Alla yhteenveto kokouksessa tehdyistä päätöksistä ennen pöytäkirjantarkastusta.
Pöytäkirjantarkastuksen jälkeen pöytäkirja on nähtävänä kaupungin nettisivuilla.
§ 75 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Merkittiin, että Kuntalain (410/2015) 94 §:ssä ja Seinäjoen kaupungin hallintosäännön 12 luvun 87 §:ssä tarkoitettu kokouskutsu on lähetetty 20.8.2025 valtuutetuille ja niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai – velvollisuus sekä
että valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta sekä missä kokouksen asialista ja pöytäkirja on yleisesti nähtävillä on ilmoitettu kaupungin kotisivuilla ja kaupungin virallisessa ilmoituslehdessä 20.8.2025.
Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä (Kuntalaki 410/2015 103 §).
Sähköisesti todettiin läsnä oleviksi johtolehdellä luetellut 51 valtuutettua sekä todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi
§ 76 Pöytäkirjan tarkastus
Puheenjohtaja ilmoitti, että kokouksen pöytäkirja
- tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä viimeistään torstaina 28. päivänä elokuuta 2025 klo 14 ja
- pidetään julkisesti nähtävillä kaupungin internetsivuilla perjantaina 29. päivänä elokuuta 2025 alkaen.
Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Anne Ahonen ja Tuulia Alanko. - Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Anne Ahonen ja Tuulia Alanko
§ 77 Seinäjoen Energia Oy:n (konserni) välitilinpäätös 1.1. – 30.6.2025
Kaupunginhallituksen ehdotus
Valtuusto merkitsee tiedoksi Seinäjoen Energia Oy:n (konserni) välitilinpäätöksen ajalta 1.1.- 30.6.2025.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin
Esteelliset: Jaakko Kiiskilä Seinäjoen Energia Oy:n hallituksen jäsenenä ja Juha Takamaa hallituksen varajäsenenä ( hallintolaki 28 § 1 mom. 5 kohta); eivät läsnä.
§ 78 Sopimus lentoasemapalveluiden ostamisesta Seinäjoen Lentoasema Oy:ltä / vuosi 2025 ja jatkokausi 2026-2028
Kaupunginhallituksen ehdotus
Valtuusto päättää, että ostopalvelusopimusta jatketaan Seinäjoen Lentoasema Oy:n kanssa vuosina 2026-2028 nykyisin hinnoin (70 000 euroa/ vuosi +alv.) sillä edellytyksellä, että Ilmajoen kunta hyväksyy oman osuutensa (30 000 euroa/ vuosi + alv.) uudesta ostopalvelusopimuksesta.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Esteelliset: Jari Jokinen Rengonharju-säätiön hallituksen asiantuntijajäsenenä ( hallintolaki 28 § 1 mom. 5 kohta) ja Johannes Karhu Jossula Oy:n toimitusjohtajana, yhtiö omistaa osuuden Seinäjoen Lentoasema Oy:stä ( kuntalaki 97 § ); eivät läsnä.
Tämän asian kohdalla pöytäkirjanpitäjänä toimi henkilöstöjohtaja Eija Pienimäki.
§ 79 Kaupungin takausperiaatteiden uudistaminen
Kaupunginhallituksen ehdotus
Valtuusto hyväksyy asiatekstistä ilmenevät uudet takausten myöntämisperiaatteet, joita noudatetaan uusia takauksia myönnettäessä.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Esteellinen: Juha Takamaa Sevas Kodit Oy:n hallituksen jäsenenä ( hallintolaki 28 § 1 mom. 5 kohta); ei läsnä.
§ 80 Päävastuullisen tilintarkastajan vaihtaminen nimetyissä Seinäjoen kaupunkikonserniin kuuluvissa tytäryhteisöissä ja säätiöissä
Tarkastuslautakunnan ehdotus
Valtuusto päättää, että BDO Audiator Oy:n esitys hyväksytään. Esityksen mukaan päävastuullinen tilintarkastaja vaihdetaan nimetyissä Seinäjoen kaupunkikonserniin kuuluvissa tytäryhteisöissä ja säätiöissä. Vastuulliselle tilintarkastajalle tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia mukautetaan nimettyjen tytäryhteisöjen ja säätiöiden osalta siten, että vastuulliselta tilintarkastajalta edellytetään KHT-auktorisointia ja noin seitsemän vuoden kokemusta tilintarkastusalalta. Osaamista
energiatoimialalta edellytetään niiden yhteisöjen osalta, joiden toimialaan sisältyy kyseistä toimintaa. Päätös saatetaan tiedoksi tytäryhteisöille.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 81 Valtuustoaloite / Venepaikkojen lisääminen Seinäjoen Kyrkösjärvellä ja veneiden poistokehoituksen lykkääminen / vastaus
Kaupunginhallituksen ehdotus
Valtuusto
- merkitsee tiedoksi em. selvityksen vastauksena valtuustoaloitteeseen ja
- katsoo valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja
Valtuuston puheenjohtaja Paula Risikko p. 050 511 3107
hallintojohtaja Jari Jokinen p. 044 754 1670