+
Tulosta
Etusivu

Kysy kaupungilta

Seinäjoen kaupungin virkamiehet vastaavat kuntalaisten esittämiin kaupungin asioita koskeviin kysymyksiin. Henkilökohtaisiin, yksityiskohtaisiin tai pitkiin kysymyksiin ei ole www-sivulla mahdollista vastata. Jatkokysymyksissä kysyjä voi ottaa yhteyttä suoraan vastaajaan. Oikeasta reunasta löytyvällä hakutoiminnolla on mahdollista etsiä aiemmin esitettyjä kysymyksiä.

Lähetä kysymys

Halkosaaren vaaranpaikat

Katu- ja liikennesuunnitteluJH (12.12.2017, klo 10:27)

Koska Halkosaaren risteykseen saadaan liikenneympyrä? Juuri tapahtui kolmen auton ketjukolari ja joka päivä läheltä piti tilanteita. Toinen kysymys liittyy Halkosaaren koulutiehen. Saadaanko Halkosaaren Kuninkaansaarentien kohdalle suojatie, joka ylittää Kitinojantien? Koulun kohdalle Kitinojantielle tarvitaan myös hidasteita.

Kari Havunen, kaupungininsinööri (12.12.2017, klo 12:59)

Kyseiset tiet ovat valtion hallinnoimia, joten toiveet liikennejärjestelyistä voi osoittaa ELY-keskukselle.

Tiehidasteet

Katu- ja liikennesuunnitteluIhmettelijä (23.10.2017, klo 21:06)

Onko mitenkään mahdollista saada töyssyjä / tiehidasteita ennen Karhuvuorelta Tanelinrannan liikenneympyrää kohden? siinä on pitkä suora jossa molempiin suuntiin harrastetaan auton kiihdytyskisaa. Kauhulla katsoo milloin joku pieni koululainen jää auton tai keulivan mopon alle.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (27.10.2017, klo 09:03)

Aiheesta on tehty aloitteita aiemmin. Toistaiseksi töyssyjä ei ole päätetty rakentaa. Voit tehdä asiasta aloitteen Liikennejaostolle, jolloin asiasta päätetään Kaupunkiympäristölautakunnassa.

Pyörätie Tapiolantielle myös Kasperinviidan ja Vuoritien välille?

Katu- ja liikennesuunnitteluPyöräilijä (06.10.2017, klo 09:59)

Tapiolantiellä ei ole pyörätietä Kasperinviidan ja Vuoritien välillä liikennemerkkien puuttumisesta ja suojatiemaalauksista päätellen. Kivistöntien ja Kasperinviidan välillä se sitä vastoin on. Pyörätien epäjatkuvuudesta seuraa, että Tapiolantietä pitkin Kasperin läpi kulkeva pyöräilijä joutuu siirtymään pyörätieltä ajoradalle (ja toisesta suunnasta toisinpäin) Kasperinviidan liikenneympyrässä ajoradan kautta, mikä tekee hänen kulustaan epäsujuvaa ja vaarallistakin. Pyörätien puuttuminen on yllättävää myös siksi, että pyörätiettömän osuuden varrella Tapiolantietä sijaitsevat muun muassa kauppa, hammashoitola, Kasperi-talo sekä Lintuviidan koulu, jonka 12 vuotta täyttäneillä oppilailla on tästä kohdin pyöräillessään velvollisuus ajaa ajoradalla pyörätien puuttumisen takia. Ajoradalla osa autoilijoista ohittaa pyöräilijät vaarallisen läheltä, lähempää kuin 1,5 metrin päästä, joka on Pyöräliiton suosittelema vähimmäisohitusetäisyys.Onko mahdollista, että jalkakäytävä sanotulla välillä Tapiolantietä (mieluiten molemmin puolin) muutetaan yhdistetyksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi?

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (26.10.2017, klo 14:29)

Kiitos palautteesta. Hyvä huomio.

Tapiolantien varressa olevien kevyen liikenteen käyttämien väylien pitäisi olla pyöräteitä, mutta liikennemerkit puuttuvat. Vastaava tilanne on myös Lintuviidalla.
Pyrimme muuttamaan nuo pyöräteiksi ihan virallisestikin. Se edellyttää meiltä myös rakenteellisia muutoksia reunakiviin ja liikennemerkkeihin.

Kapernaumiin vievä iso risteys

Katu- ja liikennesuunnitteluAn (19.10.2017, klo 20:04)

Onko mahdollista laittaa nuolivalo oikealle Kapernaumiin kääntyville (Törnävältä keskustaan päin tullessa)? Se jouduttaisi huomattavasti aamun ruuhkaa. Nuolivalolla pääsisi ainakin silloin kääntymään, kun Kapernaumista tulevat ajoneuvot kääntyvät vasemmalle Törnävää kohti.

Kari Havunen, vt. toimialajohtaja, kaupungininsinööri (25.10.2017, klo 12:41)

On mahdollista ja tutkimme asiaa. Näyttää siltä, että risteyksen laajuudesta johtuen nykyiseen risteyskojeeseen ei saada lisättyä uusia vaiheita. Jos näin on, siinä tapauksessa vaatisi hieman isomman investoinnin.

Kärjenkoulu ja puistoalueen valot

Katujen kunnossapitoValoa kärjen puistoalueelle (17.10.2017, klo 11:32)

Kärjenkoulun puiston ja sen ympäristön valoja on rikki ja näin ollen iltaisin sielä ei näe kunnolla edes kulkea, saisiko valot korjattu ja näihin laitettua tehokkaampia lamppuja valaisemaan puistoa sekä näitä pyöräteitä, lisäksi voisiko kärjenkentän valot laittaa palamaan esim.klo 18-23 välille ajastimella jo nyt lokakuussa pimeän tultua, nämä tolpissa olevat halogeeni valot antaisivat kentälle ja puistoon lisävaloa.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (20.10.2017, klo 14:45)

Kaupungilla on Seinäjoen Energian kanssa katuvalo-ja puistovalaistuksesta huoltosopimus.He suorittavat huoltokierroksia vuosittain 1-2- kertaa.
Yksittäisistä lamppuvioista voi ilmoittaa puhelimitse suoraan päivystykseen numeroon, joka löytyy Seinäjoen Energian nettisivuilta.

Hautalantie Seinäjoki

Katujen kunnossapitoTärylätkällä ajelia (21.09.2017, klo 16:06)

koska hautalantie lanataan, Destia on ilmeisesti huoltovastuussa. Eivät hoida tietä käytänössä lainkaan. Kuka on ihminen joka vastaa tästä tietä ja sen turvallisuudesta? Destialla eivät välitä tippaakaan vaikka soittelee sinne.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (22.09.2017, klo 09:22)

Terve,
ELY-keskus hallinnoi ja Destia on huoltovastuussa, kuten kerroit. Destian puhelinnumero on : Tienkäyttäjän linja, 0200 2100. Siellä kirjataan ja ilmoitus menee ko. hoitoalueelle.

