Avustukset kaupunginosien ja kylien yhteisölliseen kehittämiseen

Kylä ja kaupunkiaktivismi
Kylät ja kaupunginosat
Kehittämisavustuksia jaettiin 19 hakijalle 25050 euron edestä.

Elinvoimalautakunta on myöntänyt vuoden 2020 kylien ja kaupunginosien yhteisöllisen kehittämisen avustukset. Avustusten teemana on alueiden yhteisöllinen kehittäminen erityisesti paikallisidentiteetin, osallisuuden, kökkätyön ja toiminnallisuuden kautta.

Hakijoina oli useita kylä- ja kaupunginosayhdistyksiä- ja yhteisöjä. Hakemuksia tuli 23:lta yhdistykseltä tai yhteisöltä.

– Tänä vuonna myös kantakaupungin alueiden yhteisöt ovat aktivoituneet hakemaan avustuksia. Hakijoita oli muun muassa näiltä alueilta: Hallila, Uppa, Itikanmäki, Alakylä, Pruukinranta ja Bullerinlenkki,  kertoo vuorovaikutussuunnittelija Kirsi Mattila Seinäjoen kaupungilta.

Avustushakemusten yhteenlaskettu määrä oli 59310 euroa, mikä ylitti selkeästi jaettavissa olevan 20 000 euron rahamäärän. Elinvoimalautakunta päätti jakaa avustuksia 25050 euron edestä. Kehittämisprojektit toteutetaan vuoden 2020 aikana.

Kehittämisavustusten haku oli auki 1.-30.4.2020. Päätös kehittämisavustuksista.

Lisätietoja: vuorovaikutussuunnittelija Kirsi Mattila, Seinäjoen kaupunki, elinvoima ja kilpailukyky, p. 040 530 5111, kirsi.mattila@seinajoki.fi