Kalajärvi ehosti kasvonsa

Miltä kuulostaa yhtälö liki 30 asteen helteestä ja uusien kasvien istutuksesta rannan läheisyydessä, missä kymmenet ja taas kymmenet ihmiset polskivat vedessä ja nauttivat hellepäivästä rannalla?

Tuttu juttu Sari Uusi-Pohjolalle ja Hillevi Köykälle, jotka ahertavat kumpikin jo viidettä kesää Peräseinäjoen matkailualueen ytimessä Kalajärvellä. Naisten työnkuvaan kuuluu kauden aikana koko Peräseinäjoki.

-Hyvin täällä pärjää, fyysinen kunto on kohdillaan ja työ mieluista, naiset vakuuttavat.

Myös työn jälki puhuu samaa kieltä; luotisuora rivi istutuksia janoaa vain vettä, muuten kasvuolosuhteet ovat ideaalit, kiitos Uusi-Pohjolan ja Köykän. Naiset kertovat, kuinka nyt istutusten alla oleva maa kasvoi vuosi sitten vielä aivan toisenlaista kasvustoa.

-Silloin alue raivattiin ja putkitettiin, jotta uusia istutuksia saatettiin tänä kesänä alkaa laitella, kertoo Seinäjoen kaupungin työpäällikkö Hannu Ilomäki kaupunkiympäristön toimialalta.

Vasta möyhittyyn maahan kasvamaan laitetut kasvit saavat nauttia naisten hoivasta koko kesän, sillä puistotyöntekijöiden kausi alkaa keväällä ja päättyy vasta myöhäiseen syksyyn.

Teksti ja kuvat
Tiina Rantahalvari, kaupunkiympäristön toimiala

Hillevi Köykkä (vas.) ja Sari Uusi-Pohjola
Mittava rivi jo istutettuna.