Luovaamo kuvataiteen kesänäyttely Apila-kirjastossa 4.-29.6.

On taas vihdoin aika esitellä kansalaisopiston taiteen perusopetuksen kuvataiteen lasten ja nuorten työn tuloksia yleisölle. Tällä kertaa näyttely on koottu Seinäjoen kaupungin kulttuurin keskipisteeseen, Apila-kirjastoon. Työt ovat esillä Aalto-galleriassa ja vastaanottotiskin luona vitriineissä.

Koronavuosien jälkeen tulevalta kesältä odotetaan paljon. Kesä tuntuu jo pelkkänä ajatuksena kepeälle ja vapauttavalle. Näyttelyn johtavana teemana on kesä kaikkien aistien kautta.

Kesä -aiheisen näyttelyn työt on koottu kuluvan kevään aikana valmistuneista töistä. Niissä on käytetty kattavasti eri tekniikoita. Nuorimmat koulumme oppilaat ovat valmistaneet värikylläisiä perhosia ja lintuja. Vanhempien oppilaiden töistä näkee jo itsenäistymistä ja syventymistä omaan työskentelyyn.

Oppilastyöt opintokokonaisuus- ja työpajaryhmittäin:

PiMa, ryhmät (13-18+ -vuotiaat): Maalauksia ja piirroksia. Opettaja: Päivi Anttila
PiMa-Muotoilu (13-18+ -vuotiaat): ”Nauravat päät” -ehdotuksia hymypatsaaksi, keramiikka. Opettaja: Mikko Hakomäki
Maalaus (13-18+ -vuotiaat): Öljyvärimaalauksia. Opettaja: Pasi Ojajärvi
Keramiikka (13-18+ -vuotiaat): Keramiikkateoksia. Opettaja: Anneli Di Francis
Varhaisiänopintokokonaisuus 5-6 (5-6 -vuotiaat): ”perhoset” sekatekniikka. Opettaja: Piia Koski, Ohjaaja: Eveliina Hahka 
Varhaisiänopintokokonaisuus 7 (7 -vuotiaat):”Linnut” sekatekniikka. Opettaja: Piia Koski, Ohjaaja: Eveliina Hahka 
Opintokokonaisuus 1, ryhmät (8-vuotiaat): ”Liikettä lehdillä” keramiikka. Opettaja: Päivi Anttila
Opintokokonaisuus 2, ryhmät (9-vuotiaat): ”Kesäkukkia” kuivaneulagrafiikka. Opettaja: Päivi Anttila
Opintokokonaisuus 3, ryhmät (10-vuotiaat): ”Kesytetty” –miniatyyri lemmikit, keramiikka. Opettaja: Mikko Hakomäki
Opintokokonaisuus 4, ryhmät (11-vuotiaat): ”Ihaa ja auringonkukat” akvarellimaalaus. Opettaja: Mikko Hakomäki
Opintokokonaisuus 5, ryhmät (12-vuotiaat): ”Lintukirja” puuvärit. Opettaja: Mikko Hakomäki

Lisätiedot
Mikko Hakomäki, päätoiminen opettaja, Luovaamo kuvataide, 045 128 1970, mikko.hakomaki@seinajoki.fi

Seinäjoen kansalaisopisto tarjoaa taiteen perusopetuksen yleistä oppimäärää kuvataiteessa, rytmimusiikissa ja teatteritaiteessa, Taide- ja musiikkikoulu Luovaamossa. Taiteen perusopetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta, joka on kohdennettu erityisesti n.7-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kuvataide sopii kaikille. Taidekoulussa saa turvallisesti onnistua ja epäonnistua!