Korjausvastuu

Puistot ja viheralueetGreen (21.06.2017, klo 16:29)

Lumenauraustraktori on viime talven aikana rullannut kiinteistön kadun puolen nurmikkoa (ojaliuska) huonoon kuntoon ja nostanut pari kiveäkin pintaan.Vahongon aiheuttaja korjaa vaurion- ainakin minun oikeustajuni mukaan. Olen lähetellyt viestejä ympäri kaupunkia, mutta minkäänlaista vastausta tilanteen korjaamiseksi en ole saanut. Mihin Sjoella tarvitaan sähköistä asiointia, kun viestejä ei kukaan ilmeisesti lue? Ensimmäinen viesti lähti maailmalle toukokuun puolella.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (01.09.2017, klo 13:30)

Nurmetus, kiveykset ym. eivät saa olla ylempänä kuin asfaltti. Kyseessä on katualue, jossa kaupunki voi /pitää suorittaa omia töitään. Tässä tapauksessa kadun reunaan muodostunut jääpalle on tiekarhulla/traktorilla "kaadettu" ojaan. Nurmetuksen ym. rakenteiden on oltava samassa kaltevuudessa kuin ajorata, muuten nurmi kuoriutuu em. tavalla. Kaupungin organisaatio ei käy korjaamassa näitä vaurioita, vaan kiinteistön omistaja madaltanee nurmikkoa, ettei joka kevät ole samaa ongelmaa. Lisätietoja saa allekirjoittaneelta ja rakennusvalvonnasta.

äänestys

Hallintokysymysmerkki (07.07.2017, klo 00:01)

Onko vahvaan tunnistautumiseen muuta vaihtoehtoa kuin pankkitunnukset? Kaikilla kun ei ole.

Nina Ankkuri, palvelu- ja arkkitehtuuripäällikkö (09.08.2017, klo 16:02)

”Vahvalla sähköisellä tunnistamisella tarkoitetaan henkilöllisyyden todentamista sähköisesti. Vahvan sähköisen tunnistamisen avulla kuluttajat voivat turvallisesti vahvistaa henkilöllisyytensä erilaisissa sähköisissä palveluissa. Tunnistamisessa käytettyjä tunnistusvälineitä ovat

- pankkien käyttämät verkkopankkitunnukset
- Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenne
- teleyritysten mobiilivarmenteet”

Eli vahvan tunnistautumisen välineet ovat: pankkitunnarit, mobiilivarmenne tai sähköinen henkilökortti.

Pari kysymystä kevyen liikenteen väylistä

Katujen kunnossapitopyöräilijä2 (17.05.2017, klo 17:47)

Parista kevyen liikenteen väylästä palautetta/kysymykset:1. Herralankadun varressa olevalla pyörätiellä, Ketojenkadun risteyksen kohdalla on asfalttia revitty auki (tie alitettu). Kevyen liikenteen väylän kohta on vielä soralla, kun autotien kohta on jo päällystetty väliaikaisesti. Tuonne olisi hyvä saada vähintäänkin varoitusmerkit/muovikartiot kevyen liikenteen väylälle, sellaisia kun ei nyt ole. Lienee urakoitsijan vastuulla, kuka/mikä sitten lieneekin? Tuossa voi nyt helposti sattua vahinkoja, kun päällyste loppuu yllättäen soraan... Paras tietysti olisi jos kevyen liikenteen väylällekin saisi asfaltin...2. Torikadun länsipäässä, Torikatua ja Alasenkatua yhdistävällä puistoalueella tehtiin kuivatustöitä viime vuonna. Kivituhkapinnoitteiselle kevyen liikenteen väylälle on jäänyt karkeaa soraa töiden takia. Onko tuossa suunnitelmana laittaa hienojakoisempaa kerrosta päälle jossakin vaiheessa?

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (23.05.2017, klo 08:56)

Olemme yhteydessä urakoitsijoihin, joiden vastuulla on saattaa ko. kohteet alkuperäiseen kuntoon. Asfaltointi tehdään paikkaustöiden yhteydessä kesän aikana.

Katuvalot

Katujen kunnossapitoKatuvalot (11.05.2017, klo 10:12)

Mikä idea on sammuttaa katuvalot öisin jo nyt? Pimeä tulee kymmenen jälkeenja nousee vasta vähän ennen viittä.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (23.05.2017, klo 08:52)

Katuvalojen sammutus keväällä perustuu kaupungin ja Seinäjoen Energian väliseen sopimukseen. Sammutuksella saadaan säästöjä.Myöhäinen kevät vaikutti ilmeisesti ongelmia. Sammutuksia ohjaa hämäräkytkimet, joita on säädettävä siten, että polttoaika on pidempi jatkossa.

missä seinäjoki?

Kaavoitusjoki virtaa läpi kaupungin (11.05.2017, klo 13:49)

Onko Seinäjoen (siis joen) nimi muutettu,? Kun cooglen kartassa on nimenäKyrönjoki ja samoin rautatieaseman aulassa olevassa kartassa komeileeKyrönjoki,

Hannes Keskikiikonen, Paikkatietopalvelut (16.05.2017, klo 15:08)

Vastuutaulukko

TalousVeronmaksaja (16.03.2017, klo 12:26)

Kuka, tai mikä taho valvoo Sevaksen toimintaa? Lähinnä osakkeiden hankinta/myyntipolitiikkaa. Jos osakkeita tulee myyntiin, meneekö julkisesti tarjousten perusteella?

Jari Jokinen, lakiasiain ja omistajaohjauksen johtaja (04.04.2017, klo 11:14)

Sevas Kodit Oy on kaupungin kokonaan omistama vuokrataloyhtiö eikä se lähtökohtaisesti harjoita asuntojen myyntitoimintaa. Viime kädessä yhtiön toimintaa valvoo Seinäjoen kaupunki.

Esteitä pyörätiellä

Katujen kunnossapitoPyöräilijä (03.04.2017, klo 17:50)

Koulukadun varressa Kauppakadun ja Kalevankadun välillä on rinnakkain kulkevat pyörätie ja jalkakäytävä. Pyörätie ja jalkakäytävä on erotettu toisistaan liikennemerkillä ja erivärisin kivetyksin.Pyörätiellä Koulukatu 18:n kohdalla pidetään suurikokoisia kukkaruukkuja ja A-kylttiä, jotka haittaavat pyöräilijöiden kulkua pyörätiellä. Ne estävät pyöräilijöiden kohtaamisen ja toisinaan kokonaan heidän kulkunsa pyörätiellä. Lisäksi esteiden takia sotkuinen kohta kerää pysäköityjä polkupyöriä, jotka edelleen häiritsevät pyöräilijöiden kulkua.Maakäyttö- ja rakennuslain 167 §:n mukaan "[k]evyen liikenteen väylät tulee säilyttää liikkumiselle esteettöminä".Poistattaako Seinäjoen kaupungin määräämä valvova viranomainen puheena olevat esteet pyörätieltä? Minne voi vastaisuudessa ilmoittaa pyöräteille tai jalkakäytäville tuoduista esteistä?

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (04.04.2017, klo 09:54)

Keskustan rakennusprojektit aiheuttavat suuria, väliaikaisia , muutoksia katujen sulkemisiin, samoin kevyenliikenteeseen. Kukkaruukut laitetaan kesäksi
ajoradalle, joten kevyenliikenteen raitti on esteetön liikkua.
Kysy ja vaikuta- kanava on käytössä jatkossakin.

Soukanjoen Tikkukosken leikkipuisto

Puistot ja viheralueetPerheenäiti (14.02.2017, klo 18:14)

Onko Tikkukosken leikkipuistoon mahdollista saada lisää keinuja? Leikkipuistossa on vain yksi vauvakeinu ja yksi isompien lasten keinu. Alueella on paljon pieniä lapsia ja lisää lapsia on tulossa, joten puistolla on kova käyttöaste.

Kari Hirvensalo, kaupunginpuutarhuri (20.02.2017, klo 13:15)

Puistotoimi katsoo keinujen lisäämismahdollisuutta Tikkukosken leikkipuistoon. Mahdollinen yhden keinutelineen lisääminen tehdään loppukesän aikana, kevättyöt on jo lyöty lukkoon.

katuvalot

Katujen kunnossapitoKantanurmolainen (13.02.2017, klo 18:53)

Koska isokoskentie valaistus tehdään loppuun aloitettu molemmista päistä.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (16.02.2017, klo 08:16)

Isokoskentie on ELY:n hallinnoima, joten katuvalaistus kuuluu myös heille.

Tapiolantien liikenne

Katu- ja liikennesuunnitteluHuolestunut (17.01.2017, klo 13:13)

Kysymys kuntapäättäjille 18.1. kirjastossa klo 18.30Tapiolantien liikenne on moninkertaistunut sen jälkeen kun ympyrät valmistuivat välillä ympyrät - vuoritie. Samalla nopeudet ovat nousseet siinä määrin, että niihin on puututtava kun eivät muutoin uskota annettuihin nopeuksiin ( 40 km ) Pahimmat ajavat joka oli 60 km/t ja enemmänkin. Kototielle rakennettiin kaksi koroketta yhtä koulua varten (hyvä päätös) nyt pitäisi saada se toinen koroke Jäkäläviidan kohdalle sillä nyt tapiolantien vaikutusalueella on kaksi koulua ja kaksi päiväkotia ! Koroke (koroke Unkarissa on nimeltään makaava poliisi) toisi turvallisuutta ja hillitsisi autojen nopeuksia. Samalla voitaisiin tehostaa nopeuksien ilmoittaminen kahdella uudella nopeusmerkillä nimittäin Kanervaviidan ja Sammanviidan kohdalle (kuten ruukintiellä on tehostettu) Lisäksi tulisi Kanervaviidan kohdalle saada suojatie sillä kanervaviidalla on paljon asuntoja ( 20 kpl). Tapiolantiestä on tullut ikäänkuin kaupungin sisäinen ohikulkutie ympyröiden jälkeen.

Krista Rintala, viestintäpäällikkö (01.02.2017, klo 14:41)

Kiitos kysymyksestä. Välitetään se seuraavaan Kysy kuntapäättäjiltä -tilaisuuteen 22.2.

Pollarin talo

YmpäristöCashyyk (31.01.2017, klo 22:15)

Milloin keskustan viimeinen puutalo eli Pollarin talo puretaan pois rumentamasta maakuntakeskuksen kaupunkikuvaa?

Martti Norja, kaavoitusjohtaja (01.02.2017, klo 14:35)

Rakennus ei haittaa nykyisiä rakennustöitä ja siksi se on saanut jäädä paikalleen. Ko. rakennuksen ympäristön suunnittelu ei ole tällä hetkellä aktiivisesti käynnissä. Emme siis pysty kertomaan koska mahdollinen alueen suunnittelu ja sitten myöhemmin ehostaminen käynnistyy kaupungin ulkopuolisten toimijoiden toimesta. Vastaus on siis että emme (täällä kaupungilla) tiedä tällä hetkellä.
Ennen kuin Keskustorin alue paljastuu rakennustöiden alta on asiaan kuitenkin palattava.

Turhaanko jalkakäytävä aurattiin?

Katujen kunnossapitoKahlaaja (16.01.2017, klo 12:13)

Ainakin Kivistö/Kasperi/Hallilanvuori -alueilla kevyen liikenteen väylien auraus toimii hienosti jo aamusta. Jalkakäytävät nuollaan pienemmillä vehkeillä ihan laidasta laitaan. Mutta sitten tulee se isompi vehje, joka sinkoaa ne ajotien lumet sinne jalkakäytävälle. Viimeksi tänään totesin tilanteen Kototiellä. Aiemmin myös Kasperinviidalla ja Jukolanviidalla. Eikä sitä lunta ole vielä edes paljoa satanut.Onko asialle mitään tehtävissä? Iso aura hiljentää vauhtia edes siellä, missä ei ole lumelle tilaa tien ja kevyen liikenteen väylän välissä? Samanaikainen auraus?

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (16.01.2017, klo 15:03)

Terve,
Tänään (16.01.2017) ei ole ajoradoilla aurattu, kevyen liikenteen raitteja on karhennettu. Välitän toiveesi auraajille, jatkossa pyrimme parempaan.
Ps. Kototien toisella reunalla, eli Kivistöntiestä Siipipyöränkadulle ajoradan oikea puoli on jalkakäytävää, jonka kunnossapito kuuluu kiinteistöille!

Jalkakäytävän hiekoitus

Katujen kunnossapitoKadulla asusteleva (12.01.2017, klo 13:03)

Miksei Nurmikatua ei hiekoiteta lainkaan? Omituista, että viereinen katu saa hiekoituksen..

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (16.01.2017, klo 14:54)

Nurmikadun jalkakäytävä on todellakin jalkakäytävä, eli sen kunnossapito (auraus ja hiekoitus) kuuluu kiinteistölle. Yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie ilmoitetaan liikennemerkillä n:o 423. Manttaalikadulla on kyseinen merkki.
Terveisin, Reijo vaisto

ONKO PÄIVYSTYSTÄ

Katujen kunnossapitoPYÖRÄILIÄ (07.01.2017, klo 18:01)

MIKSI JALKAKÄYTÄVIÄ JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIÄ EI AURATA KUN LUNTA TULEE VIIKONLOPPUNA. SITTEN VIIKOLLA KYLLÄ AURATAAN YM. VAIKKEI TARTTE. TAAS KUN LUNTA TULEE LOPPUKAUDESTA,NIIN EI AUROJA NÄE KU KORKEINTAAN AUTOTIELLÄ,????

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (16.01.2017, klo 09:33)

Hyvä pyöräiliä, Loppiaisena 06.01.2017 satoi pakkaslunta 1-2 cm. Tämä määrä on niin pieni, ettei laatustandardien mukaan viikonloppuisin aurata pyöräteitä eikä jalkakäytäviä. Viikolla tehtiin normaaleja kunnossapitotöitä ( esim. oikomisia ja hiekoitus ennen suojakeliä).

Roskiksia Jouppiin

Ympäristökoiranomistaja (11.01.2017, klo 14:46)

Joupin alueella on pulaa roskiksista. Koiranomistajia on alueella paljon ja se näkyy myös katujen varsilla läjinä. ... Uskoisin että ihmiset korjaisivat paremmin koiriensa jätökset jos roskiksia olisi kävely-/pyöräteiden varsilla.

