Lokakuun ensimmäisellä viikolla Seinäjoen pääkirjastossa vietetään Viro-viikkoa. Viikon aikana päästään tutustumaan niin Viron kirjallisuuteen, kieleen kuin luontoon.
Tiistaina 1.10. teemana on kirjallisuus
Illan aloittaa kaksikelinen satutuokio Nyyrikin syksy/Nüürikese sügis, jossa kuullaan tarina oravanpoika Nyyrikin seikkailuista syksyisessä metsässä. Suomen- ja vironkielisessä satutuokiossa päästään mukavan tarinan lisäksi kuuntelemaan myös sitä, miltä sukulaiskieli kuulostaa. Nyyrikin syksy on Mervi Heikkilän kirjoittama lastenkirja, jonka on kuvittanut Kristiina Mäkimattila ja virontanut Lauri Juursoo. Satutuokio on Aallon kirjaston Studiossa klo 17-17.30.
Illan päättää virolaisen kirjallisuuden ilta. Runoilija ja suomentaja Heidi Iivari tuo etäyhteydellä terveiset suoraan Euroopan vuoden 2024 kulttuuripääkaupungista Tartosta, jossa hän asuu. Heidi Iivari on julkaissut kaksi kaksikielistä runokokoelmaa Tarton sarjarakastaja/Tartu sariarmastaja (2021) ja Meidän suvun miehet/Meie suguvõsa mehed (2024). Kuulemme lisäksi kirjastolaisten vinkkejä viime aikoina suomeksi ilmestyneestä virolaisesta kirjallisuudesta. Tilaisuus on pääkirjaston Jaaksi-salissa klo 17.30-18.30.
Torstaina 3.10. lähdetään luontoretkelle Viroon
Kiehtooko sinua Viron luonto? Oletko suunnitellut matkaa Viron luontokohteisiin? Nyt on loistava mahdollisuus tutustua Viron luontoon, nähdä kuvia ja saada hyviä retkivinkkejä, kun Mikko Virta kertoo meille kiinnostavista luontokohteista eri puolilla Viroa. Hän myös kertoo, mihin naapurimaassa kannattaa tänä vuonna lähteä retkelle. Intohimoinen luontoharrastaja Mikko Virta on asunut Virossa lähes 20 vuotta ja toiminut toimittajana ja luonto-oppaana. Häneltä on ilmestynyt tunnelmallinen opaskirja Luontoretkelle Viroon – 30 kiehtovaa kohdetta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja paikan päällä on myynnissä Luontoretkelle Viroon -kirjoja. Tilaisuus on pääkirjaston Jaaksi-salissa klo 17.30-18.30-
Koko viikon ajan kirjastossa voit tunnistaa viron kielen hauskoja sanoja! Leikkimielinen visailu on esillä kirjastossa koko Viro-viikon ajan 30.9.-6.10. kirjaston aukioloaikoina.