Kaupunkikeskustelusarjassa keskustellaan jälleen

Kaupunkikeskusteluja-sarja jatkuu – Tehdään tilaa erilaisille mielipiteille ja ajatuksille!

Kaupunkikeskusteluja-sarjan tilaisuuksissa tutustumme omaan kotikaupunkiimme. Keskusteluiden aiheina ovat muuttuvat kaupunkiympäristöt mm. kaupanpaikat, jokiranta jne. Tavoitteena on kehittää Seinäjoen keskustelukulttuuria sekä tuoda esiin ja ymmärtää erilaisia näkemyksiä – kanssakaupunkilaisten kesken.    

Sarjan toinen osa keskustellaan keskiviikkona 12.11. klo 18. Jokaisella keskustelukerralla saamme nauttia Femina-teatterin tuottamasta mininäytelmästä. Tällä kertaa esitys virittää meidät keskusteluun torista, kaupan murroksesta ja kaupanpaikoista. Jututtamista ohjaa Etelä-​Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen liiketoiminnan kehittämispäällikkö Matti Ehder-​Gahm. Historiaankin katsotaan pienen hetken verran. Entisajan kauppatunnelmiin meitä johdattelee amanuenssi Nina Takala Seinäjoen museoilta.   

Keskustelusarjaa järjestää Seinäjoen kaupunki; kansalaisopisto, Seinäjoen museot ja kulttuuripalvelut. Työryhmän edustaja kansalaisopiston rehtori Teppo Latvanen kertoo tunnelmista ensimmäisestä keskustelukerrasta seuraavasti: ”Ensimmäiseen keskustelun saapui mukava määrä keskustelijoita. Aseman alue oli selkeästi kiinnostava ja ajankohtainen teema, sillä puheensorinaa riitti ja kipakoitakin mielipiteitä kuultiin.” 

Kaupunkikeskusteluja-sarjan aiheita:   

12.11.2025 klo 18–20 Kauppapaikat   
21.1.2026 klo 18–20 Jokiranta   
18.3.2026 klo 18–20 Kyrkösjärven alue   
13.5.2026 klo 18–20 Törnävä   

Sarjan keskustelukerrat toistuvat aina samanmuotoisina, samaan kellonaikaan ja samassa paikassa.  Keskustelut tapahtuvat Seinäjoen kaupungintalon valtuustosalissa, osoitteessa Kirkkokatu 6, 60100 Seinäjoki.  

Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy! 

Tapahtumasta löytyy lisää osoitteessa:  seinajoki.fi/kansalaisopisto/tapahtumat

Lisätietoja:

Teppo Latvanen, kansalaisopiston rehtori, p. 040 774 8391  
Leena Kråknäs, kulttuuritoimenjohtaja, p. 040 774 8559  
Eeva Korvola, amanuenssi p. 040 774 8278