Tuomo Etula, tiemestari (12.01.2017, klo 16:04)

Roskistilannetta on päivitetty ja parannettu viime kesästä alkaen. Kaikista vilkkaimmille ns. 1-hoitoluokan pyöräteiden varsille ja linja-autopysäkeille ja keskustaan on vaihdettu uudet entistä suuremmat roska-astiat. Näistä paikoista vapautuneita roska-astioita on lisätty ns. 2-hoitoluokan pyöräteiden varsille ja linja-autopysäkeille. Tulemme lisäämään roska-astioita pyöräteiden varsille myös Joupin alueelle. Lisäksi kaupunginpuutarhuri tiesi kertoa, että koirankakkapussiautomaatteja on tulossa keväällä.

Esteetön Seinäjokiko?

Katujen kunnossapitoKahden lapsen kanssa pyöräilevä (05.12.2016, klo 12:44)

Olisiko mahdollista saada enemmän resursseja kevyenliikenteenväylien talvikunnossapitoon? Mukavaa että muutkin kuin arkisin 8-16 autoilevat työntekijät pääsisivät turvallisesti ja ajallaan sinne minne pitää.

Reijo Vaisto, kunnossapitopäällikkö (15.12.2016, klo 13:26)

Kevyen liikenteen väylät ovat talvikunnossapidossa ensimmäisenä työlistalla.
5. joulukuuta oli poikkeuksellinen, sillä lumisade muuttui yön aikana kaatosateeksi ja vesi jäätyi nopeasti kylmään maahan. Kunnossapidon alueet ovat isoja, jolloin kalusto ei ehdi joka paikkaan yhtä aikaa, vaan priorisointia on tehtävä. Pääsääntönä on, että kalusto lähtee matkaan vasta lumisateen loputtua, sillä samojen katujen auraaminen moneen kertaan on erittäin kallista.

Rautatiekatu valmiiksi?

Katu- ja liikennesuunnitteluMummo (12.12.2016, klo 22:55)

Monet koululaiset ylittävät koulumatkallaan Vuoritien. Itäväylältä avattu yhteys kasvatti myös raskasta liikennettä Vuoritiellä.Rautatiekadusta ei enää paljoa puutu, jotta sitä pitkin pääsisi keskustaan. Onko sen rakentamisaikataulu jo päätetty? Rautatiekadun valmistuttua Vuoritie rauhoittuisi enemmän paikallisliikenteelle.

Kari Havunen, kaupungininsinööri (13.12.2016, klo 10:48)

Kiitos kysymyksestä.

Liikenne itäväylältä Rautatiekatua pitkin on ollut yllättävän pientä, noin 400 ajoneuvoa vuorokaudessa. Toisaalta Routakallion synnyttämä raskas liikenne häviää alueelta vuoden 2019 loppuun mennessä maa-aines- ja ympäristölupien päättymisen jälkeen.

Rautatiekadun rakentamisen aikataulua Vuoritiestä eteenpäin ei ole olemassa tällä hetkellä. Ensi vuoden kunnallistekniikan investointibudjettiin se ei sisälly.

Jäätiköllä olevat pyörätiet

Katujen kunnossapitoLuistimet jalkaan? (06.12.2016, klo 22:12)

Kuka vastaa kaupungin pyöräteiden kunnossapidosta?(esim.Ruukintie)5.12 kaikki pyörätiet olivat jäätiköllä, ei hiekan muruakaan!Oli pelottavaa pyöräillä aamusta töihin!Maksaako kaupunki jos ihmiset kaatuvat ja loukkaantuvat?

Reijo Vaisto, kunnossapitopäällikkö (07.12.2016, klo 09:48)

Tekniikkakeskuksen kunnossapito-osasto hoitaa kaupungin pyöräteitä lukuun ottamatta puistoraitteja. Ruukintien pyörätiet oli 5.12.hiekotettu puoleenpäivään mennessä. Edellisillan ja yön aikana satoi aluksi lunta, paikoittain lähes 8 cm, ja aamun tunteina perään tuli runsaasti vettä. Kalusto lähti ensin auraamaan ja kesken aurausten osa kalustosta lähti hiekoittamaan. Kaupungin laajuudesta johtuen pyörätiet olivat hiekoitettu n. klo 14.00.mennessä.

rakennusluvat

Rakentaminenerikoista rakentamista (09.03.2016, klo 00:24)

Miksi Seinäjoella toisten asunto-osakeyhtiöiden piti hakea rakennus/toimenpidelupaa terassien pelkkiin lasituksiin ja pienen aidan pätkän rakentamiseen - molempiin tarvittiin oma lupa. Toisissa taloyhtiöissä saa terasseja rakentaa ihan luvatta, tehdä laajennuksia, jatkaa valokatosta, tehdä lasitukset ja jokaiseen eri tavalla ja osasta terasseista tehdä umpiomallisia.Kukaan ei valvo!

Arto Kruuti, rakennustarkastaja (25.11.2016, klo 08:45)

Nykyisten sääntöjen mukaan terassia ei saa rakentaa luvatta, mutta terassin lasittaminen ja kattaminen on toimenpideluvan alaista toimintaa. Valvontaa ei voi nykyresursseilla järjestää täysin kattavasti.

Tiet kuntoon, ennen vahinkoa.

Katujen kunnossapitoPitääkö odottaa vahinkoa (19.11.2016, klo 16:47)

Koska Hautalantie, Niemistöntie, Auneksentie saisi kevyen liikenteen väylän tai suuren tie parannuksen? Pienille lapsille todella vaarallinen. Kapea, mutkainen ja todella huonolle hoidolla ympäri vuoden.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (21.11.2016, klo 08:34)

Nämä kaikki kolme tietä ovat ELY-keskuksen hallinnoimia, joten vastuu kunnossapidosta, parannuksista ja raittien rakentamisesta kuuluu ELY:lle.

Lastensuojelu

SosiaalipalvelutLaskupää (20.10.2016, klo 10:51)

Lastensuojelusta vaahdotaan kuinka tekevät parhaansa. Julkisia yhteiskunnan rahoja syydetään surutta siinä vaiheessa kun tilanne on överi, mutta ennaltaehkäisyyn ei myönnetä vaikka silloin säästyisi huomattava määrä julkisia rahoja. Samoin palaverit eri paikkakunnilla. Ei joka paikkaan ja joka tilanteessa ole tarvetta kunnan työntekijöiden itse mennä. Tietoliikenne kulkee nopeammin ja ls-väki saa keskittyä oleelliseen eri ruuhkan purkuun. Kysymys on: miksi kaupungin virkailijat eivät ole millään lailla vastuussa tekemistään päätöksistä? Yritys antaa sanktioita jos tt tekee mokia, kaupunkiko on hyväntejälaitos työntekijöilleen?

Janne Pajaniemi, Lastensuojelun johtaja (18.11.2016, klo 08:48)

Kaupungin työntekijät ovat vastuussa heille annetuista työtehtävistä ja viranhaltijat virkavastuussa tehtävissään. Ennaltaehkäisyyn panostetaan laajalla rintamalla koko kaupungissa
Tietotekniikkaa ja niin sanottua digiloikkaa toteutetaan siinä määrin kun se on mahdollista sekä taloudellisin resurssein että saatavilla olevien ohjelmistojen ja laitteiden sopivuus huomioiden.

