Lisa Genova: Edelleen Alice, 2010
Alice on viisikymppinen älykäs nainen, joka toimii kognitiivisen psykologian professorina Harvardin yliopistossa. Yhtäkkiä hän alkaa unohdella asioita. Hän ei ehkä saa päähänsä mihin hänen itsensä muistilappuun kirjoittama sana viittaa tai ei muista jotain tuttua sanaa.
Nämä asiat saattaa laittaa stressin tai vaihdevuosien piikkiin, mutta kun Alice eksyy tutulla reitillä lähellä kotiaan, hän pelästyy.
Alice alkaa käydä lääkäreillä, muttei halua paljastaa asiaa läheisilleen. Lopulta hänellä todetaan varhainen Alzheimerin tauti, joka on periytyvä. Diagnoosin jälkeen hän kertoo asiasta aviomiehelleen ja jatkaa töissä käyntiä, koska katsoo siihen pystyvänsä. Alice tietää, ettei halua elää enää sitten, kun tauti on mennyt pitkälle. Siksi hän luo suunnitelman, jonka avulla uskoo pystyvänsä tappamaan itsensä, sitten kun aika on.
Tarinaa kerrotaan Alicen näkökulmasta osoittelematta erikseen niitä kohtia, joissa tauti nostaa päätään. Ne jätetään lukijan huomattaviksi. Kirjailija Lisa Genova on Harvardin yliopiston neurotieteiden tohtori ja hän osaa kirjoittaa aiheesta erittäin hyvin.
Kirjasta on tehty myös elokuva, jossa pääosaa näyttelee Julianne Moore. Hän sai roolistaan parhaan naisnäyttelijän Oscar-palkinnon keväällä 2015.
Hanna Kotila
Tarkista kirjan saatavuus Eepos-verkkokirjastosta.
Tarkista elokuvan saatavuus Eepos-verkkokirjastosta.