Tuulia Potka-Soininen työskentelee opettajana Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Hän on asunut elämässään myös Jyväskylässä ja Yhdysvalloissa, mutta aina on ollut kiva palata synnyinkaupunkiin.
Nainen istuu tyhjässä auditoriossa, joka on täynnä keltaisia tuoleja.
Tuulia tuntee olevansa on unelmatyössään laskentatoimen opettajana Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.  Kuva: Laura Laakso

1. Metsää ja mielenrauhaa

Kun haluan olla rauhassa, lähden koirieni Lurun ja Mörkön kanssa Kyrkösjärvelle, jossa on hieno polkuverkosto. Nämä kävelyt koirien kanssa ovat minulle todellisia henkireikiä. Matkan pituus ei ole tärkeintä vaan aika, jonka annan itselleni. Metsässä mieli lepää. Kyrkösjärvellä on myös Turvekammi, jonka voi vuokrata omaan käyttöön. Olen viettänyt siellä perhejuhlia ja taannoin myös kollegan läksiäiset. Suosittelen aina paikkaa kaikille.

2. Hauvoja ja hiihtoa

Olen kyllä muidenkin kuin itseni mielestä koiraihminen. Joskus meillä on hoidossa kuusikin koiraa, kun paikalla ovat myös lastemme koirat. Koska olen myös intohimoinen hiihtäjä, on Honkakylän koiralatu lempipaikkani. Pituutta ladulle tulee edestakaisin 11 kilometriä, ja meitä koirien kanssa hiihtäjiä riittää. Jos hiihtäminen on se ykkösjuttu, kannattaa kyllä suosia muita kaupungin upeita latuja. Honkakylässä pääasia kun ei ole täydellinen latu, vaan koiran kanssa luonnossa oleminen.

3. Treeniä ja lämminvesiallasta

Uimahalli on minulle todella tuttu ja tärkeä paikka. Harrastin lapsena ja nuorena kilpauintia. Myöhemmin vedin lasten uimakerhoja. Jossakin vaiheessa homma kuitenkin lopahti, ja matka suihkusta alkoi tuntua pitkältä ja vesi kylmältä. Vuosi sitten aloitin uudelleen. Nyt olemme palkanneet siskoni kanssa valmentajan. Meillä on treeniohjelma ja yksityistunti kerran kuussa. Treenaamme kolme kertaa viikossa ja aiomme osallistua heinäkuussa Rukan alamäkiuintiin. Treenin lopuksi on ihanaa rentoutua lämminvesialtaassa.

4. Unelmatyötä ja opiskelijoiden kannustamista

Olen työskennellyt tilintarkastajana, tilitoimistoyrittäjänä ja kirjanpitäjänä. Kaikista noista töistä olen tykännyt, mutta nyt tunnen kyllä olevani aivan unelmatyössäni laskentatoimen opettajana Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Opiskelijat ovat mukavia ja määrätietoisia. Kannustan heitä aktiivisuuteen ja itseluottamukseen. Väitöskirjani verotuksen oikeudenmukaisuudesta valmistui vuosi sitten. Tein sitä työn ohella, mutta koulu tuli minua hienosti vastaan antamalla loppuajaksi muutaman kuukauden tutkimusvapaan.

5. Mielen avaruutta ja yhdessäoloa

Olen elämässäni matkustellut todella paljon, mutta nykyään lentäminen ei enää ympäristösyistä innosta. Onneksi ihania kohteita löytyy myös ihan läheltä. Kun mieli vaatii avaruutta, suuntaan Alajokiseudulle. Maisemat ovat upeat, ja silmä ei pökkää mihinkään. Sieltä löytyy myös Kyrönjoen varrelta Seinäjoki-seuran hieno Alajoki-sauna, jonka olemme usein vuokranneet kavereiden kanssa. Mihinkään ei ole kiire, ja iltaa on istuttu nuotiopaikalla pitkään.

