Pajuluoman kunnostustyöt alkavat – Pultrantien kevyen liikenteen silta suljetaan

Ilmakuva purosta, jonka varrelta kaadettu puita.

Pajuluoman kunnostuksen valmistelevat työt alkavat 17. marraskuuta alkavalla viikolla. Ensimmäiseksi merkitään työalueet, tehdään puuston poistoa ja rakennetaan työmaatiet. Lisäksi tehdään kiinteistökartoituksia, joista urakoitsija on asukkaisiin erikseen yhteydessä. Joulukuussa aloitetaan Pultrantien jalankulku- ja pyöräilysillan purkutyöt, jolloin kulkijat ohjataan kiertoreiteille.

Uusi silta valmistuu syksyllä

Uuden sillan rakentaminen alkaa talvella ja sen on määrä valmistua syyskuuhun mennessä. Myös Ainonsola-Sampsansolan silta rakennetaan uusiksi aiemmin puretun tilalle. Koko kunnostushanke on valmis elokuussa 2027.

Alkuvuodesta aloitetaan pilaantuneen sedimentin kaivu- ja kuljetustyöt sekä uuden uoman kaivu- ja täyttötyöt. Työmaa aiheuttaa ajoittain melua, hajuhaittoja ja lisääntynyttä työmaaliikennettä.

– Häiriöt pyritään minimoimaan ja alueen turvallisuudesta huolehditaan koko urakan ajan, sanoo hankkeesta vastaavan Väyläviraston projektipäällikkö Mikko Heiskanen.

Infopisteitä tulossa

Pajuluoman työmaalle on alkuvuodesta tulossa kaksi opastettua infopistettä, joista ohikulkijoilla tulee olemaan hyvä mahdollisuus seurata töiden etenemistä.

Kartassa näkyy Pajuluoman nykyinen (sininen yhtenäinen viiva) ja uusi uoma (sininen katkoviiva). Kahden sillan työmaa-alueet on merkitty oransseilla ympyröillä Pultrantien ja Ainonsolan kohdalla. Korvaava reitti on merkattu vihreällä.

Puron uoma muuttuu hieman


Pajuluoma virtaa ratapiha-alueen läpi ja laskee Seinäjokeen. Pajuluoman pohjasedimentteihin on pitkän ajan kuluessa kulkeutunut haitta-aineita. Hankkeen tavoitteena on poistaa pilaantuneesta sedimentistä mahdollisesti aiheutuvat ympäristö- ja terveysriskit.

Kunnostuksen myötä Pajuluoman kulku maastossa muuttuu hieman, kun purolle kaivetaan paikoin uusi reitti. Puro kunnostetaan noin kilometrin matkalta, ja tästä kunnostettavasta osuudesta noin kolmannes siirretään uuteen uomaan. Osa peitettävästä uomasta käsitellään aktiivihiilellä.

Muutostöiden yhteydessä uusitaan kaksi jalankulun ja pyöräilyn siltaa: Ainonsola-Sampsansolan ja Pultrantien sillat. Hankkeen valmistuttua Seinäjoen kaupunki vastaa alueen viimeistelystä ja maisemoinnista puistoalueeksi.

Hankkeen tilaajina toimivat Väylävirasto, Senaatin Asema-alueet Oy ja Seinäjoen kaupunki, ja urakan toteuttaa Juhan Paja Oy. Yhteishankkeen kustannukset ovat arviolta kolme miljoonaa euroa.

Seuraa hanketta:
https://vayla.fi/pajuluoma