Joessa on

Vapaa-aika ja liikuntaPekka Niemistö (03.06.2016, klo 17:09)

Hei!Haluaisin ystävällisimmin tiedustella, koska kaupunki on viimeksi istuttanut Seinäjoen jokiosuudelle lohensukuista kalaa? Mitä kalaa on istutettu? Viimeisin vastauksenne oli: "Kyrkösjärven kalastusseura on istuttanut ja istuttaa vuosittain 2-4 kertaa pyyntikokoista lohen sukuista kalaa järven ja joen eri kohtiin." Minä jatkan: Tapahtuuko nämä istutukset heti suoraan alemmaksi Seinäjoen ja Kyrönjoen yhtymään? Kyrkösjärven istutuksista on tietoa, mutta joen kohdalla pimennossa.

Hanna Latva-Kiskola, ympäristötarkastaja (17.11.2016, klo 14:49)

Seinäjoen kaupunki ei tee istutuksia. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa on paras tieto kalaistutuksiin liittyen. Istutuksista tietää esimerkiksi jyrki.latvala@ely-keskus.fi.

Biokaasu

JoukkoliikenneHämmentynyt (14.03.2016, klo 19:08)

Biokaasua on tankattavissa Seinäjoella internetin mukaan 2012 lähtien, missä? Ainakin lehtileikkeet lupaavat puutaheinää. Eikö pohjanmaa ole oikea kulta-aitta biokaasun teolle, enerkiaa olisi? Miksi elämme kalliisti (bensa, diesel)? Eikö jo eu velvoita puhtaampiin poltoaineiden käyttöön? Eikö tämä loisi uusia työpaikkuja ja estäisi rahan virtaamista ulkomaille? Eikö pohjanmaalisille kelpaa omavaraisuus energiassa.

Hanna Latva-Kiskola, ympäristötarkastaja (17.11.2016, klo 14:48)

Lehtiuutisointi oli vuonna 2012 ennakoivaa. Ilmeisesti biokaasun tankkausta ei vielä silloin saatu taloudellisesti kannattavaksi. Seinäjoella ei siis ole vielä tankkausmahdollisuutta.
Erilaisia hankkeita voi olla vireillä, mutta niistä ei ympäristönsuojelulla ole tarkempaa tietoa.

koululaisten iltapäivätoiminta

Koulut ja opiskeluip (09.11.2016, klo 00:03)

Miksi Seinäjoella on poistettu lasten iltapäivätoiminnasta osa-aikamaksu kokonaan ja kokoaikamaksua on huomasti nostettu? Useimmat pienten koululaisten vanhemmat tarvitsisivat iltapäivähoitoa tosiasiallisesti 2-3pv/vko, ei 5pv/vko ja nyt joutuu maksamaan koko maksun 120€/kk riippumatta käytöstä. Voisiko maksu määräytyä yksinkertaisesti käyttöpäivien mukaan? (jollain minimirajalla) Näin ryhmään voitaisiin ottaa enemmän lapsia, myös 2. luokkkalaisia.

Ville Järvi, Erityisopetuksen rehtori (17.11.2016, klo 10:55)

Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen perustuu perusopetuslakiin. Paikalliset, toimintaa ohjaavat linjaukset perustuvat varhaiskasvatus- ja koulutuskunnan hyväksymään aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmaan. Lautakunta on päättänyt aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksuista viimeksi 16.12.2015 ja 20.1.2016. Tarkistukset perustuivat perusopetuslain 48 f §:n muutokseen 1.8.2016 alkaen.

Lakimuutoksella iltapäivätoiminnasta perittävien enimmäismaksujen ylärajaa korotettiin 80 eurosta 160 euroon. Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päätyi Seinäjoen kaupungin osalta ratkaisuun, jossa maksuja ei korotettu ylimpään rajaan asti. 160 euron sijasta kuukausimaksuksi määrättiin 120€. Lisäksi 20.1.2016 lautakunta tarkensi asiaa siten, että saman perheen lapsille tuli ns. sisaralennus, joka tarkoittaa maksuna puolta varsinaisesta kuukausimaksusta eli 60€/kk. Osittaisen käytön osalta on linjattu, että siitä ei maksuhuojennuksia myönnetä.

Ideapark vai

HallintoKaupungin kehityksestä huolestunut (15.11.2016, klo 12:15)

Onko ideapark -kauppakeskus nyt pois jatkosta ja tilalle tuleekin tavallinen kauppakeskus (lakeuden ankkuri)? Vai onko tämä asia vielä jotenkin kesken? Ideaparkin ja "tavallisen" kauppakeskuksen ero kiinnostavuudessa ja ihmisten houkuttelussa ostoksille on suunnilleen sama kuin vertaisi Ikeaa ja K-markettia. Todella huono päätös jos näin on.

Erkki Välimäki, kehittämisjohtaja (16.11.2016, klo 14:52)

YIT ja Kauppa-Jouppi saivat jatkoaikaa ensi vuoden kesäkuuhun. Odotuksena on, että hankkeen toteutuminen varmistuu sinä aikana.

Alueella on valmis kaava mittavaan kaupalliseen rakentamiseen. Mikäli YIT:n hanke ei toteudu, alue mitä todennäköisimmin kiinnostaa muita toimijoita. Myös
Ideaparkilla on silloin mahdollisuus osoittaa kiinnostusta alueeseen.

Lakeuden Ankkuri on Ideaparkin lailla sekin varsin mittava kaupallinen hanke. Siitäkin tulisi todella merkittävä kaupallinen keskus.

Katuvalojen sammutus

Katujen kunnossapitoKiinnostunut (24.10.2016, klo 20:09)

Vuonna 2014 elokuussa päätettii katuvalojen yösammutuksesta Seinäjoen alueella pois lukien keskustan alue. Onko kyseisestä toimesta näin jälki käteen tutkittu vaikutuksia asukkaiden turvallisuuden tunteeseen? Onko esiintynyt enemmän levottomuuksia? Millaiset energiasäästöt toimella saatiin aikaiseksi? Onko muita vaikutuksia ollut seinäjoenkaupungille ja asukkaille tästä toimesta?

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (27.10.2016, klo 09:54)

Vastaan vain energiasäästöjen osalta, koska mahdolliset levottomuudet tai turvallisuusasiat eivät tule meidän tietoon. Säästöt yöaikaisista sammutuksista vaihtelevat 110.00 - 135.00 euron välillä / vuosi.

Kevyttä liikennettä?

Katujen kunnossapitoPekka (10.09.2016, klo 20:20)

Olisiko Pajuluoman alueelle saatavilla betoniporsaita ja liikennemerkkejä. Mopot ja mopoautot ajaa koulun viereisen puusillan yli. Kun viime viikonloppuna poimin puskista pari tuntia marjoja, niin laavua kohti meni 2 autoa, moottoripyörä ja kymmenisen mopoa.

