Sosiaalityöntekijän virat lastensuojelussa

Lapsiperhesosiaalityöhön viisi sosiaalityöntekijää

Lapsiperhesosiaalityössä käsitellään saapuneet lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot sosiaalihuollon tarpeessa olevista lapsista, sekä tehdään tarvittaessa palvelutarpeen arviointi. Lisäksi lapsiperhesosiaalityössä järjestetään sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut erityistä tukea tarvitseville lapsille.

Työnkuvat on eriytetty siten, että sosiaalityöntekijät työskentelevät joko palvelutarpeen arviointi- tai asiakkuus -painotteisesti. Tiimissä on johtava sosiaalityöntekijä ja 13 sosiaalityöntekijän virkaa. Lisäksi tiimissä työskentelee neljä sosiaaliohjaajaa, joten työntekijöillä on vahva ammatillinen tuki työlleen. Kaupungin oma perhetyö on käytettävissä sekä arvioinneissa, että sosiaalihuollon asiakkuuksissa. Kolme viroista on uusia, yksi viroista täytetään pitkäaikaisen työntekijän jäädessä eläkkeelle.
Työ alkaa 1.2.2022 tai sopimuksen mukaan. Yksi viroista täytetään 1.3.2022 alkaen.

Lastensuojelun avohuoltoon sosiaalityöntekijän virka sekä määräaikainen sosiaaliohjaajan virka

Lastensuojelun avohuollossa toteutamme systeemistä tiimimallia ja virkojen ollessa täynnä kykenemme lain edellyttämään mitoitukseen per sosiaalityöntekijä. Meillä on timanttinen, hauska ja ammatillisesti toisiaan tukeva tiimi.

Olemme jakaneet kymmenen sosiaalityöntekijäämme avohuollossa kahteen systeemiseen tiimiin ja molemmissa tiimeissä on yksi sosiaaliohjaaja, hoidamme asiakkuuksia pääsääntöisesti näiden tiimien sisällä. Seinäjoen avohuollon tukitoimet ja palvelut ovat eettisesti laadukkaita. Työn tukena tiimit, johtava sosiaalityöntekijä, lastensuojelun johtaja, työohjaus, asiantuntijaryhmä sekä tarvittaessa talossa työskentelevä oma lakimies.

Sosiaalityöntekijän virat alkaisivat 1.3.2022 ja viiden kuukauden kestoinen sosiaaliohjaajan viran sijaisuus alkaa 1.2.2022. Sosiaaliohjaajamme toimii monipuolisesti joko itsenäisesti, suunnitelman mukaisesti asiakkaita tavaten tai sosiaalityöntekijän työparina.

Tehtäviin on tarpeenmukaiset, yksilölliset perehdytykset.

Pätevyysvaatimuksena virkaan on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaaliohjaaja määräaikaisessa virassa.
Palkkaus lapsiperheiden sosiaalityössä ja lastensuojelussa on 3718,80 euroa (sisältää tva 10 %:a.). Sosiaaliohjaajan palkkaus lastensuojelussa on 3049,09 euroa (sis.tva 10%).

Huomioithan, että haastatteluja voidaan tehdä jo hakuaikana.

Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä työterveyshoitajan todistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain (504/2002) tarkoittama rekisteriote sekä Valviran laillisuustodistus. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Katso Kuntarekryssä Avautuu uuteen välilehteen Takaisin työpaikkalistaukseen