Kärjen vanhan koulun alue on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua nuorten suosimana kokoontumispaikkana. Alueella on havaittu muun muassa ilkivaltaa, häiriökäyttäytymistä, vaaratilanteita sekä päihteiden käyttöön liittyviä ilmiöitä. Nuorten kokoontumisten yhteydessä alueella on tavattu myös täysi-ikäisiä päihtyneitä henkilöitä.
Havaintojen vuoksi alueen turvallisuus, nuorten hyvinvointi ja vapaa-ajanviettoon liittyvät kysymykset ovat herättäneet huolta asukkaiden, huoltajien sekä nuorten parissa työskentelevien ammattilaisten keskuudessa.
Huolta herättänyt ilmiö kootaan yhteiseen keskusteluun
Seinäjoen kaupunki järjestää aiheesta Ilmiökahvilan maanantaina 23.11. klo 17-19 Pruukin yhtenäiskoulun auditoriossa. Tilaisuudessa kuullaan eri toimijoiden puheenvuoroja ja keskustellaan tilanteesta yhdessä eri näkökulmista.
Tilaisuuden tavoitteena on lisätä ymmärrystä alueen nykytilanteesta, kuulla nuorten, huoltajien ja ammattilaisten kokemuksia sekä löytää keinoja nuorten turvallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamiseen.
Tilaisuudessa käsitellään muun muassa
- syitä siihen, miksi Kärjen vanhan koulun alue houkuttelee nuoria viettämään aikaa
- nuorisotyön, koulun, vartioinnin ja muiden toimijoiden tekemiä havaintoja alueelta
- vanhan koulurakennuksen ja ympäristön turvallisuuteen liittyviä riskejä
- nuorten, huoltajien ja alueen asukkaiden kokemuksia
- eri toimijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteen paranemiseen
Keskustelun tukena käytetään Screen.io-verkkopalvelua, jonka kautta osallistujat voivat esittää ehdotuksia ja äänestää toimenpiteistä tilaisuuden aikana.
Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille
Ilmiökahvila-tilaisuus on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Osallistujamäärä on rajattu sujuvan keskustelun mahdollistamiseksi.
Ilmoittaudu mukaan 19.11. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/S/AA2B486068E6EF40
