Suojassa peltipipon alla
Fredrik Lång: Minä, Dosentti ja Jane.
Suomentanut Marja Kyrö. 209 s. Tammi 2009
Fredrik Långin teoksen aloitus tuo mieleen norjalaisen Jan Kjærstadin muutamia vuosia aiemmin ilmestyneen Viettelijä-teoksen alun: samalla tavoin kohtalonomaisesti astuu kirjallisuuskriitikko Richard (Dick) Soderstrom kotiinsa, vaikkakaan ei Viettelijän Jonas Wergelandin lailla löydä vaimoaan kuolleena, vaan tuntee ainoastaan uhkaavasti tämän tuoksun jääneen asuntoon.
Onhan teoksilla muutakin yhteistä: molemmat luovat leikittelevällä tarinoinnilla tarkan kuvan ilmestymismaansa elämästä. Långin teoksessa teräviä, totuudessaan kirpaisevia ja naurattavia nuolia sinkoilee sarjana niin maan kulttuurielämää kuin akateemista ja mediamaailmaa – ja oikeastaan koko yhteiskuntaa – kohti.
Richardin elämä on päätynyt siihen pisteeseen, että hän valtalehden kirjallisuusarvostelujen sijaan joutuu kirjoittamaan blogitekstejä, avioliitto on loogisesti päätellen ohi, ja kaiken lisäksi hän uskoo kärsivänsä sähköyliherkkyydestä ja kulkee siitä syystä kuparipellillä vuorattu pipo päässä.
Dick tuntee itsensä täysin ulkopuoliseksi toisinajattelijaksi maailmassa, jossa kulttuuria listataan ja kirjailijoita kilpailutetaan ja josta Suurten ajatusten lipunkantajat ovat tyystin kadonneet. Surkuhupaisaa on, että hän, joka vihaa jännitysromaaneita jo lajityyppinä, joutuu itse keskelle trilleriä ja jopa sitä selvittelemään.
Richard on ristiriitainen hahmo: samalla kun hän on todessa terävyydessään ihailtava, on hän myös rasittava, naurettava ja säälittävä. Mutta ehkäpä juuri säälittävyyden takia terävyydet onkin helpompi ottaa vastaan?
Långin kieli on upeaa, se kulkee kuin itsestään luovien, pujotellen, iskien. Tekstistä voisi poimia katkelmia ja koota kirjasen ”Dickin kootut piikit” virkistykseksi masentavia hetkiä varten.
Hannele Puhtimäki