Maxim Leo: Talviuni Berliinissä – itäsaksalaisen perheen tarina, Ajatus Kirjat 2010, Suom. Ilona Nykyri
Kirjan tekijä Maxim Leo edustaa kolmatta ja viimeistä DDR-sukupolvea. Hän on vuonna 1970 syntynyt toimittaja, joka eli ja koki DDR:n hajoamisen – eikä surrut sitä pätkääkään. Puhumattomaksi halvaantuneen isoisän, kovaksikeitetyn kommunistin, maailma taasen romahti muurin murtumisen myötä. Vai elikö isoisä sittenkään sosialismin mallimaassa unelmiensa täyttymystä? Eikö hän näyttänyt hengittävän vapaasti ainoastaan Ranskassa vieraillessaan?
Sukunsa taustoja tutkiessaan Maximille selviää muun muassa, että hänen isoisänsä isä, Wilhelm, vangittiin jo vuonna 1933, koska hän oli oikeudessa osoittanut Joseph Goebbelsin olleen syttymästään kampurajalkainen, eikä ranskalaisten kidutuksen uhri. Wilhelmin pojasta tulee natsien vastustaja ja uuden uljaan DDR:n rakentaja. Hän lukeutuu puolueen eliittiin. Seuraava sukupolvi, Maximin Anne-äiti, puolestaan hehkuu ylpeyttä, kun hänet otetaan erikoisluvalla jo alaikäisenä SED-puolueen jäseneksi. Hän tahtoo rakentaa maataan toimittajana sanan miekkaa käyttäen. Mutta vapaan toimittajan työtä ei voikaan tehdä vapaudesta käsin. Puolue sanelee otsikot – ja totuuden. ”Jokainen valhe oli hänelle tappio, koska hän uskoi aidosti tähän valtioon.” s. 194. Uusien tuulien puhaltaessa Anne kerää nimikirjoituksia kansalaisoikeuksien saamiseksi ja maansa uudistamiseksi. Mutta kaikki kävi toisin. Kuitenkin DDR:n lakattua olemasta, oli kuin taakka olisi tipahtanut harteilta. Hän ei enää tarvinnut onnetonta ”nuoruudenrakastettuaan.”
Maxim Leo itse leikki jo lapsena ”länteen karkaamista”. Koulussa hän kuitenkin opetteli ulkoa taulukoita mm. kymmenen asiaa sosialismin ylivertaisuudesta. Muiden tavoin hän oppi elämään kameleonttina, kahdessa eri todellisuudessa. Intellektuelli-perheen kasvattina hänelle valkeni DDR-todellisuus vasta ammattiopissa (lukioon häntä ei hyväksytty, hän kun myönsi katsoneensa länsi-tv:tä): vanhat, hengenvaaralliset teollisuuslaitokset, tehtaan yllä roikkuva savupilvi, apaattiset työhön kulkijat aamuvarhaisella. Jos häntä edeltävä sukupolvi olikin suostunut nielemään omilta vanhemmiltaan pakkosyötetyn unelman tasa-arvoisesta kommunistivaltiosta, Maximin sukupolvi ei tätä unelmaa enää jakanut.
Kirja on mosaiikkityö, joka antaa monivärisen kuvan kolmen sukupolven elämästä Itä-Saksassa. Ellei teoksessa olisi autenttisia valokuvia kirjan henkilöistä, voisi välillä kuvitella lukevansa fiktiota: henkeäsalpaavia hetkiä toisen maailmansodan aikana, käsittämätöntä ihmisten kohtelua DDR-arjessa. Tämän kirjan avulla tulee kerrattua Saksan historia joutuisasti ja mukavasti.
Leena Kristola
Ylistaron kirjasto