Kylien ja kaupunginosien kehittämisavustukset haussa huhtikuun ajan

Kuvassa nelihenkinen perhe kävelee pitkospuita pitkin syksyisessä metsässä.
Yhteisöllisyys asuinalueilla syntyy yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen kautta. Avustuksilla halutaan tukea yhteisöjen syntymistä ja kehittymistä kylissä ja kaupunginosissa.

Asuinalueiden kehittämisessä on tärkeää, että luodaan mahdollisuuksia asukkaille tutustua naapureihin ja lähiympäristöön. Tämä tapahtuu yhteisen toiminnan kautta ja luomalla paikkoja yhteiseen tekemiseen.

– Varmasti moni taho miettii nyt, että mitä kaikkea kivaa voi tehdä yhdessä ystävien ja naapureiden kanssa, kun koronaepidemia on ohitettu. Yhteisöllisyyden edistäminen on tärkeä asia ja se liittyy myös yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Kiinnostuneena odotamme, että minkälaisia kehittämishankkeita syntyy kylissä ja kaupunginosissa, toteaa vuorovaikutussuunnittelija Kirsi Mattila kiinnostuneena.

Seinäjoen kaupungin elinvoimalautakunta tukee kylien ja kaupunginosien kehittymistä vuosittaisella määrärahalla. Hakijana voi toimia kylä- ja kaupunginosayhdistykset, vanhempainyhdistykset, nuorisoseurat ja muut aluekehitysyhdistykset sekä asukkaista koostuvat vapaamuotoiset ryhmät.

Kehittämisavustusten haku on auki 1.4.-30.4.2021. Vuodelle 2021 osoitettava avustusmääräraha on 25.000 euroa, joka jaetaan hakijoiden kesken. Myönnettävä kehittämisavustus on enintään 3.000 euroa per hakija. Avustuksen tulee kohdentua Seinäjoen alueelle ja kehittämisprojektit pitää toteuttaa vuoden 2021 aikana. Elinvoimalautakunta päättää myönnettävien avustusten suuruuksista toukokuussa 2021.

Avustukset haetaan sähköisesti TIMMI-järjestelmän kautta, osoitteessa https://varaukset.seinajoki.fi.

Hakuohjeet ja lisätietoa avustuksesta: seinajoki.fi/kehittamisavustus 

Lisätietoja: vuorovaikutussuunnittelija Kirsi Mattila, Seinäjoen kaupunki, elinvoima ja kilpailukyky, p. 040 530 5111, kirsi.mattila@seinajoki.fi

Vuoden 2020 myönnetyt avustukset, §11:
https://listat.seinajoki.fi//ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?+bid=11607

Vuoden 2019 myönnetyt avustukset, §21: https://listat.seinajoki.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?+bid=9302