Seinäjoki tavoittelee asemaa maailman kannustavimpana yrityskaupunkina

Seinäjoen kaupunginvaltuusto on hyväksynyt uuden kaupunkistrategian vuosille 2026–2033. Kaupunkistrategian tavoitteena on vahvistaa Seinäjoen asemaa yrityskaupunkina, parantaa arjen sujuvuutta sekä turvata kaupungin palvelut ja talous tulevaisuudessa. Strategian otsikko on maailman kannustavin yrityskaupunki.  

– Maailman kannustavimpaan yrityskaupunkiin mahtuu paljon tekemistä, keskustelua ja erilaisia mielipiteitä, mutta päätöksiä syntyy ja asiat menevät eteenpäin. Osaamme ja haluamme tarpeen tullen koota voimat, tehdä yhdessä ja näyttää muulle maailmalle, kertoo kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä.

– Yrittäjyyden aiheet todettiin osallistamisprosessin aikana sekä tärkeiksi että aiemmiksi onnistumisiksi, joten emme halunneet niissä peruutella tai tallata paikallaan, vaan luoda uuden entistä kovemman tavoitteen. Se näkyy nyt strategian visiossakin, hän jatkaa.

Yrityksille kasvua, asukkaille sujuvampaa arkea 

Strategia rakentuu neljän pääteeman ympärille: yrittäjyys, kasvu, hyvinvointi ja sivistys sekä osaava henkilöstö ja terve talous. Kaupunki tavoittelee entistä vahvempaa asemaa ruokapääkaupunkina, uudistuvan teollisuuden keskuksena ja yrityslähtöisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan ympäristönä.  

Kuntalaisten arjessa strategia näkyy muun muassa turvallisina ja toimivina kasvuympäristöinä lapsille ja nuorille, parempina harrastusmahdollisuuksina sekä palvelujen saavutettavuuden vahvistamisena. Kaupunki panostaa myös kohtuuhintaiseen asumiseen, lähiliikuntapaikkoihin sekä kaupunkikeskustan vetovoimaan.  

Strategia valmisteltiin laajassa yhteistyössä 

Kaupunkistrategian uudistaminen käynnistyi alkuvuonna 2025. Työn aikana kaupunki keräsi näkemyksiä asukkailta, henkilöstöltä, luottamushenkilöiltä, yrittäjiltä, nuorisovaltuustolta ja muilta sidosryhmiltä. Asukaskyselyyn osallistui 2 287 henkilöä ja henkilöstökyselyyn saatiin 305 vastausta. 

Valmistelussa nousivat esiin erityisesti yrittäjyyden vahvistaminen, kaupunkikeskustan kehittäminen, vetovoiman lisääminen, turvallinen arki, yhdenvertaiset oppimismahdollisuudet sekä maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen tukeminen. Nämä teemat näkyvät nyt hyväksytyssä strategiassa.  

Strategiassa korostuu vastuullinen taloudenpito kestävän kasvun mahdollistajana. Kaupunki tavoittelee vahvaa rahoitusasemaa, toimintamenojen kasvun hillintää sekä investointien mitoittamista tulorahoituksen mukaisesti. Samalla palveluiden tuottavuutta parannetaan hyödyntämällä digitalisaatiota, tiedolla johtamista ja tekoälyä. 

Toteutus alkaa heti 

Strategia on kaupungin toiminnan ja taloussuunnittelun perustana vuosina 2026–2033. Sen tavoitteet johdetaan vuosittaisiin talousarvioihin ja toimialojen käytännön tavoitteisiin. Strategian toteutumista seurataan mittareilla, joita voidaan tarkastella Power BI -raportointityökalun avulla kaupungin verkkosivuilla. Kaupunki julkaisee mittareiden tuloksista vuosittaisen seurantaraportin ja tekee tarvittaessa strategiaan täsmennyksiä strategiakauden aikana.  

– Nykyaikaisin välinein voimme tehdä strategian seurannasta entistäkin läpinäkyvämpää ja meillä on valmius matkan varrella päivittää myös strategian sisältöjä, sanoo kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä. 

Kaupunkistrategia 2026–2033