Sivua päivitetty 14.9.

Noudata kansallisia THL:n ja terveysviranomaisten ohjeita ja suosituksia. Pidä huolta turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta.

THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koronavirusepidemian aikana. Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää koronavirustartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön. Seinäjoen kaupunki on jakanut maskeja vähävaraisille tai haavoittuvassa asemassa oleville.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei voida välttää.
  • Koronavirusnäytteenottoon matkalla olevat henkilöt ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. 
  • Muissa tilanteissa (esim. yleisötapahtumat), joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

Suosituksen ulkopuolelle jäävät tässä vaiheessa tilat ja tilanteet, jossa toistuvasti sama toisilleen tuttu ryhmä kokoontuu sisätiloihin pidemmäksi aikaa. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset harrastusryhmät, päiväkodit ja koulut. Toimistomuotoiset työyhteisöt ovat myös tämän tyyppisiä yhteisöjä.

Maskin käyttäminen on vapaaehtoista. Maskia voi oman harkinnan mukaan käyttää myös muulloinkin. Kansallisen suosituksen mukaan maskin käyttöä suositellaan yli 15-vuotiaille.

Päiväkodit

Varhaiskasvatuksessa toimitaan väljästi ja huolehditaan hyvästä hygieniasta.

Sairasta lasta ei saa tuoda hoitoon. Mikäli lapsella on oireena kurkkukipu, yskä, päänsärky, kuume, hengenahdistus, lihaskivut tai vatsaoireet, on jäätävä kotiin.

Koulut

Kouluilla huolehditaan edelleen turvaväleistä sekä hyvästä käsihygieniasta. Koulun tilat ovat käytössä mahdollisimman väljästi. Eri luokkien / opetusryhmien välistä kontaktia vältetään. 

Kouluun ei saa tulla sairaana. Oppilaan sairastuessa kesken koulupäivän huoltajan tai huoltajan edustajan on noudettava oppilas kotiin. Huoltajat tai koulut eivät saa ohjata oireista/sairasta lasta koulukuljetusautoon. Koulun työntekijä valvoo oppilasta, kunnes hänet noudetaan kotiin tai huoltajan luvalla lähetetään kotiin.

Lapsi pitää viedä testiin, jos hänellä on huoltajan tai terveydenhuollon ammattilaisen arvion mukaan koronavirusinfektioon sopivia oireita. Erityisen tärkeää on viedä lieväoireinenkin lapsi testiin viiveettä, jos hän tai joku perheenjäsenistä on altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle tai on matkaillut ulkomailla edeltävän 14 vuorokauden aikana.

Aamu- ja iltapäivätoiminnassa noudatetaan samoja hygieniaohjeita kuin koulussa.

Perusopetuksen ensisijaisena tiedottamisvälineenä käytetään oppilashallintojärjestelmä Helmeä. Jokainen koulu tiedottaa lisäksi omilla Helmi-viesteillään.

Sosiaali- ja terveyspalvelut

STM:n linjauksen mukaan vierailuja asumispalveluyksiköissä voidaan sallia edellyttäen, että niitä voidaan turvallisesti toteuttaa. Viime kädessä vierailujen sallimisesta päättää yksikön johtaja. Kansallisten suositusten mukaan yksikön asiakastiloihin pääsy rajataan edelleen pääsääntöisesti yksikön henkilökuntaan. Vierailurajoite ei koske asiakkaalle välttämätöntä palvelua antavia henkilöitä, kuten kuntoutustyöntekijöitä tai henkilökohtaisia avustajia. Kriittisesti sairaiden ja saattohoidossa olevien asiakkaiden läheisille järjestetään mahdollisuus tavata läheistään turvallisin järjestelyin.

Tapaamiseen osallistuvien läheisten määrän tulee olla pieni. Suositeltavaa on rajata läheisten määrä kahteen, mutta tästä voidaan harkinnalla poiketa jos tapaamiseen varattu tila sen sallii ja on muu syy useamman läheisen läsnäoloon (esimerkiksi kaukaa tulevat läheiset).

Vierailulle ei voi tulla sairaana, vierailijalla ei saa olla hengitystieinfektio-oireita. Vierailuaika pidetään enintään tunnin mittaisena asukkaan kunto huomioiden. Vierailijat käyttävät samoja suojaimia kuin hoitohenkilökunta. Henkilökunta opastaa suojaimien ja käsihuuhteen käytössä. Läheiset puhdistavat kätensä, pesevät tai desinfioivat kätensä huolellisesti ennen tapaamiseen tuloa.

