Kaupunginhallitus hyväksyi tilinpäätöksen ja purkulupahakemuksia

Kaupunginhallitus päätti allekirjoittaa vuoden 2021 tilinpäätöksen. Tilikauden tulos on 5,58 miljoonaa euroa alijäämäinen. Koko kaupunkikonsernin tulos on 4,4 miljoonaa alijäämäinen. Kaupungin kumulatiivinen ylijäämä taseessa on yli 20 miljoonaa euroa  ja koko konsernissa yli 110 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi myös henkilöstötilinpäätöksen vuodelta 2021 tiedoksi ja esittää sitä edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi merkittäväksi.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedokseen Into Seinäjoki Oy:n, Sevas Kodit Oy:n, Seinäjoen Työterveys Oy:n ja Seipark Oy:n kanssa käydyt tulosneuvottelut ja hyväksyi niissä sovitut asiat. Kaupunki käy tulosneuvottelut merkittävimpien yhtiöiden kanssa vähintään kerran vuodessa.

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto perustaa 1.6.2022 alkaen virkoja ja toimia mm. hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikköön, terveydenhuoltoon, sosiaalihuoltoon ja sosiaalityön hallintoon sekä varhaiskasvatukseen. Virkojen ja toimien perustaminen tapahtuu kustannusneutraalisti, koska niiden perustamisella pystytään vähentämään vastaavasti määräaikaisen henkilöstön käyttämistä. Kaupungin tavoitteena on nostaa vakinaisen henkilöstön määrä yli 80 prosenttiin. Vakinaisten virkojen ja toimien perustamisella pyritään osaltaan turvaamaan osaavan työvoiman saatavuutta.

Kaupunginhallitus totesi, ettei sillä ole huomauttamista Kiinteistö Oy Seinäjoen Lätsän rakennuksen purkamislupahakemuksesta osoitteessa Kauppakatu 25. Kiinteistö on 1950-luvulla rakennettu tehdas-/liikerakennus. Tutkimusraportin mukaan rakennus on kohtuullisen huonossa kunnossa, mikäli rakennus olisi haluttaa säilyttää ja käyttöikää jatkaa, rakennukselle olisi tehtävä kokonaisvaltainen peruskorjaus.

Kaupunginhallitus totesi myös, ettei sillä ole huomauttamista Kiinteistö Oy Seinäjoen Maakunnankatu 7 rakennuksen purkamislupahakemuksesta osoitteessa Maakunnankatu 7.