Jotain muuta: Kulttuuria nuorille aikuisille

19.7.2023 17:00 – 19:00
Bildkonst och utställningar
Kuvataide ja näyttelyt
Visual arts and exhibitions
 

Kulttuuri-iltoja nuorille aikuisille

24.5. klo 18.00-19.00 RiverBulls (Kirje Vladimir Putinille) -elokuvanäytös / Kalevan Navetta

Taidehalli esittää Derby-näyttelyn viimeisen viikon kunniaksi Teemu Mäen dokumenttielokuvan RiverBulls (Kirje Vladimir Putinille). Elokuva on yksi Derby-näyttelyn teoksista.

Dokumenttielokuva on ohjaaja Teemu Mäen avoin kirje Vladimir Putinille. Kirjeessä ohjaaja pohtii Venäjän presidentin mieskuvaa ja ylipäätään mieskuvan kehittymistä ohjaajan lapsuudesta nykypäivään. 1970- ja 80-luvuilla oli mahdotonta ajatella, että pojat olisivat harrastaneet mitään taitoluistelun kaltaista. Teemu esittelee Vladimirille miehistä koostuvan RiverBulls-muodostelmajoukkueen ja kannustaa tätä machomaisten ja lavastetuilta tuntuvien näyttelyjääkiekko-otteluiden sijasta aloittamaan muodostelmaluisteluharrastuksen. Dokumentin on tuottanut Isle Art Industries ja sitä on tukenut Alfred Kordelinin Säätiö ja Taiteen Edistämiskeskus. Näytöksessä on paikalla taiteilija Teemu Mäki, joka kertoo dokumentin syntyprojektista.

Elokuvan kesto on 58 minuuttia. Näytöksessä esitetään englanniksi tekstitetty versio. Nuorille aikuisille sisäänpääsy on ilmainen, kun kassalla sanoo sanat ” Jotain muuta”.

Ei ennakkoilmoittautumista

14.6. klo 16.30-19.00 Fimokorvikset -kurssi / Kalevan Navetta

Korviksia ei ole koskaan liikaa! Kurssilla tutustumme fimomassan mahdollisuuksiin ja UV-hartsin käyttöön. Valmista itsellesi mieleisen väriset ja muotoiset korvakorut – käytössä on fimomassojen lisäksi erilaisia kimalteita ja lehtikultaa. Kurssilta löytyy kaikki tarvikkeet, mukaasi tarvitset vain tekemisen iloa!

Yhden kerran kurssin hinta on 25,00 € ja se sisältää ohjauksen ja materiaalit yhteen korvispariin. Lisäkorvikset hintaan 10 € / pari. Kurssi maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä verkkopankkitunnuksilla (25 €). Jos haluat tehdä useammat korvikset, voit maksaa lisäkorvikset paikan päällä kassaan (10 € / pari). Kurssin minimiosallistujamäärä on 8 henkilöä. Kurssi on avoin kaikille halukkaille ja siitä vastaas Taito Etelä-Pohjanmaa.

Ilmoittaudu kurssille (Taito keskuksen sivujen kautta) tästä.

16.6. klo 17-20 Kalevan Navetan kesäpäivä / Kalevan Navetta

Tule viettämään kesäinen päivä Kalevan Navetalla!

Perinteisen kesäpäivän ohjelmassa on tänä vuonna mm. Taidehallin Resonance-ryhmänäyttelyn avajaisia, Ruusu & Renttu karaoke ja kesäinen Polaroid-kuvauspiste, käsityöpiknik, jazz-konsertti sekä paljon muuta. Katso koko ohjelma osoitteesta: www.kalevannavetta.fi/kesa (Tarkka ohjelma tarkentuu vielä lähempänä)

Ruusu & Renttu karaoke ja kesäinen Polaroid-kuvauspisteellä Trinitas-näyttelyn taiteilija Aleksi Kolmosen kuvaa kävijöitä ja sata ensimmäistä kuvattavaa saa mukaansa kesäisen Polaroid-kuvan itsestään. Polaroid-kuvien loputtua kuvausseinä toimii omatoimisena selfie -kuvauspisteenä. Lisäksi tilassa on kaikille vapaa karaoke. Tule laulamaan omaksi ja muiden iloksi lempibiisejäsi! Karaokejuontajana Ruusu-Maria Lappalainen. Kuvauspiste on osa Kalevan Navetan kesäpäivien ohjelmaa.

Ei ennakkoilmoittautumista

Heinäkuun keskiviikkoisin 5.7.-26.7. klo 12-15 opas paikalla näyttelyissä / Kalevan Navetta

Taidehalliin on vapaa pääsy jokaisena heinäkuun keskiviikkona! Ilmaiskeskiviikot ovat 5.7., 12.7., 19.7. ja 26.7. Näyttelyt ovat avoinna klo 11-19. Taidehallin oppaat ovat paikalla näyttelyissä klo 12-15 ja vastaavat mielellään näyttelyihin ja Kalevan Navettaan liittyviin kysymyksiin.

Ei ennakkoilmoittautumista

10.7. klo 17.00-18.30 Patsaspyöräily & Aeon Luxin työhuonevierailu

Tule viettämään kuvataiteen päivää taiteen parissa! Tutustu Seinäjoen julkisen taiteen kohteisiin pyöräillen sekä tapaa kuvataiteilija Aeon Lux työhuoneellaan Varikko Gallerialla. Aeon Lux on yksi Trinitas-näyttelyn taiteilijoista, jonka videoteoksia sekä veistoksia on esillä Seinäjoen taidehallin Vintti-näyttelytilassa 29.7.2023 saakka. Ohjatulla kierroksella pyöräillään Kalevan Navetalta Varikko Gallerialle, ja matkan varrella tutustumme Seinäjoen alueen julkisiin taideteoksiin sekä niiden taustoihin. Pyöräilytahti on rauhallinen ja pyöräilyosuus kestää noin 1 tunnin. Päätämme pyöräilyn Varikko Gallerialle, jossa Aeon Lux esittelee työtilaansa sekä kertoo työskentelystään. Maksimiosallistujamäärä pyöräilylle on 15 henkilöä, mutta taiteilijatapaamiseen Varikko Gallerialle ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Sisältö on maksuton.

Lähtö omilla pyörillä Kalevan Navetalta (Nyykoolinkatu 25) pääovien luota klo 17.00. Käytäthän pyöräilykypärää.

Ennakkoilmoittaudu tästä

19.7. klo 17.00-19.00 Paint & Soda -työpaja / Kalevan Navetta

Työpajassa maalataan akryylimaaleilla kangaspohjalle. Työpajaan voi osallistua aloittelija tai jo pidempään maalaamista harrastanut. Inspiraationa työskentelylle toimii Kalevan Navetta ympäristöineen sekä Seinäjoen taidehallin avoinna olevat näyttelyt. Työpaja on suunnattu nuorille aikuisille, ja työpajaan mahtuu 12 osallistujaa. Maalaamisen ohessa voi nauttia soda ja tee tarjoilusta. Sään salliessa työpaja toteutetaan ulkona Kalevan Navetan pihapiirissä, mutta sateen sattuessa Kässä 1 -työpajatilassa. Työpaja on maksuton ja sisällöstä vastaa Seinäjoen taidehalli.

Ennakkoilmoittaudu tästä

Hinta

Fimokorvikset kurssille on materiaalimaksu, muuten tapahtumat ovat nuorille ilmaisia

Järjestäjä

Seinäjoen taidehalli

0505054146

Ulkoiset linkit