Kasvun kaupunki – Seinäjoen kaupunkivuodet 1960-2020 Seinäjoen pääkirjastossa

23.4.2024 17:00 – 18:30
Kirjasto
Literary art and literature
Ordkonst och litteratur
Sanataide ja kirjallisuus
 

.

Kaikille kaupunkilaisille avoimen yleisötilaisuuden aiheena on kauan odotettu Seinäjoen kaupunkivuosista kertova historiateos, josta valtaosan ovat kirjoittaneet Seinäjoella toimivan Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tohtorit Aapo Jumppanen ja Sulevi Riukulehto. Vuonna 2023 ilmestynyt kaupunkihistoria on tilaustyö, joka alkaa kaupungiksi tulosta alkaen aina vuoteen 2020 asti. Teoksen nimi ”Kasvun kaupunki” on todellisuutta, sillä kirjoittajien mukaan sotavuosien jälkeen vain vuonna 1950 kirjattiin asukastilastossa tappioksi kaksi henkilöä. Tilaisuudessa esitellään monipuolinen kaupungin tarina kaikilta keskeisiltä osa-alueiltaan: hallinnon, koulutuksen, hyvinvoinnin, terveydenhuollon, liikunnan, kulttuurin, rakentamisen, asumisen, liikenteen ja elinkeinoelämän kannalta. Seinäjoen kasvu kehittyväksi maakuntakeskukseksi on vaatinut monenlaisia vaikeitakin ponnistuksia ja poliittisia kädenvääntöjä, joita kirjassa on dokumentoitu huolella.

Teoksen historiatoimikunnan puheenjohtaja professori Kari Hokkanen toteaa kirjan esipuheessa seuraavasti: ”Kun kustantajana on kunta, sen historia on tarkoitettu palvelemaan laajaa lukijakuntaa, kuntalaisia, joiden toivotaan perehtyvän kotiseutunsa historiaan mahdollisimman suurin joukoin. Yhteisen menneisyyden tuntemisen uskotaan vahvistavan myös asukkaiden yhteisöllisyyden kokemusta. Tämä koskee myös sellaisia voimakkaasti kasvaneita paikkakuntia, joiden asukkaiden omat juuret ovat usein muualla. Seinäjoki on sellainen.”

Esitelmöitsijät kertovat, millaista oli laatia laaja historiateos ja miten sen mittava lähdeaineisto haastatteluineen on toteutettu. Heidän puheenvuorojensa jälkeen yleisöllä on mahdollisuus kysyä aiheesta ja keskustelullekin annetaan mahdollisuuksia.

Tervetuloa tutustumaan Seinäjoen monipuolisiin vaiheisiin, ja kirjastosta on mahdollista myös ostaa uusinta historiateosta, johon on oiva mahdollisuus saada myös kahden pääkirjoittajan omistuskirjoitus.

Tapahtuman tiedot

Tapahtuma on maksuton.

Järjestäjä

Suomen tietokirjailijat ry ja Seinäjoen kaupunginkirjasto

Ulkoiset linkit