Vuoden 2025 ympäristöpalkinto myönnettiin päiväkoti Satulinnalle

Palkinnonjakotilaisuus pidettiin Halkosaaressa Satulinnan päiväkodin tiloissa. Palkinnon jakoi lupa-asiainlautakunnan puheenjohtaja Heikki Niemi ja päiväkodinjohtaja Marika Horila joukkoineen oli valmistellut päivään hienon ohjelman. Palkintona ojennettiin kunniakirja ja numeroitu, kuvanveistäjä Tiina Laasosen tekemä pienveistos ”Kultajyvä”.

Valitsijaraatiin teki vaikutuksen Satulinnassa ympäristökasvatuksen ja ympäristöasioiden eteen tehty työ. Luonto- ja ympäristökasvatukseen panostavassa päiväkodissa tehdään merkityksellistä ja laajasti vaikuttavaa kasvatustyötä. Päiväkodin lapset vievät opittuja ympäristöasioita koteihinsa ja myös edistävät itse oppimaansa aikanaan niin nuorina kuin aikuisinakin. Työtä on tehty pitkäjänteisesti jo useamman vuoden. Päiväkodin toiminnasta nostettiin esille myös kiertotalouden edistäminen. Uusien sijaan vanhoja huonekaluja oli maalattu ja tuunattu ja otettu remontoiduissa tiloissa käyttöön. Puretusta päiväkodin osasta oli hyödynnetty vanhoja ikkunoita ja rakennettu päiväkodin pihaan kasvihuone tai sauna, kuten lapset sitä kutsuvat. Myös jätteiden lajitteluun ja siitä huolehtimiseen oli osallistettu koko päiväkoti, lapsia myöten. Toteutus vaatii sekä sydäntä että luovaa mieltä.

Tiloissa on käytetty luovuutta, niin henkilökunta kuin lapsetkin ovat maalanneet seiniä ja vanhoja esineitä ja huonekaluja on otettu erilaiseen uusiokäyttöön. Vain luovuus on rajana. Ikkunoilla oli itämässä uutta kasvia sisäpihan istutuslaatikoihin. Komposti oli talven jäljiltä sulamista vailla ja sadevettä kerättiin katolta talteen kasteluvedeksi.

Oli ilo olla seuraamassa päiväkodin arkea!

Lisätietoja; www.seinajoki.fi/ymparistopalkinto

Hanna Latva-Kiskola, ympäristönsuojelujohtaja, p. 044 425 5716, hanna.latva-kiskola@seinajoki.fi