Reijo Vaisto, kunnossapitopäällikkö (27.09.2016, klo 14:33)

Maastoliikennelaki
4 § Oikeus liikkua maastossa
Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ei saa liikkua eikä sitä saa pysäyttää tai pysäköidä maastossa maa-alueella ilman maan omistajan tai haltijan lupaa.
Eli puistoissa ja puistoraiteilla ei saa kulkea moottorikäyttöisellä ajoneuvolla nykyisin.
Periaatteena laissa on, että jo kiellettyä asiaa ei erikseen kielletä uudella merkillä.
Jos lisätään yhdistetty jk pp merkki (423) niin se velvoittaa kunnossapitoon. Puistoraiteilla ko. alueella auraukset ja hiekoitukset hoidetaan virka-aikoina, ei esim. viikonloppuisin.

Ehkä tiedotus koulun nuorisotiloissa toisi paremmin ongelmaan ratkaisua?

Hamarintie-Uittomiehenkatu -risteys

Katu- ja liikennesuunnitteluAsukas (30.08.2016, klo 14:22)

Hamarintie-Uittomiehenkatu -risteysalueelta on kaadettu puita ja pusikkoa. Onko tähän viimein tulossa kiertoliittymä/liikenneympyrä? Sitä nimittäin todella kaivattaisiin. Se parantaisi kyllä ehdottomasti tämän risteyksen turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta. Liian monta kolaria jo sattunut tässä risteyksessä!

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (19.09.2016, klo 13:17)

Toistaiseksi ei ole tulossa toimenpiteitä kyseiseen risteykseen. Alustavia suunnitelmia on tehty, mutta Hamarintien kaltevuus aiheuttaa vaikeuksia saada suunniteluohjeiden mukainen kiertoliittymä tai liikennevaloristeys toteutetuksi kohtuullisilla kustannuksilla.

Pysäköinnistä keskelle tietä

Katu- ja liikennesuunnittelupujotellen liikenteessä (13.09.2016, klo 19:11)

Pysäköinnistä keskelle tietä, edelleen liikenteessä pujotellaan Kustaantiellä Alakylässä. En ymmärrä vastausta tilannetta tarkkaillaan...millä lailla tarkkaillaan - odotellaan kolareita vai ? Voitteko tarkentaa?

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (19.09.2016, klo 13:15)

Liikennejaosto on esittänyt ja tekninen lautakunta päättänyt, että Kustaantielle ei laiteta pysäköintikieltoa ja että asiaa tarkkaillaan! Tarkkailu tarkoittaa sitä, että siellä käydään "tavanomaista useammin" seuraamassa pysäköintitilannetta muiden työhön liittyvien asioiden hoidon yhteydessä. Lisäksi seurataan myös sitä tuleeko asiasta lisää esityksiä.

Omien käyntieni aikana siellä on ollut muutamia autoja pysäköitynä. Sen suurempaa ongelmaa ei näinä aikoina ole ollut, mutta tilanne varmasti vaihtelee.

Sukupuolineutraalia kasvatusta?

Varhaiskasvatus"Herne nenässä" (16.09.2016, klo 12:37)

Hei, mikä mahtaa olla Seinäjoen kaupungin opetustoimen ja varhaiskasvatuksen kanta sukupuolineutraaliin ja tasa-arvoiseen kasvatukseen ja opetukseen? Käytännössä sekä varhaiskasvatuksessa että kouluissa näkemykseni mukaan erotellaan pojat ja tytöt hyvin vahvasti jo naulakkojen värikylteistä lähtien. Myös tyttöjen ja poiken leikit ovat arkipäivää. Tällainen toiminta ei ole mielestäni nykypäivää vaan vaatii huomauttamista sekä toiminnan ylläpitäjältä lähempää tarkastelua.

Aija-Marita Näsänen, Varhaiskasvatusjohtaja (19.09.2016, klo 10:46)

Varhaiskasvatuksen osalta voin todeta, että lapsen kasvua ja kehitystä tuetaan hänen omaksi persoonakseen. Tätä korostaa uusi varhaiskasvatuslakikin. Tämä vaatii myös kaikilta vk työskenteleviltä oman työn tarkastelua ja oppimista.

Kysymys on hyvin laaja ja monitahoinen. Kyseessä on mielestäni perustavanlaatuinen ihmisoikeuskysymys.

Asiaan vaikuttavat muutkin yhteiskunnalliset rakenteet kuin varhaiskasvatus. Jokainen meistä itsekin eri rooleissa: vk ammattilaisina, äiteinä, isinä, opeina, ukkeina, mummoina jne on tekemässä tätä käsitystä.

Asiasta tehdyt tutkimukset tuovat esiin kysyjän tietämän seikan siitä, että jo hyvin nuorena kotona, vk, harrastuksissa jne alkaa sukupuolinen jaottelu.

Ylistaron Kaukolanraitti

Katujen kunnossapitoJaanus (08.09.2016, klo 13:39)

Hei, koska Ylistaron Kaukolanraitti kunnostetaan?

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (08.09.2016, klo 15:24)

Terve, Kaukolanraitilla on tulossa päällysteen- ja kaivon korjauksia syyskuun loppupuolella, osittain lokakuun alkuun.Kyseessä on ELY-keskuksen projekti ja valmistuttuaan raitti siirtyy kaupungin kunnossapidettäväksi.

Roskikset

Katujen kunnossapitoMari (23.07.2016, klo 08:45)

Hei!Mihin on mahtanut kadota Hyllykalliollta ja Pohjassa kaikki kadunvarsiroskikset?Ei huvittaisi kantaa koirankakkapussia aina kilometrikaupalla.Lisäksi onko mahdollista saada edes yksi roskis Vapaudentielle välille Marttilan koulu - Anttila... ?

Reijo Vaisto, kunossapitopäällikkö (05.09.2016, klo 13:50)

Kadunvarsiroskikset olivat yksityisyritysen omaisuutta ja kaupungin ja yrittäjän sopimus loppui kesällä. Kaupunki asentaa syksyn aikana tilalle omat roskiksensa ja hoitaa tyhjennykset.

Jakeluautot tukkivat Maamiehenkadun päivisin

Katu- ja liikennesuunnitteluToni (19.04.2016, klo 00:29)

Maamiehenkatu on joka arkipäivä useaan kertaan päivässä enemmän tai vähemmän tukittu jakeluautojen pysäköinnin vuoksi. Asialle täytyy kaupungin tehdä jotain vai onko ainut vaihtoehto soittaa joka kerta poliisit paikalle?

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (28.07.2016, klo 13:30)

Jakeluautotkaan eivät saa estää liikennettä kadulla. Niiden pysäköinti on varsin "värikästä". Pysäköintiä valvoo kaupungin pysäköinninvalvonta. Mikäli ajoradan liikenne estyy tai vaaraa aiheutuu, voi poliisi tulla puuttumaan asiaan. Kieltomerkit eivät tunnu tehoavan ja mm. jalkakäytävillä pysäköidään ja ajetaan.

