Pajuluoman koululle Vuoden kansainvälinen toimija -tunnustus

Pajuluoman koulu saa Seinäjoen kaupungin ensimmäisen Vuoden kansainvälinen toimija 2022 -tunnustuksen.

Pajuluoman koulu on kiitettävällä tavalla lähtenyt mukaan toteuttamaan Seinäjoen yleissivistävän opetuksen Erasmus+ -toimintaa ja lisännyt merkittävästi kansainvälistä toimintaa koululla. Opettajat ja oppilaat ovat vastaanottaneet vieraita espanjalaisesta kumppanikoulusta mm. siten, että oppilaiden perheet majoittivat koteihinsa 26 oppilasta. Opettajat ovat myös verkostoituneet ja vierailleet kumppanikoulussa sekä osallistuneet kansainväliselle täydennyskoulutuskurssille Seinäjoen yleissivistävän opetuksen saaman Erasmus+ -akkreditoinnin rahoittamana.

Seinäjoen kaupunki nimeää Vuoden kansainvälinen toimija -tunnustuksen vuosittain nostaakseen esille Seinäjoen kaupunkiorganisaation kansainvälistä ja monikulttuurista luonnetta. Uudella tunnustuksella halutaan tuoda esille kaupungin kiinnostavuuden ja vetovoimaisuuden kannalta tärkeää Seinäjoen kaupungin kansainvälistä toimintaa. Tunnustus myönnetään vuosittain joko työntekijän, työryhmän tai muun ryhmän ml. oppilaiden ryhmän kansainvälistymiseen, verkostoitumiseen ja kansainväliseen näkyvyyteen liittyen.

Kansainvälisyystoimijan tunnustamisella halutaan kiinnittää myönteistä huomiota kaupungin kansainvälisyystyöhön ruohonjuuritasolla ja monikulttuuriseen arkipäivään. Tunnustuksella saadaan kannustettua ja nostettua esiin toimintaa, joka usein jää vähäiselle huomiolle.

-Tunnustus yllätti iloisella tavalla meidät. Henkilökuntamme, ja mikä tärkeintä oppilaamme, ovat innostuneet kansainvälisyydestä ja olemme hyvällä tiellä. Haluan erityisesti kiittää oppilaiden kotiväkeä, jotka ovat tukemassa ja mahdollistamassa meille vaihtojenkin onnistumisen, kertoo rehtori Jouni Viita.

Kansainvälinen osaaminen tarkoittaa erityisosaamista, jota kertyy kansainvälisissä kohtaamisissa. Koulun tehtävä on kannustaa niin oppilaiden kuin opettajien kansainvälistä verkostoitumista ja yhteistyötä. Kansainvälinen toiminta edellyttää tietoja, taitoja ja asenteita, jotka kehittyvät käytännön yhteistyössä harjoitellen. On tärkeä nähdä kansainvälisyys osana maailmankansalaiseksi kasvamista.

-Näiden rohkeiden ensikokemusten myötä Pajuluoman koulu toimii esimerkkinä myös muille Seinäjoen kouluille, toteaa kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä.

Kuvassa Elina Tikkanen, Kai Loikkanen, Terhi Rissa, Jussi Korhonen, lapset Hilja ja Helmi sekä rehtori Jouni Viita.