Kaupunkikonsernin yrittäjäystävällisin työntekijä -tunnustuksen sai tänä vuonna kaupunginpuutarhuri Kari Hirvensalo. Perusteluissa häntä kiiteltiin asiakaslähtöisestä ja ketterästä toiminnasta sekä lupa-asioiden sujuvasta hoidosta.
Hirvensalo palkittiin Seinäjoen Yrittäjien 95-vuotisjuhlassa, jota vietettiin 31.10. Seinäjoki Areenassa.
Hirvensalo aloitti työnsä kaupunginpuutarhurina keväällä 2015. Hän kertoo saavansa yrittäjiltä paljon yhteydenottoja, jotka liittyvät kaupungin viheralueiden hoitoon.
– Kyse on usein yritystonttien lähialueista, jotka kaipaavat fiksausta. On hienoa, että yrittäjät pitävät tärkeänä ympäristön viihtyisyyttä, kauneutta ja toiminnallisuutta.
Koko tiimin palkinto
– Resurssien mukaan pyrimme toteuttamaan niin yrittäjien kuin muidenkin kaupunkilaisten toiveita. Joskus jokin puistopuolen toimenpide voi kuulostaa pieneltä, mutta koska samantyyppisiä kohteita löytyy kaupungista kymmeniä, meidän pitää ottaa huomioon aina myös tasapuolisuus.
Kaupunki ostaa palveluita yhä enemmän ulkopuolisilta sopimusurakoitsijoilta ja yhteistyökumppaneilta, mikä Hirvensalon mukaan tuo toimintaan ketteryyttä ja joustavuutta.
– Heiltä löytyy henkilöstöä ja kalustoa joustavammin kuin kaupungin puistotoimelta, jossa henkilöstömäärä on selvästi vähentynyt
Yrittäjiltä saadun positiivisen palautteen hän ottaa kiitollisena vastaan.
– Koen että tämä palkinto on tarkoitettu meille kaikille, eli koko puistotoimelle ja palveluntuottajille. Olemme yhdessä koettaneet toimia niin, että byrokratiaa olisi mahdollisimman vähän.