Tähtitaituritoiminnalla taidetta ja kulttuuria varhaiskasvatukseen

Kuvassa lastenkulttuuripedagogi Anne Lähdesmäki, kaupungin rahoitusjohtaja Mika Itänen, aluejohtaja Kirsi-Maria Oivanen, taiteilija Virpi Timonen ja aluejohtaja Eija Ikola.

Seinäjoen kaupungin varhaiskasvatus on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionavustuksena 668 638 euroa lasten tasa-arvon ja hyvinvoinnin varmistamiseksi taiteen ja kulttuurin keinoin. Varhaiskasvatukseen on palkattu lisähenkilöstönä 7 varhaiskasvatuksen opettajaa ja 7 hoitajaa työskentelemään päiväkotien lapsiryhmissä, Tähtitaitureina 1-5 -vuotiaiden lasten parissa.

Varhaiskasvatusjohtaja Aija-Marita Näsäsen sanoin;

”Varhaiskasvatuksen tärkein tehtävä on lapsen hyvinvoinnin edistäminen varhaiskasvatuksen ja kulttuurin keinoin ja Taituri on monen toimijan yhdessä luoma mahdollisuus lapsille, työntekijöille ja heidän hyvinvoinnilleen.”

Mika Itänen pohtimassa oman lapsuutensa krokotiilileikkejä

Tähtitaituritoiminta käynnistyi sopivasti valtakunnallisen Vasuista vauhtia teemaviikon aikaan. Seinäjoen teemaviikon avasi kaupungin rahoitusjohtaja Mikä Itänen.

”Todella upeata nähdä, että taide ja kulttuuri yhdistävät lapset, huoltajat ja varhaiskasvatuksen kasvattajat. Hienoa, että avustus saatiin ja toivon, että toiminta jää pysyväksi toiminnaksi varhaiskasvatukseen. Taituritoiminta todella puhuttelee minua. Se on erittäin merkityksellistä; kohtaamisia ja uskallusta lapsen arjessa. Toiminnan kokemuksellisuus ja se, että toimintaa mietitään myös uudella tavalla, on todella hienoa.”

”Toivotan varhaiskasvatuksen henkilökunnalle Vasuista vauhtia teemaviikon merkeissä tsemppejä arkeen ja hyvää alkavaa syksyä!”

Tähtitaiturit työskentelevät draaman, musiikin, sanataiteen, sirkuksen, tanssin ja liikkeen, visuaalisten taiteiden ja arkkitehtuurin menetelmin. Pääosassa on jokainen lapsi yksilönä. Taituruuteen kuuluvat nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, kunnioitus, läsnäolo, itsetuntemus, avoimet vuorovaikutussuhteet, kiireettömyys ja läsnäolo.

Taidetta ja kulttuuria on aktiivisesti kehitetty Seinäjoen varhaiskasvatuksessa vuodesta 2008 lähtien. Kehittämisen tuloksena on syntynyt Taiturin taidetoiminta, joka on osa kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaa ja jota toteutetaan varhaiskasvatuksessa.

Lue lisää Taituritoiminnasta täältä.