Luovaamo -taiteen perusopetuksesta sisältöjä elämään

Jussi soittaa kitaraa bändikämpässä

Jussi Ojala, 15 on ollut mukana kansalaisopiston taiteen perusopetuksessa jo yli puolet elämästään. – Aloin joskus eskari-ikäisenä piirrellä tosi paljon ja äiti sitten huomasi ilmoituksen Taidekoulu Oivasta. Tykästyin hommaan tosi paljon, opinnoissa oli mukavaa ja sain uusia kavereita.

Kuvataide oli kuitenkin vasta ensimmäinen etappi: seuraavaksi mukaan tuli teatteri ja sen päälle vielä bändiopinnot. -Ryhmään meno pelotti tosi paljon, mutta opettaja oli tosi kiva ja tulin hyvin juttuun hänen kanssaan, siitä se sitten lähti. Jussin nykyisessä teatteriryhmässä on mukana vieläkin muutamia samoja oppilaita, joiden kanssa hän on pikkupoikana uran aloittanut. Tuttu ja mukava ryhmä onkin yksi merkittävä osa opintoja. -Muut ryhmäläiset ovat mahtavia tyyppejä, on paljon samanhenkistä porukkaa ja jokainen saa kuitenkin olla oma itsensä. Kaikki hyväksyy toisensa ja tsemppaa toisiaan ja on tosi suvaitsevainen ilmapiiri.

Korona-aikana on kuitenkin yksi oleellinen osa harrastusta jäänyt pois: esiintymiset. -Harrastamisen yksi tärkeä juttu on kuitenkin se yleisö: että siellä penkeissä istuu ihmisiä, jotka ovat varta vasten tulleet katsomaan ja kuuntelemaan sua. Se on se juttu, mikä tulee, kun yleisö taputtaa – sitä samaa fiilistä ei ole nyt saanut. Jussi kirjoittaa ja säveltää myös omia biisejä – biisien tekeminen on tullut bändiopintojen myötä tutuksi. Musiikkiin ja lyriikoihin voi purkaa esim. vihan ja surun tunteita – toki lyriikat ovat Jussin mukaan aina myös sellaisia, että kuulija voi niitä tulkita itse ja peilata myös omia tunteitaan niihin. Myös itse soittaminen – sekä omien, että coverkappaleiden –on hyvä keino kanavoida tunteitaan. Teatterissa homma on Jussin mukaan vähän eri – siellä saa toisella tapaa ajatukset muualle. Erilaisten harjoitusten avulla saa aivot hyvin nollattua ja voi heittää omat huolensa pois ja keskittyä roolihahmon tunteisiin. -Jos ei olisi näitä harrastuksia, en tiedä mitä tekisin. En ainakaan olisi oma itseni. On ollut hemmetin hienoa olla näiden ihmisten kanssa näissä ryhmissä. Kaikki oikeesti haluaa tehdä sitä, mitä tehdään. Mitään erityisestä kohokohtaa en osaa sanoa – tämä kaikki on kokonaisuudessaan yhtä kohokohtaa!.

Luovaamo

Seinäjoen kansalaisopisto tarjoaa taiteen perusopetuksen yleistä oppimäärää kuvataiteessa, rytmimusiikissa ja teatteritaiteessa. Opetus tapahtuu rytmimusiikin ja teatterin osalta syksyllä 2020 käyttöön otetussa Lämppäri-rakennuksessa Marttilassa, kuvataiteen opetus entisen Taidekoulu Oivan tiloissa, myös Marttilan alueella. Taiteen perusopetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta, joka on kohdennettu erityisesti n.7-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Taiteen perusopetuksen pohjana ovat sitä koskevan lain ja asetuksen lisäksi Opetushallituksen hyväksymät opetussuunnitelman perusteet.
Lue lisää Luovaamosta verkkosivuiltamme: