Ihmiset tekevät vahvan, elinvoimaisen, moninaisen kunnan

Nuoria kävelemässä, taustalla Lakeuden risti
Yksilönvapaus ja ihmisoikeudet ovat meillä kaikilla yhtäläiset

Kirjoitus on osa Moninaisen osallisuuden blogisarjaa.

Moninaisuus on käsite, joka tarkoittaa minulle hyväksyvää ja sopivasti uteliasta, vuorovaikutteista yhdessä elämistä kaikkialla. Moninaisuuteen kuuluu mielestäni vuorovaikutteisuus, oppiminen, osallisuuden mahdollisuuksien antaminen ja ottaminen, arvostaminen, tasa-arvoisuus, kaikenlaisuuden hyväksyminen ja siitä iloitseminen. Moninaisuuden ja osallisuuden teemme me kaikki, toinen toisillemme. Moninaisuus on meissä kaikissa. Se on ihmisryhmissä, taustoissa, tavoissa, arvoissa ja kulttuureissa. Se on myönteinen asia, joka kutkuttelee ihmisenä olemisen oivaltavaa iloa. Miksi joku haluaa seistä moninaisuuden tukkona?

Meidän MONI-infon eli Seinäjoen kaupungin maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelun työntekijöiden ajatukset ovat päivittäin uussuomalaisten osallisuudessa. Osan kohdalla kotoutumisen prosessissa varmistetaan kodin saaminen, työnhakijaksi ilmoittautuminen, kielen oppimisen pariin pääseminen, oleskelulupien uusiminen ja muita vastaavia asioita. Suurin osa ei kuulu lakisääteisen kotoutumisen palveluiden piiriin. Niistä palveluista nauttivat pakolaisena saapuneet tai turvapaikanhakijana oleskeluluvan saaneet.

Kotiutuminen sen sijaan koskee kaikkia. Kotiutuminen on ihmisessä itsessään tapahtuva prosessi. Se kehittyy tärkeiden perusasioiden ympärille, lisää itseohjautuvuutta, tuottaa ja vahvistaa kuulumisen tunnetta ja kansalaisosallistumista. Kotiutumisen tueksi tarvitaan tuhansittain tervehtimisiä, pieniä oivalluksia, tavallista sujuvaa arkea, hyviä neuvoja ja myös uskallusta kohdata.

Osallisuus on mahdollisuuksia olla mukana ja näiden mahdollisuuksien tunnistamista. Näen, että osallisuuden kokemuksia kuntalaisena ja yhteisöjen jäsenenä voi syntyä erityisesti silloin, kun kotiutuminen on hyvässä vauhdissa.

Kotiutuminen on monen tekijän summa. Siinä on aktiivinen ja merkittävä rooli sekä henkilöllä itsellään, että meillä muilla. MONI-info on Seinäjoen kaupungin ESR-rahoitteinen palvelu, joka toimii hankkeena vuoden 2022 loppuun. Kaupungilla on tahtotila jatkaa hyvin vastaanotettua, tarpeellista palvelua sen jälkeenkin. MONI-infon kohderyhmää ovat kaikki muut uussuomalaiset paitsi lakisääteisellä viranomaisten kotoutumispolulla olevat henkilöt – ja he kotoutumisjakson jälkeen. Uskomme ja tiedämme, että meidän antama asioita ja vaiheita aukiselittävä, eteenpäin auttava ja keskusteleva työtapa on asiakkaille kullanarvoista. Olemme osa kotiuttavaa ja osallistavaa elämää uussuomalaisten arjessa.

Meillä MONI-infossa ei ole standardikohtaamismallia tai valmiita vastauksia siihen, mitä uussuomalainen tarvitsee. Kellään ei ole. Olemme kaikki vastuussa hyvinvoivasta, elinvoimaisesta, vahvasta ja moninaisuudesta iloitsevasta kunnasta. Meidän työ ja koko ympäröivän yhteisön vaikutus yksilöiden ja yhteisöjen osallisuuden kokemuksen kehittymisessä näkyy ja tuntuu mahdollisesti vuosien viiveellä.

Viestimme kaikille kuntalaisille ja päättäjille: tuotetaan yhdessä kotiutumisen kokemusta ja mahdollisuuksia kokea osallisuutta tässä moninaisessa maailmassa. Yksilönvapaus ja ihmisoikeudet ovat meillä kaikilla yhtäläiset. Kun sinä vahvistut, ympäristösi vahvistuu. Vahvassa, elinvoimaisessa ja moninaisessa kunnassa asuu onnellisia ihmisiä.

Katja Kaataja
maahanmuuttajakoordinaattori
Seinäjoen kaupunki

Käy tutustumassa MONI-infoon tarkemmin:

MONI-info Facebookissa
MONI-info kaupungin verkkosivuilla