Pieni perinnepelargoninäyttely Liinamaassa 13.7.‒31.8.

Kuva: Risto Känsälä

Pelargonit ovat olleet tärkeä osa suomalaista puutarhakulttuuria. Niitä on vaihdettu ja ne ovat kulkeneet mukana suvuista ystäville ja muutoissa paikkakunnalta toiselle.

Turun Akatemian puutarhaan saapui 1700-luvulla neljä pelargonia ja vähitellen ne siirtyivät kasvihuonekasvatuksesta ruukkukasveiksi talojen saleihin. 1800-luvun alkupuolella pelargonit olivatkin jo Suomen suosituimpia ruukkukasveja.  1900-luvun vaihteessa pelargoneja alkoivat kasvattaa säätyläisten lisäksi myös tavalliset kansalaiset. Näitä vanhanajan pelargoneja kutsutaan kotipelargoneiksi. Vanhat pelargonit ovat säilyneet Suomessa erityisesti maaseudulla asuneiden naisten ansiosta.

Liinamaan tuvan edustalta löydät heinä‒elokuun ajan muutamia, Suomessa vuosikymmeniä kasvatettuja ja ikkunoita koristaneita perinnepelargoneja.

Viipurin Evakko

Näyttelyn tähti on vuoden 2022 perinnepelargoniksi valittu Viipurin Evakko. Helakanpunakukkaisen ns. ruusupelargonin taustoja voidaan seurata vähintään 1940-luvulle sota-aikaan.  Emokasvi on tuotu evakkokuormassa Viipurista ensin Kauvatsalle, josta sen pistokkaita kulkeutui Kauhajoelle ja Kauhajoen museolta Seinäjoelle.

Tervetuloa tutustumaan pelargoneihin Etelä-Pohjanmaan museoon!

Etelä-Pohjanmaan museon (Törnäväntie 23, Seinäjoki) aukioloajat:

ke 12‒18 (vapaa pääsy)
to‒su 10‒16 (liput 6/4 €)

Perinnepelakuiden tunnettavuutta ja säilymistä edistetään Luonnonvarakeskuksen hankkeissa ”Varsin hyvät vanhat pelakuut” ja ”Perinnepelargoneista hehkua puutarhaviljelyyn”.