¨Teollisuustie

Katu- ja liikennesuunnitteluRami (06.06.2016, klo 11:53)

Voisitte laittaa pysäköintikiellon teollisuustielle lakeuden ympäristöhuollon kohtaan. Nyt jättävät kuorma-autojen kärryjä parkkiin päivittäin ja aiheuttaa haittaa ja vaaratilanteita varsinkin talviaikaan.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (28.07.2016, klo 13:29)

Teollisuustien toisella puolella on pysäköintikielto koko matkaltaan. Peräkärryt ovat "sallitulla" puolella. Niiden väistelystä on haittaa, mutta toistaiseksi ei ole mahdollista sijoittaa niitä muualle. Kadulla ajoneuvon säilyttäminen ei ole sallittua. Kadun varrelle pysäköidään runsaasti myös muita ajoneuvoja kirpputorin kohdalla.

Pysäköinnistä keskelle tietä

Katu- ja liikennesuunnittelupujotellen liikenteessä (28.05.2016, klo 07:47)

Kysyisin parkkeeraamisesta Kustaantielle Seinäjoen Alakylän koulun läheisyydessä. Onko luvallista pysäköidä tielle, koska siinä joutuu pujottelemaantoiselle kaistalle näitä pysäköityjä autoja väistäen ja yhteentörmäys on monesti lähellä kun kurvissa tuleekin toinen auto vastaan. Näkyvyys estyy myös pienillä koululaisilla katua ylittäessä, jotka tulevat rivitaloyhtiöiden pihoilta. Tämä on ongelma juuri koulun kohdassa.Toivon tähän vastausta mahdollisimman pian ennen kolarien välttämiseksi.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (28.07.2016, klo 13:24)

Kustaantielle on esitetty pysäköintikieltoa ulkokaarteen puolelle. Liikennejaosto ei toistaiseksi sellaista siihen päättänyt asettaa. Kielto olisi parempi laittaa sisäkaarteen puolelle, jolloin pysäköidyt autot eivät ole näkemäesteenä. Tilannetta tarkkaillaan.

Liikennejärjestelyt kaupungissa heinäkuussa 2016

Katu- ja liikennesuunnittelukaupungin asukas (17.07.2016, klo 00:17)

Miksi Kirkkokatu pysyy suljettuna useiden päivien ajan tangomarkkinoiden jälkeen? Kaupungissa on menossa asuntomessut ym. muita tapahtumia ja kaupungin liikennejärjestelyt ovat poikkeuksellisia muutenkin. Esim "vekseliaukio" eli vanha kauppatorin liikenne onsuljettuna eli liikenne on jumittettu tosi tehokkaasti! Seinäjoen kaupunki antaa itsestään aika huonon kuvan tällä hetkellä liikennejärjestelyistä.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (28.07.2016, klo 13:21)

Kirkkokadun ns. pitkä sulku on tehty teknisessä lautakunnassa peräkkäisten tapahtumien vuoksi. Tänä vuonna Tangomarkkinoiden jälkeen on kuitenkin ollut kaksi viikonloppua, jolloin tapahtumia kadulla ei ole ollut. Mikäli tapahtumilla ensi vuonna on samankaltaiset aikataulut, tarkastellaan asiaa kriittisemmin ja vähennetään suluista aiheutuvaa haittaa.

Pyörätie Hamarintien varteen?

Katu- ja liikennesuunnitteluAlueen asukas (20.07.2016, klo 10:28)

Nyt kun Bullerintiellä on monitoimihalli käytössä ja muutenkin alueen asutus lisääntyy, kysyisin milloin rakennetaan pyörätie Hamarintien varteen Kyrkösjärvetien kohdalta koulun suuntaan. Tämä tulisi monille koululaisille tarpeeseen.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (28.07.2016, klo 13:19)

Kyseisen pyörätien tarve on olemassa. Tarkoitus on lähivuosina, ehkä jo ensi vuonna, rakentaa Hamarintielle asemakaavan mahdollistama kiertoliittymä ja kevyen liikenteen alikulku sekä jatkoyhteys Soukkajoentielle. Tällöin muodostuu myös koululle uusi kevyen liikenteen yhteys Bullerin suunnasta. Seuraava vaihe voisi olla esittämänne pyörätie. Siihen saakka koululaisten on syytä käyttää esim. Kyrkösjärventietä koulumatkoillaan.

Satamontien kavennus.

Katu- ja liikennesuunnitteluPörri. (21.07.2016, klo 20:47)

Satamontien ja suunnistajanreitin risteyksen suojatiellä oleva kavennus on täysin toimimaton ratkaisu.Autot vain kiihdyttävät ehtiäkseen ennen vastaantulijaa ja kyseisessä risteyksessä liikkuu paljon sekä lapsia että kuorma-autoja.Koroke pakottaisi edes kuorma-autot hidastamaan.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (28.07.2016, klo 13:14)

Asiaa on käsitelty liikennejaostossa ja päädytty kyseiseen ratkaisuun toistaiseksi. Raskas liikenne ko. kohdassa vähenee, kun syksyllä Rautatiekadun jatke avataan liikenteelle.

Siirtolapuutarha

Puistot ja viheralueetPuutarhuri kerrostalosta (03.05.2016, klo 12:43)

Kaupungilla on joskus ollut suunnitelmia siirtolapuutarhan suunnitelmista. Kysynkin onko sellaista tulossa lähiaikoina? Olisin kiinnostunut sellaisesta paikasta ja tiedän että moni muukin olisi.

Krista Rintala, vs. viestintäpäällikkö (06.06.2016, klo 10:12)

Siirtolapuutarhasta on tullut useampi kysymys, kts. edellinen vastaus aiheeseen.

Siirtolapuutarha

Rakentaminenviherpeukalo (02.06.2016, klo 22:16)

Eparissa oli juttu jossa kerrottiin siirtolapuutarhasta. Kuinka isoja aloja nyt on kaavoitettu, mikä on neliöhinta tai vuokra? Tuleeko tontille rakentaa mökki ja jos niille rakennetaan, tuleeko rakennuslupa aineisto olla yhtä laaja kuin omakotitaloissa eli maaperätutkimukset kairauksineen ja koko muu suunnitelmamäärä. Tuleeko alueelle vesi, viemäri, hulevesi, sähkö (ja kaukolämpö) joihin on liityttävä.Onko Suunnistajanreitin ja pyörätien väliin tulossa jotain tammia tms puita mitä muualle on istutettu?

Taru-Maaria Herttua-Suokko, kaupungingeodettii (06.06.2016, klo 08:35)

Siirtolapuutarhan suunnittelu on vasta aluillaan eikä sen suhteen ole vielä määritelty vuokrausperiaatteita, hintoja eikä rakentamistapaohjeita .Myöskään tarvittavaa infraa ei ole vielä suunniteltu, mutta varmasti vesi ja viemäri ovat perusasioita, jotka tulevat toteutettavaksi. Osalle alueesta ( noin 0,35 ha ) voidaan rakentaa mökkejä ja osa ( yht. noin 0,6 ha ) alueesta on kaavoitettu pelkkiä palstoja varten.

Suunnistajanreitin istutuksista tietää kaupunginpuutarhuri Kari Hirvensalo, kari.hirvensalo@seinajoki.fi.

