Pehmoaino @ Kalevan Navetta
Pehmoaino, Kalevan Navetta, Nyykoolinkatu 25, 6.4.2024.
Ovet: klo 19, konsertti klo 20
Yhdeksi viime aikojen isoimmista musiikki-ilmiöistä noussut pehmoaino julkaisee perjantaina 17.11. uuden singlen alkuvuodesta 2024 tulevalta debyyttialbumiltaan. Uuden ”sä et kosketa mua” -singlen lisäksi albumilta on kuultu ennakkoon kappaleet ”mietin sua pahalla” ja ”valssi”.
Debyyttialbumin myötä pehmoaino lähtee helmikuussa 17 keikan kevätkiertueelle, jonka liput tulevat myyntiin perjantaina 17.11. klo 09:00. Persoonallista ja koskettavaa indievaikutteista popmusiikkia tekevä pehmoaino oli ehdolla tämän vuoden Emma Gaalassa peräti viidessä kategoriassa ja voitti Vuoden tulokas ja Vuoden alternative – palkinnot.
Vangitsevista live-esiintymisistään tunnettu pehmoaino teki viime vuoden aikana läpimurron Spotifylistan ja albumilistan ykköseksi, useiden radioiden soittolistoille ja keikkasuosikiksi. ”kaukana kotoa” – EP on myynyt kultaa ja ”haluun takas mun perhoset” -kappaletta on kuunneltu jo yli 8 miljoonaa kertaa suoratoistopalveluissa. Tulevan albumin single ”mietin sua pahalla” nousi Spotify-listan top10:een ja on ylittänyt kultarajan.