Lastenkulttuurin tekijät valtaavat Seinäjoen

Seinäjoella vietetään 19.-21.4. valtakunnallisia Lastenkulttuurin Kevätpäiviä. Kiertävä tapahtumakokonaisuus on viimeksi järjestetty Seinäjoella vuonna 2016. Lastenkulttuurin Kevätpäivät järjestetään Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetan sekä Rytmikorjaamon tiloissa päivä- ja iltatapahtumina. Valtakunnallisilla lastenkulttuuripäivillä vierailee noin 200 lasten ja nuorten harrastamisen ja kulttuuritoiminnan parissa työskentelevää ammattilaista ympäri Suomen.

Vuoden 2022 Kevätpäivillä pohditaan mitä laatu on lasten ja nuorten harrastustoiminnassa, lastenkulttuurin toiminnassa ja kulttuurikasvatustyössä. Päivien aikana pyritään myös ennakoimaan, minkälaisia kulttuurikasvatuksen taitoja tarvitaan tulevaisuudessa. Harrastamisen Suomen malli ja siihen liittyvät lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet, sekä kulttuurikasvatussuunnitelmat pääsevät keskiöön seminaari- ja työpajatyöskentelyssä, joissa laatuun pureudutaan mielenkiintoisten puheenvuorojen, työpajakierrosten ja esitysten avulla. Seinäjoella kulttuurikasvatussuunnitelmalla on pitkät perinteet ja kaupunki toteuttaa Harrastamisen Suomen mallia Harkku – Seinäjoen harrastamisen mallin kautta.

Kevätpäivillä työskentely tulee olemaan käytännönläheistä ja keskustelevaa, ja tuloksia voidaan johtaa esimerkiksi Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton julkaiseman Lastenkulttuurin laatukäsikirjan uudistukseen. Laatukäsikirja on valtakunnallinen julkaisu, joka kiteyttää lastenkulttuurin toimintaperiaatteita ja määritelmiä, ja johon nojaten Louhimonkin toimintaa paikallisesti toteutetaan. Kevätpäivien paikallisena tapahtumajärjestäjänä toimii Seinäjoen kulttuuripalveluiden Lastenkulttuurikeskus Louhimo yhdessä valtakunnallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. ”Olemme saaneet Seinäjoelle hienon kattauksen puhujia ja työpajaohjaajia, jotka innoittavat varmasti paikalle saapuvia ammattilaisia keskusteluun laadun kehittämiseksi ja takaamiseksi lasten ja nuorten kulttuuri- ja harrastustoimintojen parissa”, kiteyttää Louhimon lastenkulttuurikoordinaattori Tuomo Kallio. Kevätpäivät on merkittävä kohtaamismahdollisuus lastenkulttuurin ammattilaisille pitkään jatkuneen etätyöskentelykauden jälkeen. Verkostoivaa ja taiteellista iltaohjelmaa tähdittävät paikalliset nuorten ja ammattilaisten yhtyeet sekä tanssi- ja sirkuskoulujen esitykset.

Lastenkulttuurin Kevätpäivät järjestää Seinäjoen kaupunki, Lastenkulttuurikeskus Louhimo, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto sekä Harrastamisen Suomen mallin yhteyspiste.

Ohjelma:
https://lastenkulttuuri.fi/lastenkulttuurin-kevatpaivat/


Lisätiedot:
Tuomo Kallio
Lastenkulttuurikeskus Louhimo
Lastenkulttuurikoordinaattori
p. 0447748564
tuomo.kallio@seinajoki.fi
Aleksi Valta
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto
Toiminnanjohtaja
p. 0408205425
aleksi.valta@lastenkulttuuri.fi