Pertti Jarla Nurmon kirjastossa 15.9.
Olen rautatieasemalla odottamassa Ruutujen yli –projektiin liittyvän sarjakuvailtamme esiintyjää. Lopulta sateen keskeltä harppoo tutunoloinen mies. Paiskaamme reippaasti kättä ja ilman täyttää leppoisa puheensorina. Pertti Jarla on kuin sarjakuvansakin: omaperäinen, mutta helppo lähestyä.
Kun saavumme kirjastoon, huomaamme, että ihmisiä on jo alkanut kerääntyä paikalle. Fingerpori ei selvästikään ole minkään tietyn kohderyhmän sarjakuva, sillä katsomossa istuu niin naisia kuin miehiä, isiä ja poikia, sarjakuvaharrastajia ja faneja.
Ensimmäiset nimmarinpyytäjät tarttuvat heti tilaisuuteen ja kahvihetki jää haaveeksi. On aika aloittaa haastattelu täyden salin edessä. Mielenkiintoista asiaa on paljon ja aihetta käsitellään laveasti. Tässä vain osa esityksen annista:
Pertti Jarla on mies, joka tunnetaan parhaiten Fingerpori-sarjakuvastaan. Monelle suomalaiselle Heimo Vesan ja Rivo-Riitan elämänkäänteet kuuluvat osaksi aamurutiinia sanomalehden sivuilla. Hauskaa on, että Ilkassakin omana sarjanaan ilmestyvä Mustanaamio jatkaa toisinaan seikkailuaan Fingerpori-versiona.
Ihmiset ottavat joskus Fingerporin liiankin vakavasti. Useammin kuin kerran on joku uskonut tarinan pohjaavan todelliseen tapahtumaan. Villeimmissä tapauksissa on jopa luultu, että sarjakuva on piirretty juuri määrätystä henkilöstä. Jarla kuitenkin vakuuttaa, että vaikka esimerkiksi Rivo-Riitan hahmoon on otettu joitain piirteitä hänen elämänsä varrella tapaamistaan ihmisistä, on tämä kuitenkin vain yksi vilkkaan mielikuvituksen tuotteista. Ja vaikka Heimo Vesasta löytyykin paljon Jarlan omia piirteitä, on hänkin silti fiktiivinen henkilö, ei Pertti Jarlan alter ego.
Ideat sarjaansa Jarla poimii elävästä elämästä. Fingerporia pidetään joskus pelkästään sanaleikkisarjana, mutta kyllä vitsiä on usein väännetty aivan muistakin aiheista. Nämä sanaleikit vain jäävät helpommin ihmisten mieliin. Jarla ottaa vastaan myös lukijoiden ideoita, ja joskus ne ovat päätyneet sarjakuvaksikin asti. Silloin Jarlan signeerauksen perässä voi nähdä idean kehittäjän nimen.
Fingerporista on alkanut vähitellen ilmestyä myös oheistuotteita, mutta kauppaketjut eivät ole uskaltaneet niihin tarttua arveluttavan huumorin takia.
Sarjakuvan suhteen Jarlalla on edelleen yksi haave. Hän haluaisi joskus tehdä myös vakavamman albumin ja keskittyä kokonaisen tarinan kertomiseen.
Haastattelun jälkeen Jarlalla on vielä aikaa faneille. Nimmarien lisäksi kirjojen kansiin tallentuu piirroksia suosikkihahmoista ja ihmiset poistuvat tyytyväisinä. Olisiko nyt aikaa istahtaa hetkeksi alas ja juoda kupponen kuumaa ennen kotimatkaa?
Outi Kytöniemi