Mistä tiedän olenko kuntakokeilun asiakas?

Kuulut kuntakokeilun asiakkaaksi, kun olet ilmoittautunut työnhakijaksi ja kotikuntasi kuuluu alueelliseen kuntakokeiluun sekä olet työtön, lomautettu, työllistettynä oleva tai olet työllistämistä edistävässä palvelussa ja kuulut johonkin seuraavista ryhmistä:

  • sinulla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan vaan saat työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa Kelasta
  • äidinkielesi on muu kuin suomi, ruotsi tai saame tai kansalaisuutesi on muu kuin Suomi
  • olet alle 30-vuotias

Mitä minun tarvitsee tehdä jos olen kuntakokeilun asiakas?

Asiakkuutesi siirtyy automaattisesti TE-toimistosta kuntakokeiluun, saat siitä tiedon joko kirjeitse tai sähköisesti Oma asioinnin kautta ja sinuun otetaan yhteyttä alueesi kuntakokeilusta.TE-toimisto voi myös antaa tiedon henkilökohtaisesti.

En ole saanut ilmoitusta että asiakkuuteni siirtyy, mitä teen?

Tällöin sinä et kuulu kuntakokeilun kohderyhmään. Sinun ei tarvitse tehdä mitään, asiakkuutesi säilyy TE-toimistossa. Tästä ei tule erillistä ilmoitusta eikä asiointiin tule muutoksia. Jos kuitenkin epäilet, että kuulut kohderyhmään, etkä ole saanut ilmoitusta, ole yhteydessä TE-toimistoon.

Kuinka ilmoittaudun työnhakijaksi?

Työnhakijaksi ilmoittaudutaan AINA TE-palvelujen Oma asioinnin kautta, kuuluit sitten kuntakokeilun tai TE-toimiston asiakkaaksi. 

Muuttuuko työmarkkinatuen maksaminen/maksaja?  

Ei, työmarkkinatuen maksajana säilyy KELA ja työttömyysturvaan liittyvät asiat pysyvät samana.

Missä työllisyyden kuntakokeilun toimisto sijaitsee?  

Seinäjoen toimiston yhteystiedot ovat:
Seinäjoen työllisyyspalvelut
Kampusranta 9 C, (Frami C) 1 krs.
60320 Seinäjoki

Ilmajoen toimisto:
Ilmajoen työllisyyspalvelut
Ilkantie 18
60800 Ilmajoki

Mitkä kunnat kuuluvat työllisyyden kuntakokeiluun?

Etelä-pohjanmaan alueella työllisyyden kuntakokeiluun kuuluu kaksi aluetta. Seinäjoki-Ilmajoki kuntakokeilu ja Etelä-Pohjanmaan seudun kuntakokeilu: Alavus, Isojoki, Karijoki, Kurikka, Kauhajoki, Teuva ja Soini.

Muista kunnista listauksen löydät Työ- ja elinkeinoministerön sivuilta.

Mitä lisäarvoa kuntakokeilu minulle antaa?

Työllisyyden kuntakokeilun asiakkaana saat omavalmentajan, joka nopeuttaa ja helpottaa asioiden hoitamisen. Ajatuksena on se, että sinua ohjaa sama ihminen, joka tuntee sinun tilanteesi. Näin ollen sinun ei tarvitse asioida monen eri tahon kanssa.

Työllisyyden kuntakokeilu on asiakaslähtöinen hanke. Ymmärrys siitä, että työllistymisen edistäminen ei tarkoita ainoastaan työllistymistä, vaan se voi tarvittaessa sisältää kokonaisvaltaisempaa palvelua. Omavalmentaja kartoittaa tilanteesi ja osaamisesi ja ohjaa sinut tarvitsemiisi palveluihin.

Kokeilu ei tuo sinulle mitään lisävelvoitteita. Työttömän työnhakijan lakisääteiset velvoitteet ovat samat kuntakokeilun ja TE-toimiston asiakkaille.

Mitä eroa on kuntakokeilun ja TE-toimiston asiakkailla?

Kuntakokeilun asiakkaan TE-palvelut hoitaa oma kotikunta. Saman katon alta saa monipuolista palvelua ns. ”yhdeltä luukulta”: TE-palvelut kaupungin järjestämänä, Kelan ja terveydenhoidon palvelut löytyvät keskitetysti samasta paikasta. Omavalmentaja antaa tukea ja ohjausta kohti asiakkaalle soveltuvia palveluita yhdessä asiakkaan kanssa sopien. TE-toimiston asiakkaalla on edelleen oikeus kaikkiin kaupungin/kunnan tarjoamiin palveluihin ja hänet ohjataan palveluihin TE-toimistosta.

Voinko halutessani jäädä TE-toimiston asiakkaaksi?

On poikkeustapauksia, jolloin voit valita jäädä TE-toimiston asiakkaaksi.

Kokeilualueisiin kuuluvista kunnista kaksikielisiä ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kokkola ja Turku. Muut kokeilualueisiin kuuluvat kunnat ovat yksikielisiä. Kielilain 10§:n 1 momentin mukaisesti asiakkaalla on oikeus käyttää suomea tai ruotsia viranomaisasioissa. Mikäli palvelusi ovat siirtymässä yksikieliseen kokeilukuntaan, mutta haluat saada palvelua ruotsin kielellä, voit valita TE-toimiston asiakkaaksi jäämisen. Seinäjoki ja Ilmajoki ovat yksikielisiä, joten sen ruotsinkieliset asukkaat voivat halutessaan jäädä TE-toimiston asiakkaiksi.

Kuntalainen voi jäädä TE-toimiston asiakkaaksi, jos työttömyys on lyhytaikaista ja sen päättymisajankohta on etukäteen tiedossa. Esimerkiksi jos hänet lomautetaan lyhyeksi ajaksi, jonka jälkeen työt jatkuvat. Tai jos työttömyys päättyy lyhyen ajan sisällä äitiys- tai vanhempainlomaan, varusmiespalveluksen alkamiseen tai muuhun vastaavaan syyhyn.

Mitä tapahtuu jos muutan toiselle paikkakunnalle kokeilun aikana?

Jos uusi kotikuntasi ei kuulu työllisyyden kuntakokeilun piiriin, palaat TE-toimiston asiakkaaksi. Jos uusi kotikuntasi on osa kuntakokeilua, siirryt uuden kotikuntasi kuntakokeilun asiakkaaksi.

Säilyykö Ohjaamon palvelut?

Ohjaamon toiminta säilyy entisellään. Seinäjoella Ohjaamon palvelut löytyvät samasta paikasta kuin muutkin kuntakokeilun palvelut eli Kampusranta 9 C ja Ilmajoella Ohjaamon toiminta on Seppälän nuorisotalolla, Urheilutie 3.

Onko kaupungilla/kunnalla vain tarkoitus säästää ja ohjata työttömät kuntouttavaan työtoimintaan?

Kaupungin/kunnan tarkoitus on tarjota kokonaisvaltaista ja asiakaslähtöistä palvelua. Säästöjä syntyy kun työnhakija työllistyy sujuvasti. Säästöjä syntyy myös sitä kautta kun useat eri palvelut löytyvät saman katon alta. Kuntouttava työtoiminta on toimiva palvelu heille jotka siitä hyötyvät.