
Seinäjoen kaupunki on valinnut kesän tapahtumakumppaneikseen aluetaloudellisesti merkittäviä, maineikkaita tapahtumia ja Provinssi on valikoitunut yhdeksi ankkuritapahtumista.
Kehittyvä kumppanuus
Kaupunki toteuttaa tapahtumatutkimuksen tänä vuonna kaikissa kymmenessä kumppanuustapahtumassa. Tutkimuksessa selvitetään muun muassa tapahtumien kävijäprofiileja, asiakkaiden rahankulutusta sekä tyytyväisyyttä tapahtumiin ja Seinäjokeen tapahtumakaupunkina. ”Saamme tutkimuksen avulla arvokasta tietoa siitä, millaisena tapahtumavieraat näkevät Seinäjoen, ja millaisia vaikutuksia tapahtumilla on alueellemme”, kertoo Seinäjoen kaupungin tapahtumakoordinaattori Kirsi Kivisaari.
”Provinssin vaikuttavuutta on tutkittu aiemminkin, ja esimerkiksi yksin sen aluetaloudelliset vaikutukset ovat tutkimusten mukaan olleet noin 10–15 miljoonaa euroa. Tämä osoittaa sen, että tapahtumat ovat alueellemme todella tärkeitä”, hän jatkaa.
Tänä kesänä Seinäjoen tapahtumissa kannustetaan rohkeuteen
Seinäjoella rohkeus ei tarkoita suuria puheita vaan aitoja tekoja. Rohkeita liikkeitä voi kokeilla Provinssin alueella liikkuvassa Seinäjoki Silent Discossa. Kaupungin markkinointipäällikkö Anu Männikön mukaan viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu disko osoittautui menestykseksi.
“Haluamme tuoda Seinäjoen jälleen ihmisten mieleen festarihumun keskelle ja Seinäjoki Silent Disco on tähän loistava tapa. Se on myös muistutus siitä, että rohkeus voi olla myös kepeää ja leikkisää. Se voi olla hymy tuntemattomalle tai uudet askeleet tanssilattialla. Kannustan kokeilemaan tämän erityisen discon tunnelmaa, jossa vaihtuvat DJ:t ja musiikkiteemat pitävät huolen rennosta festarifiiliksestä. Toivon, että moni myös jakaa omat juhlahetkensä discosta ja Seinäjoelta somessa”, Männikkö sanoo.
Jokakeväiseen tapaan Provinssi hakee lähes tuhatpäistä vapaaehtoisten joukkoa. Seinäjoki saa suuren osan kasvustaan maahanmuutosta ja vapaaehtoistehtäviä on avoinna myös heille, joilta suomen kieli ei vielä taitu. Festivaali ja kaupunki kannustavatkin hakeutumaan Provinssin aikaan Törnävälle vapaaehtoistehtäviin! Lisäksi merkittävä osa festivaalin ja kaupungin yhteistyötä on tapahtuma-alueen kehittäminen, jotta Törnävänsaarella voidaan juhlia vielä pitkään.
Nuuskapussit erityissyynissä
Seinäjoen kaupunki toteutti viime syksynä kolmen viikon siisteyskampanjan, jossa heräteltiin ihmisiä huomioimaan tupakkatuotteiden vaikutusta luontoon ja viihtyisyyteen. Nyt kampanja toteutetaan yhteistyössä Provinssin kanssa. Luonto ei kaipaa tumppi- ja pussijuhlia -kampanjan mainokset pyörivät tapahtumaviikon ajan paikallisliikenteen infonäytöillä ja tapahtuman screeneillä. “Maahan heitetyt tumpit ja nikotiinipussit ovat meidän yhteinen murheenkryynimme. Toivomme, että tällä kampanjalla saadaan edes osa roskasta oikeaan osoitteeseen eli roskiin”, kommentoi tapahtumakoordinaattori Kirsi Kivisaari. “Ekologisuus ja kestävä kehitys on yksi Provinssin arvoista ja pyrimme monin keinoin vähentämään festivaalin ympäristövaikutuksia. Tämä kampanja on hyvä lisä muistuttamaan ihmisiä siitä, että jokaisella teolla on merkitystä”, summaa Provinssin festivaalijohtaja Ville Koivisto.
Rannekkeet vaihtuvat Keskustorilla
Kesäkuun viimeisellä viikolla koko Seinäjoki elää Ihmisten parasta kesäjuhlaa, kun rannekkeenvaihtopiste aukeaa Keskustorin Paviljonkiin jo tiistaina. Into Seinäjoen ylläpitämä, kaupunkikeskustan viestinnän Instagram-tili @seinajoenkeskustassatapahtuu kokosi jo viime kesänä Provinssi-rannekkeilla saatavia tarjouksia yhteen ja vastaavaa on pohdittu tulevallekin kesälle.
Lisätiedot:
Ville Koivisto
Festivaalijohtaja, Seinäjoen kaupunki
0505280043, ville@provinssi.fi
Anu Männikkö
Markkinointipäällikkö, Seinäjoen kaupunki
044 418 1119, anu.mannikko@seinajoki.fi
Kirsi Kivisaari
Tapahtumakoordinaattori, Seinäjoen kaupunki
050 585 4789, kirsi.kivisaari@seinajoki.fi
Provinssi järjestetään Seinäjoen Törnävänsaaressa 25.-27.6.026, ja tulevan kesän ohjelmistossa nähdään muunmuassa The Prodigy, Bad Omens ja Bring Me The Horizon, sekä kotimaiset suosikit, kuten KUUMAA, ibe, Lauri Haav ja Ellinoora yhdessä Sinfonia Lahden kanssa, sekä Ihmisten Juhlaan viimeistä kertaa saapuva Eppu Normaali.