Seinäjoelle hattutemppu Suomen Yrittäjien kyselyssä

Seinäjoen kaupunki nousi kolmatta kertaa suurten kaupunkien (yli 50 000 asukasta) ykköseksi Suomen Yrittäjien Kuntabarometrissä.

Tulokset julkistettiin tiistaina. Erityisen merkitykselliseksi voiton tekee se, että tällä kertaa vastaajia oli ennätysmäärä. Määrä kasvoi yli 4000 vastaajalla. Nyt 10 404 yrittäjää arvioi oman kotikuntansa onnistumista kuudella eri osa-alueella.  

– Vastaajamäärän reipas kasvu kertoo, että yrittäjät kokevat, että tällä kyselyllä on vaikutusta oman kunnan elinkeinopolitiikan kehittämiseen, varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Suomen Yrittäjät ry:stä korostaa.

Yrittäjien kuntabarometri on uudistettu, mutta perinteikäs kyselytutkimus yrittäjille. Se mittaa joka toinen vuosi yrittäjien näkemykset ja kokemukset oman kuntansa elinkeinopolitiikasta. Tutkimuksen aiempi nimi oli Elinkeinopoliittinen mittaristo -kysely.

– Hattutemppu tällaisessa lajissa tuntuu jo melko uskomattomalta. Ja toisaalta varsin ymmärrettävältä. Niin systemaattisesti pyrimme yhdessä Inton kanssa varmistaman, että yritysten toimintaedellytykset olisivat Seinäjoella kunnossa, kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki toteaa.

– Kolmas kerta peräkkäin ykkösenä on upea kiitos yrittäjiltä. Ja hienoa, että yhä useampi yrittäjä vastasi kyselyyn eli sijoituksemme on sikälikin kiistaton. Yhtä aikaa, kun voimme juhlia, koemme, että tämä haastaa meitä joka päivä. Kaikessa tekemisessämme päivittäin mietimme, miten lunastamme paikkamme Suomen parhaiten yrittäjiä palvelevana kaupunkina, toimitusjohtaja Leena Perämäki Intosta toteaa

Suomen Yrittäjien kuntabarometri 2020