Pääkirjasto Apila täyttää 10 vuotta!

Apila-kirjaston iso ikkunaseinä ja sisäänkäynti.

Seinäjoen pääkirjasto Apila avattiin yleisölle 20.8.2012. Kuluneen 10 vuoden aikana Apilasta on tullut kuntalaisten olohuone, kuten etukäteen toivottiinkin. Synttäreitä juhlitaan kirjastossa 15.–19.8. monin eri tavoin.

Ohjelmaa kaikenikäisille

Kirjailija Merja Mäki vierailee kirjastossa maanantaina. Vierailu striimataan, joten sitä voi katsoa myös kotoa. Tiistaina on kaikenikäisille sopiva Apilan metsästys -suunnistus ja synttärisatutuokio. Kuvasuunnistus tutustuttaa Apilan ja Aallon kirjaston tiloihin ja palveluihin uudesta näkökulmasta ja suunnistaja pääsee ehkä kurkistamaan sellaisiinkin paikkoihin, joita ei ole ennen nähnyt. Lauluyhtye Vocal! viihdyttää Lukuportaikossa keskiviikkona ja Studiossa järjestetään klassikkoelokuvailta torstaina.

Maanantaista perjantaihin voi osallistua kirjavinkkauskierroksille hyllyjen välissä. Kierroksilla kuullaan vinkkejä kiinnostavista kirjoista, elokuvista sekä musiikista ja niillä on omat teemansa, kuten Apilamaa Irlanti tai Epätyypilliset ystävykset. Lastenosasto Piilomaassa voi koko viikon kiertää itsenäisesti Apilan metsästys -vihjerataa. Osallistuneiden kesken arvotaan pieni palkinto.

Joulukuusta virkkaamaan

Juhlaviikolla alkaa kaikille avoin virkkausprojekti, jonka tarkoituksena on tehdä Apilaan kestojoulukuusi. Kuusi kootaan virkatuista isoäidinneliöistä, jotka ovat kooltaan 15×15 cm. Syksyn aikana kirjastossa pidetään kaksi virkkausiltaa, jonne voi tulla tekemään neliöitä ja kuuntelemaan samalla lukemista. Neliöitä voi tehdä myös kotona ja tuoda valmiit palat kirjastoon 20.11. mennessä. Myös jämälankoja lahjoittamalla voi osallistua kuusen tekemiseen. Tarkemmat ohjeet osallistumisesta tulevat kirjaston nettisivuille viikolla 33.

Synttärilahja Apilalle

Kirjasto on käynnistänyt Apilan synttäreiden kunniaksi merkkipäiväkeräyksen yhteistyössä Luonnonperintösäätiön kanssa. Keräyksen tuotoilla suojellaan ikimetsää Etelä-Pohjanmaalla.
Jos haluat muistaa Apilaa, voit lahjoittaa seuraavilla tiedoilla:
Saaja: Luonnonperintösäätiö
tili: FI78 5494 0950 0224 93
kampanjan viitenumero: 202691

Edit: Keräys on päättynyt. Sen tuotoilla suojellaan 810 m2 ikimetsää Alavuden Haveri-Lampilan alueelta. Kiitos kaikille lahjoittajille!


Tervetuloa juhlimaan!


Lisätietoja

Hanna Kotila, hanna.kotila@seinajoki.fi, p. 044 4181 010

Apila-kirjasto rakennuksena, arkkitehtuuri
Pääkirjaston palvelut
Seinäjoen kirjaston vaiheita 2000-luvulla