Kehittyvä kaupunki

Asemanseudun rakentuminen
Seinäjoen asema-alueen ensimmäinen vaihe avautui joulukuussa 2024. Asema on joukkoliikenteen solmualue sekä satojen ihmisten työskentely-ympäristö ja koti. Asemarakennuksesta Keskustorille on vain pari sataa metriä.
Asema-alueen keskustan puoleisten kortteleiden rakentaminen on jaettu neljään vaiheeseen. Ensimmäiseen rakennusvaiheeseen kuuluvat hyvinvointialueen perhekeskus, asuinkerrostalo, asemahallin sisältävä toimisto- ja liikerakennus, asema-aukio ja alikäytävä sekä 5-kerroksinen pysäköintitalo (P-Asema). Myöhemmin rakennetaan kaksi asuinkerrostaloa lisää.
Lähivuosien aikana asemanseutu rakentuu noin 18 hehtaarin alueelle.
Lue lisää asemanseudun rakentumisesta
Tiiviyttä ja viihtyisyyttä keskustaan
Samalla kun rakennusyhtiöt kohottavat kaupunkia kaupunkimaisemmaksi ja tarjoavat koteja uusille asukkaille, Seinäjoen kaupunki vahvistaa keskustan viihtyisyyttä. Keskustorille on valmistunut paviljonki, joka palvelee erilaisten tilaisuuksien järjestämisessä. Lapsille on valmistunut täysin uniikki avaruusaiheinen leikkipuisto. Lakeudenpuistosta muovautuu tapahtumapuisto, jonne on rakennettu mm. skeittiparkki. Tulossa on myös paikka esiintymislavalle. Puisto yhdistyy kävelyreitillä (Elissanpolku) uuden kerrostalokorttelin läpi asemalle.
Kaupallisena alueena keskusta tiivistyy entisestään. Ravintolat, kahvilat, kaupat ja palvelut ovat kaikki muutaman sadan metrin säteellä. Liikennesuunnittelulla varmistetaan, että liikkuminen kaikilla eri kulkuvälineillä on keskustassa helppoa ja turvallista ja tukee myös kaupankäynnin kehittymistä.
Roveksen yritysalueen vahva kasvu jatkuu
Roves on yksi Suomen merkittävimmistä yritysalueista. Alueella toimii lähes 500 yritystä. Vetovoimainen teollisuusalue on hyvien liikenneyhteyksien VT18 ja VT19 sekä 5 rautatieyhteyden varrella.
Roveksessa tonttikoot ovat 3000–80 000 m², hinnat alkaen 5 €/m². Uusi teollisuusalueen laajennus on suora jatkumo kehittyvälle Roveksen logistiikka-alueelle. Alueella on erinomaiset logistiikka-alan palvelut. Tankkaamaan pääsee niin diesel- kuin kaasukäyttöisen LBG-, CBG-rekan tai auton.
Olisiko sinun yrityksesi seuraava Roveksen valloittaja?
Ota yhteyttä: Pekka Hunnakko, Into Seinäjoki, puh. +358 500 569 807, pekka.hunnakko@intoseinajoki.fi
Lentoasema kehittyy osaamiskeskittymäksi
Seinäjoen kaupunki kehittää Seinäjoen lentoaseman aluetta yhdessä Ilmajoen kunnan kanssa. West Aviaksi brändätystä alueesta rakentuu uuden ajan liiketoiminnan, logistiikan ja ilmailun keskus, missä testataan ja kehitetään ratkaisuja, jotka vievät koko toimialaa eteenpäin.
Seinäjoen lentoasema on jo nyt aktiivinen testialusta yrityksille, jotka etsivät ympäristöä uusien teknologioiden kokeiluun. Alueella on investoitu yli 27 miljoonaa euroa infrastruktuuriin – valmiudet ovat kunnossa, ja tilaa on jopa 60 hehtaaria uusille toimijoille. Suomi on linjannut droonistrategiassaan, että testialueet ja -ympäristöt ovat avainasemassa miehittämättömän ilmailun kehityksessä. West Avia on valmis vastaamaan tähän tarpeeseen.
Liikelennot yritysten tarpeisiin
Lentoasema palvelee myös alueen yritysten liikelentotarpeita. Lentokenttä sijaitsee vain noin 10 minuutin ajomatkan päässä Seinäjoen keskustasta. Kentältä on jo nyt vuosittain satoja tilaus- ja liikelentoja, joita hyödyntävät etenkin alueen suuryritykset asiakkaiden ja varaosien kuljettamiseen. Kehittyvä infrastruktuuri ja palvelut luovat entistä paremmat edellytykset liikelentojen kasvulle ja uusien toimijoiden houkuttelemiselle alueelle. West Avia voi tulevaisuudessa tarjota yrityksille räätälöityjä liikelentoratkaisuja, jotka parantavat saavutettavuutta, säästävät aikaa ja tukevat kansainvälistä kasvua.
West Avian alueella toimivat jo mm. Seinäjoen Lentoasema Oy, Finnhems, EP:n ilmailukerho, Rinta-Jouppi Machine, Sedu Logistiikka, Fokus Nordic ja Rengonharju-säätiö.