan upeita. Viranomaisten kuvaus on hyvin tunnusomaista Lumetia, vaikka se tässä sivuosassa onkin. Elokuva käsittelee myös rikkinäistä perhettä.

Palm Springs (USA, 2020)

Ohjaus: Max Barbakow
Pääosissa: Andy Samberg, Cristin Miloti, J.K. Simmons

Elokuvaa on hankala vinkata niin, ettei juoni paljastuisi. Parasta olisi katsoa se tietämättä käänteistä mitään. Kyseessä on joka tapauksessa romanttinen komedia, jonka twisti on tuttu jo 90-luvun komediaklassikosta. Ideaa kuitenkin käsitellään tuoreella tavalla. Leffa sisältää erittäin hauskoja kohtia ja räävitöntä huumoria, mutta vastapainoksi myös sydäntä särkevää koskettavuutta.

Nyles ja Sarah kohtaavat Sarahin siskon häissä ja monien mutkien kautta huomaavat olevan ihastuneita toisiinsa. Jo heidän kohdatessaan tilanteessa on kuitenkin jotain outoa, mutta se muuttuu yhä vain hullummaksi, eikä siitä tunnu olevan ulospääsyä.

Palm Springs on lyhytelokuvia ja dokumentteja ohjanneen Max Barbakowin esikoispitkä elokuva, johon hän sai idean jo opiskeluaikanaan. Elokuva oli Golden Globe -ehdokkaana samoin kuin myös näyttelijä Andy Samberg (Brooklyn 99). Toinen pääosan esittäjä Cristin Miloti on ollut mukana mm. tilannekomediasarjassa How I Met Your Mother (Ensisilmäyksellä).

Tarkista elokuvien saatavuus Eepos-verkkokirjastosta