6. Provinssia ja oman elämän historiaa

Jokavuotinen must on Provinssirock, joka ei petä koskaan: hyvää musiikkia ja leppoisaa yhdessäoloa. Olin mukana jo ensimmäisessä Provinssissa vuonna 1979. Muistan istuneeni nurmikolla kavereiden kanssa ja mussuttaneeni meetvurstipatonkia. Muistoja on sen jälkeenkin syntynyt monenlaisia: kavereiden kanssa, poikaystävän kanssa, aviomiehen kanssa, raskaana ollessa, lasten kanssa, suvun kanssa, lasten harrastuksille rahaa keräämässä. Nykyään olemme taas siirtyneet nuoruusvuosien tapoihin eli viihdymme kaveriporukassa. Järjestämme aina lauantaiaamuna Provinssin starttibrunssin kotonamme kavereille ja nuorisollemme.

7. Serkkuja ja hyödyllisiä neuvoja

Kesällä vietän aikaa mummolani mailla Peräseinäjoella. Kalajärvi on sekä oikea järvi että osittain tekojärvi. Äitini ja hänen kahdeksan sisarustaan rakensivat järven saareen 70-luvulla pienen mökin. Sittemmin mantereellekin rakennettiin yhteismökki. Nyt meitä on 18 serkkua, jotka vastaamme mökistä. Homma toimii hyvin. Meillä on osakeyhtiö, hallitus ja yhtiökokoukset. Mökkivuorot kiertävät, ja elokuussa järjestämme aina yhteisen serkkuviikonlopun. Istumme myöhään yöhön ja parannamme maailmaa. Kyllä serkkujen monipuolisuus on myös hyödyllistä. Yhdessäkin serkkuviikonlopussa tuskailin väitöskirjaani liittyvää viiteongelmaa. Johan IT-alan serkkuni ratkaisivat sen yhdessä!        

8. Palvelua ja ihmisläheisiä kohtaamisia

Minulle hyvä palvelu kaupoissa on tärkeää, ja siitä Seinäjoella ei ole pulaa. Täällä on niin kova kilpailu asiakkaista, että palveluun todella satsataan. Eli terveisiä vaan esimerkiksi sille Citymarketin ihanalle nuorelle miehelle, joka tekee kassapalvelukokemuksestakin ikimuistettavan. Ihmisläheisyys muuttaa liukuhihnahomman ihmisten väliseksi kohtaamiseksi. Olen myös kahvilaihminen ja hyvien tuotteiden lisäksi kahvilavalintaani vaikuttaa myös visuaalisuus ja palvelu. Valkoisen puun kahvila on suosikkini.

9. Vanhaa ja uutta

Olen kasvisyöjä ja syön mielelläni ravintoloissa, joissa tehdään hyvää kasvisruokaa. Sellaisia onneksi löytyy nykyään Seinäjoelta, vaikkapa ravintola Verstas Piirillä. Törnävän sairaala oli aikanaan psykiatrinen sairaala, jota kutsuttiin piiriksi. Nyt sairaala on muualla, mutta piirin kauniiseen miljööseen on syntynyt upea kokonaisuus: asuntoja, puoteja, teatteri Hysteria ja kaikkea muuta kivaa. Hienoa, että Seinäjoella kunnioitetaan nykyään myös vanhaa.

10. Liikunnan riemua ja kiipeilyä

Minulla on kaksi lastenlasta, joten kaupunkia tulee jälleen tarkasteltua myös lasten silmin. Seinäjoella kiinnitetään paljon huomiota lasten liikuntamahdollisuuksiin. Toki metsäretkiä voi tehdä ihan mielin määrin. Mutta hienoa, kun kaupunki on tehnyt keskustaan Avaruuspuiston, jossa ainakin minun lapsenlapseni viihtyvät tuntikaupalla kiipeilypuuhissa. Liikennepuistoon menemme, kun lapset kasvavat.

Teksti: Mervi Rantakari

Opiskelijat Ville Leppämäki ja Josefina Palomäki: ”Parasta Seinäjoella ovat mahtavat ihmiset ja rento meininki”