Tiedote Seinäjoen kaupunginhallituksen 18.10.2021 tekemistä päätöksistä

Kaupunginhallitus päätti esityksistä valtuustolle, joilla mahdollistetaan Seinäjoella toimivan Touhula Leikki Oy:n päiväkoti Otsontähden toiminnan siirtäminen kaupungin toiminnaksi 1.12.2021 alkaen. Kokonaisuuteen liittyy käyttöomaisuuden ostaminen ja henkilöstön siirtyminen kaupungin palvelukseen yhtiön lopettaessa päiväkotitoiminnan Seinäjoella. Lisäksi kaupunginhallitus päätti toimintaan tarvittavien tilojen vuokraamisperiaatteet.

Pajuluoman kortteleissa 122–126 ja 136–141 sijaitsevien tonttien osalta ensirakentajaehdosta luovutaan ja kortteleissa vapaana olevat sekä mahdollisesti uudelleen hakuun tulevat tontit vapautuvat kaikkien haettaviksi.

Kaupunginhallitus esittää edelleen valtuustolle, että nopeuttaakseen Niemistössä Auneksentie 57:ssa ja Halkosaaressa Vainionsaarentie 12:ssa sijaitsevien tonttien myyntiä

  • valtuusto myöntää kaupunkiympäristölautakunnalle oikeuden hyväksyä tai hylätä meneillään olevassa huutokaupassa tehdyt korkeimmat tarjoukset ja että
  • lautakunta voi jatkossa käynnistää pienimuotoisia tonttien myyntikampanjoita sekä päättää niiden yhteydessä tonttien myyntihinnoista ja myyntitavasta.

Tietohallintojohtajan virkaan valittiin DI Klaus Varis 1.12.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.