Seinäjoen kirjastojen esinevalikoimaa on laajennettu asiakastoiveiden perusteella. Seinäjoen lähikirjastoissa kesällä järjestetyssä esinelainoihin liittyvässä kyselyssä toivottiin monipuolisesti erilaisia esineitä kirjaston kokoelmiin. Eniten toivotuista esineistä valittiin toteutettavaksi tekstiilipesuri, ompelukone, padelmailat ja lasten pesäpallovälineet.
Tekstiilipesuri on vuorollaan lainattavana Seinäjoen lähikirjastoissa ja pääkirjastossa kolme kuukautta kerrallaan. Ensimmäisenä tekstiilipesurin voi lainata Kyrkkärin kirjastosta. Ompelukoneen voi lainata Nurmon kirjastosta. Padelmailat ja pesisvälineet voi lainata pääkirjastosta ja Nurmon kirjastosta. Pääkirjastolle lainattavaksi on lisäksi saatu verenpainemittari, jonka Alvar Apteekki lahjoitti kirjastolle. Kiitos lahjoituksesta ja yhteistyöstä Alvar Apteekille!
Lainattavat esineet täydentävät kirjaston perinteistä valikoimaa ja tukevat myös jakamis- ja kiertotalouden periaatteita; kaikkea ei tarvitse eikä voi omistaa itse. Lainattavat liikuntavälineet voivat myös innostaa kokeilemaan uusia lajeja matalalla kynnyksellä, tuovat lisää harrastusmahdollisuuksia kuntalaisille ja edistävät kuntalaisten hyvinvointia.
Esineiden laina-aika on yleensä yksi viikko ja niitä ei voi varata tai uusia. Verenpainemittarin laina-aika on kaksi viikkoa. Lista kaikista lainattavista esineistä ja niiden lainauskäytännöistä on kirjaston kotisivuilla. Esineiden saatavuuden voi tarkistaa verkkokirjastosta eepos.finna.fi. Esinevalikoima vaihtelee eri kirjastoissa.