Harjoittelussa pääkirjastossa

Harjoittelun alussa tunsin lievää infoähkyä, kun muistettavia käytäntöjä oli niin paljon, mutta talon tavoille oppiminen ei kuitenkaan vienyt kovin kauaa. Muutenkin alun jälkeen perehdytyksiä kirjaston eri palveluihin ja toimintoihin alkoi tulla rauhallisempaan tahtiin, ja vajaassa viidessä kuukaudessa on ollut hyvin aikaa sisäistää oppimansa asiat. Etukäteen oli hieman jännittänyt se, ettei minulla ollut aiempaa kokemusta varsinaisesta asiakaspalvelutyöstä tai lasten kanssa toimimisesta. Onneksi sopeuduin melko sujuvasti asiakkaiden kohtaamiseen niin tiskin takana kuin asiakaskyselyyn vastauksia kerätessä, eikä Ylistarossa pitämäni satutuokiokaan mennyt hassummin. Olen viihtynyt kaikilla päivystyspisteillä, mutta suosikikseni on noussut nuorten- ja musiikkiosasto, jolla etenkin teemanäyttelyjen kokoaminen on ollut antoisaa puuhaa.

Harjoittelu on tuonut onnistumisen ja käytännön osaamisen kokemuksia, jotka ovat yhtä lailla tärkeitä kuin tenttikirjoista luettu tieto. Palkitsevinta on nähdä, miten ilahtuneita asiakkaat ovat, kun heitä on auttanut löytämään juuri sen, mitä he ovat tulleet hakemaan. Oman lisänsä ovat luoneet lukuhaasteen kirjalistojen työstäminen sekä tapahtumat, kuten SeniorSurf, jossa esittelin eläkeläisille karttasovelluksia, ja niihin perehtymällä opin uutta itsekin. Harjoittelun aikana tunne, että juuri tätä haluan tehdä työkseni, on vahvistunut entisestään, eivätkä esimerkiksi vuorotyön vaihteleva rytmi tai joskus lyhyelläkin varoitusajalla tulevat muutokset ole säikäyttäneet minua.

Lukuvinkki

Kirjasuositukseni on Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään. Päähenkilö Tom Hazard on nelikymppisen ulkonäöstään huolimatta elänyt yli 400 vuotta ja joutuu vaihtamaan nimeään ja asuinpaikkaansa kahdeksan vuoden välein, sillä hän kuuluu yli kymmenen kertaa tavallista hitaammin ikääntyvien ihmisten salaseuraan. Ainoaksi säännöksi on annettu olla rakastumatta, mutta mitä tapahtuu kun Tom palaa vuosisatojen jälkeen Lontooseen, jossa vanhat haavat repeytyvät auki ja uusi opettajakollega herättää hänen kiinnostuksensa?

Kuinka aika pysäytetään -kirjan kansi.

Haig on onnistunut luomaan korkealentoisista lähtökohdista huolimatta elämänmakuisen tarinan, jonka keskiössä ovat inhimilliset tunteet, kuten merkityksellisyyden kaipuu, salaisuuden kantamisen raskaus ja pelko päästää irti opituista normeista. Juoni vuorottelee luontevasti nykyajan ja Tomin menneisyyden välillä, ja historiallisia henkilöitä on sisällytetty tarinaan sortumatta liialliseen nimidroppailuun.

Katso kirjan saatavuus Eepos-verkkokirjastosta

Ville Karttunen

Kiitokset Villelle harjoittelusta!