Osassa asumispalveluyksiköitä on mahdollista toteuttaa vierailuja erikseen osoitetuissa sisätiloissa. Tapaamisista tulee aina sopia etukäteen, ota puhelimitse yhteyttä yksikköön. Vierailulle ei välttämättä voi aina tulla. Hoitajat kirjaavat vierailijan nimen asiakkaan papereihin mahdollisten tartuntojen/altistumisten jäljitystyön helpottamiseksi.

COVID-19 koronavirus on yleisvaarallinen tartuntatauti, joka on riskiryhmille vaarallinen. Vierailijoiden on sitouduttava noudattamaan em. ohjeita. Läheisen vierailulupa voidaan joutua perumaan jos ohjeita ei noudateta.

Ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Ikäkeskuksen neuvonta- ja ohjauspalvelu Valtionkatu 1 (katutaso) on avoinna normaalisti. Ohjausta- ja neuvontaa annetaan arkisin ilman ajanvarausta neuvontapisteellä sekä puhelimitse klo 9–14, p. 06 416 6606. Jos sinulla on pidempikestoinen selviteltävä asia tai tarve kotona tehtävälle käynnille, ota yhteys puhelinneuvontaan niin sovitaan aika etukäteen.

Päivätoimintaryhmät on avattu erityisjärjestelyin 27.8 lähtien. Seuraamme koronatilannetta ja muutokset käytäntöihin ovat mahdollisia.

Kotihoito noudattaa sairaanhoitopiirin ohjeistusta suojainten käytössä.

Turvapuhelinasennuksiin, vastaamiseen ja auttamiskäytäntöihin voi tulla normaalia pitempi viive.

Sosiaalikeskuksen neuvonta palvelee normaalisti ma–pe klo 9–15, p. 06 416 6318. Palvelutehtäväkohtainen puhelinpalvelun Numeroissa palvellaan ma–pe klo 9–15.

Seinäjoen terveyskeskus on potilasturvallisuuden vuoksi siirtynyt puhelinajanvaraukseen. Kiireettömän vastaanoton (KiVa) tiloissa ei ole enää mahdollista varata aikaa. Ajanvarausnumero kiirevastaanotolle on 06 425 5311. Ajanvarauspuhelin toimii arkisin 8–18 ja viikonloppuisin klo 10–17.

Hengitystieinfektiopotilaat tulevat sisään Kivan nurkkaovesta (ovi Y9) ja muut kiirevastaanotolle ja hammaspäivystykseen ajan saaneet potilaat tulevat sisään päivystyksen pääovesta. Drive in -näytteenottopiste toimii Huhtalantie 10:ssä.

Kiireetön perusterveydenhoito ja suunterveydenhuolto toimivat normaalisti. Jos perut aikasi, pyydämme tekemään peruutuksen ajoissa.

Sairausasioissa voitte ottaa yhteyttä Seinäjoen Y-talon ajanvarausvastaanotolle kuten ennenkin p. 06 425 8100 ma–pe klo 8–15.30.

Hoito- ja diabetestarvikejakelu: tee tarviketilaus puhelimitse ja nouda tarvikkeet noutohuoneesta. Ohje tarvikenoudosta ja noutopaikasta annetaan tilaussoiton yhteydessä.

Vaikeavammaisten henkilökohtainen apu

Henkilökohtainen apu toimii normaalisti THL:n suosituksia noudattaen. Avustajille on hankittu suojaimia ja niitä on edelleen saatavana. Ota yhteyttä henkilökohtaiseen apuun ennen noutoa.

Joukkoliikenne

Seinäjoen paikallisliikenne suosittelee matkustajilleen kasvomaskeja. Paikallisliikenteen päivittyvä koronavirustiedote.

Palveluliikenneautot liikennöivät normaalisti.

Muu toiminta ja kaupungin henkilöstö

Kaupungin henkilökunta on palannut normaaliin etätyökäytäntöön.
Kaupungintalon info palvelee arkisin normaalisti.
Kaupungin luottamustoimielinten kokouksissa noudatetaan hygieniaohjeita ja turvavälejä.


Asukkaalle: Tuki, apu ja neuvonta koronaepidemian aikana
Ikäihmiselle: Mistä apua ikäihmisten arkeen
Yrityksille: Yksinyrittäjän tuki

Corona Updates of Finnish Institute for Health and Welfare
Corona updates of Finnish Government
Corona updates of The Hospital District of Southern Ostrobothnia
Information in Other languages
Tietoa selkokielellä