Kansalaisopistolta ideat ja puitteet toteuttaa itseään

Seinäjokelainen 32-vuotias Kati Mustalahti on harrastanut kansalaisopistolla puukäsitöitä jo vuodesta 2014. Kipinä harrastukseen on tullut jo lapsuudenkodista, jossa isä on tehnyt puutöitä takapihan vajassa. Aikuisiällä Kati hakeutui kansalaisopiston kursseille ja on saanut oppia jo monelta ammattilaiselta.

Puukäsityökurssien lähes koko kirjo kokeiltuna

Koulussa puukäsityöt jäivät vähemmälle, joten myöhemmin tullut kiinnostus kokeilla puukäsitöiden tekemistä sai Katin hakeutumaan kansalaisopiston kursseille. Hän on mennyt kursseille sitä mukaa, kun aihepiiri on tuntunut kiinnostavalta.

Kati on aloittanut kansalaisopiston kursseilla käymisen ensin Ritva Rintamäen opetuksessa naisten puukäsityökurssilla. Kurssin aikana hän kiinnostui enemmän sorvaamisesta ja jatkoi puukäsityöharrastustaan Kari Kulmakorven sorvauskurssilla. Isojen keskeneräisten töiden kanteluun ja siirtelyyn kyllästyttyään Kati kiinnostui puukkojen tekemisestä ja aloitti Kari Vuoruksen puukkopaja-kurssilla, jolla on opiskellut jo neljättä vuotta. Kuluvana lukuvuotena Kati on aloittanut lisäksi koristeveistokurssin.

Ideoita internetistä

”Ideat on tulleet itseltä, lähinnä olen netistä katsonut, että minkä tyyppistä haluisin tehdä ja mitä voisi puusta toteuttaa. Toki opettajilta saa ideoita, jos tarvitsee”. Kati on aina ollut kiinnostunut Legoistaa sekä niiden kokoamisesta ja  mietti, että miksi ei voisi tehdä Legohahmoa puusta – niin syntyi puinen Legohahmo. Sorvaukseen ideat tulee siitä, millainen puupala sattuu käsillä olemaan, eli mitä kyseisestä puukappaleesta saa tehtyä. ”Olen keksinyt, että mitä voisi olla jännä tehdä ja sen perusteella olen alkanut katsomaan, että miten sen voisi tehdä”. Osa töistä on vienyt vähemmän aikaa ja osa enemmän – mutta mikään ei ole jäänyt tekemättä!

Kursseilla käyminen rytmittää viikkoa

”Kansalaisopisto antaa idean ja puitteet, että voi käydä tutustumassa johonkin asiaan – sitten jos se kiinnostaa, niin voi opetella lisää”. Kansalaisopiston kurssitarjonta kädentaitojen ja erityisesti puukäsitöiden osalta on Katin mielestä kattava. Kursseilla on ammattitaitoiset ihmiset opettamassa. Jos jokin asia on mietityttänyt, on asiasta voinut kysyä vaikka jokaiselta puukäsitöiden opettajalta ja näin saanut varmasti kattavan vastauksen. Ei ole tarvinnut hakata päätä seinään ongelman kanssa, vaan kysyä opettajalta ja jättää turhat kokeilut tekemättä. Harrastaminen kotioloissa onnistuu, mutta kerran tai kahdesti viikossa kursseilla käyminen tuo vuorotyöläisen arkeen kaivattua rytmiä. Mukavaa on myös se, että kursseilla näkee muitakin ihmisiä kuin työkavereita.

Kati Mustalahden töitä on esillä Kansalaiskampuksen B1 –kerroksen vitriinissä sekä saman kerroksen Kansalaisgalleriassa asiakaspalvelun vieressä (Kalevankatu 33). Työt esillä marraskuun ajan, ma-to klo 8.30-17 ja pe klo 8.30-15.30.

Seinäjoen kansalaisopistolla on tarjolla kolmisenkymmentä puutyökurssia lukuvuonna 2021-2022. Kurssitarjonnassa on vuosien aikana ollut mm. puu- ja metallityötä, sorvasta, koristeveistoa ja huonekalujen entisöintiä sekä erikoistuneempia puutyökursseja, kuten kellokaapin rakennusta, puukkopajaa, soitinrakennusta, viulunrakennusta, polkuauton rakennusta sekä skeittirampin rakennusta. Jos mieluista kurssia ei kurssitarjonnasta löydy, saa kursseja ehdottaa opistolle pitkin lukuvuotta. Kurssiehdotuksen voi tehdä verkkosivuillamme, sähköpostitse, soittamalla tai käymällä asiakaspalvelussamme. Koko kurssitarjonta löytyy osoitteesta opistopalvelut.fi/seinajoki

Haastattelu ja teksti: Jaana Saukko
Kuvat: Joel Riskumäki

#SeinäjoenKansalaisopisto
#kansalaiskampus