Kertunlaakson roskikset

Katujen kunnossapitoIhmettelijä (11.05.2016, klo 21:54)

Hei!Mihinköhän on kadonnut kertunlaaksontieltä kaikki roskikset?! Olisi ihan kiva kerätä ne koiran jätökset ja viedä roskiin jos ei tarvitsisi toista kilometriä kävellä että tulee roskis vastaan(joka ei välttämättä ole tienvieressä/matkan varrella), roskiksia saisi myös olla hevoskorventiellä ja mäki-hakolantiellä. Eli nyt takaisin ne muutamat roskikset mitkä matkan varrella oli ja lisääkin saisi laittaa!

Kari Hirvensalo, kaupunginpuutarhuri (12.05.2016, klo 15:32)

Kaupunki uudistaa roska-astioita ja samalla tarkentaa niiden sijoittelua. Vanhoja roska-astioita on poistettu, eikä uusia ole vielä kaikkialle asennettu.

Kertunlaakson viheralueet

Puistot ja viheralueetUlkoilija (18.04.2016, klo 14:47)

Ollaanko kaupungin toimesta tekemässä Kertunlaaksossa Heikinkadun, Vuokonkadun ja Juhaninkadun yhdistävään viheralueeseen mitään parannuksia tai kevyenliikenteen väylää/hiekkatietä. Nyt alue on osittain ihan käyttämätöntä ja epäsiistiä niittyä, jonka kunnossapidosta ei huolehdi kukaan ja osittain yhden talon asukkaan haltuunottamaa aluetta. Alue olisi hyvä leikkipaikka alueen lapsille tai läpikulkupaikka kadulta toiselle. Kertunlaakson viheralueiden rakentaminen on jäänyt monelta osin keskeneräiseksi. Itse kaipaan ennen kaikkea kulkureittejä alueiden välille.

Kari Hirvensalo, kaupunginpuutarhuri (12.05.2016, klo 15:31)

Vuokon- ja Juhaninkadun väliseen puistokaistaleeseen ei ole kaavan mukaan merkkitty puistoraittivarausta. Juhaninkadun ja Metsonpolun väliselle puistokaistalle taas on mahdollisuus rakentaa puistoraitti. Vuokokadun päässä on kaavassa leikkipaikkavaraus. Tänä vuonna Hyllykallion alueen viherrakentamistyöt keskittyvät Karhuvuoren suuntaan loppukesästä.

Länsitien ja Nurmon kirkkotien risteys

Katu- ja liikennesuunnittelutulevan koululaisen äiti (12.04.2016, klo 22:25)

Hei, olen huolissani Nurmon kirkkotien ja Länsitien risteyksestä. Siinä ei ole edes suojatietä Länsitien yli vaikka molemmin puolin risteystä jatkuu kevyenliikenteenväylä. Muissa Länsitien ylityksissä on suojatie tai alikulku Nurmon kohdalla. Liikenneviraston tilaston mukaan liikennemäärä tässä kohtaa on 2451 autoa/vrk. Varsinkin aamulla tässä kohtaa on paljon autoja liikkeellä ja samalla pienet koululaiset yrittävät ylittää tietä. Onko tälle risteykselle suunnitelmia?

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (25.04.2016, klo 10:25)

Hei,

Länsitie on valtion tie. Sitä halinnoi paikallinen ELY-keskus, joka päättää tien suojateistä, nopeusrajoituksista ja muista tiehen liittyvistä asioista. Suojateiden asettamiselle on rajoitteita mm. nopeusrajoitusten suhteen. Suuren rajoituksen alueelle ei suojateitä laiteta lainkaan. Kyseisellä paikalla taitaa olla 60 km/h rajoitus, joka voi jo sinällään olla este suojatielle.

Asiaa voi tiedustella tarkemmin paikallisesta ELY-keskuksesta.

Yhteys Kärjestä ohitustielle

Katu- ja liikennesuunnitteluJussi (14.03.2016, klo 11:35)

Onko Kärjen uudelta alueelta Ruukintien päästä suunnitteilla tietä Vuoritien jatkeelle ja Routakallion liittymään? Tai vaihtoehtoisesti Peräseinäjoen tielle?

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (12.04.2016, klo 10:51)

Ruukintien päästä pääsee jatkossa sekä Routakallion, että Eskoon suuntaan. Liikenneverkon tavoitetilanne näkyy eteläisen Seinäjoen osayleiskaavassa. http://www.seinajoki.fi/material/attachments/seinajokifi/asuminenjaymparisto/kaavoitus/yleiskaavat/itavaylanjaetelaisenseinajoenosayleiskaava/6CsXJr5R8/30022.pdf

Vapaudentien jatkeen mahdollinen toteutuminen Törnävällä saattaa muuttaa joitain Ruukintien eteläpään ratkaisuja.

Tien levennys/kevyen liikenteen väylä Nurmonjoentielle

Katu- ja liikennesuunnitteluTurvallisempi koulutie (06.04.2016, klo 22:46)

Onko Nurmonjoentien kevyenliikenteen väylää/levennystä mahdollisesti jollakin aikataululla tulossa? Tarve on tälläkin palstalla jo useasti tullut esiin. Tie on Elyn hallinnoima, mutta kaupunki kaavoittaa tontteja ja kulku lisääntyy koko ajan.

Kari Havunen, kaupungininsinööri (11.04.2016, klo 14:01)

Kiitos kysymyksestä. Nurmonjoentie on todellakin, kuten toteat, ELY:n hallinnoima ja ylläpitämä maantie. ELY:ltä ei ole luvassa raitin rakentamista kyseiselle tielle lähivuosina.

Tien leventäminen ei liene perusteltu vaihtoehto, koska sillä olisi ajoneuvojen nopeutta lisäävä vaikutus. Kysymykseen tulee siis kevyen liikenteen väylän rakentaminen joko korotettuna tai erillisenä, jos halutaan parantaa kevyen liikenteen turvallisuutta. Tämän vuoden budjetissa on suunnittelumääräraha ainakin kyseisen hankkeen suunnittelun käynnistämiseksi. Suunnittelu on aika vaativa tehtävä, koska tilaa kiinteistöjen läheisuudestä johtuen on hyvin niukasti. Suunnittelua tehdää siis jo tänä vuonna, mutta hankkeen varsinainen toteutusaikataulu ei ole tiedossa ja on siis kaupungin budjettikysymys.

Kuntalisä

VarhaiskasvatusMinä vaan (07.04.2016, klo 22:22)

Onko kuntalisän saamiselle edelletys että kotona on useampi kuin 1 lapsi? Kaksi lasta on jo koulussa ja kotona yksi alle 3 vuotias. Eli onko ihan turha hakea kuntalisää?

Aija-Marita Näsänen, varhaiskasvatusjohtaja (08.04.2016, klo 13:21)

HEI

Teidän perheellä ei ole oikeutta kuntalisään, kuten arvelitkin. Nettisivuillamme on kuntalisän saamisen ehdot. Yst. terv. Aija-M

Katujen lakaisu

Katujen kunnossapitoMurmeli (04.04.2016, klo 15:19)

Hei! Koska tiet lakaistaan Vapaudentie/Torikatu akselilla? Osaisi vähän jo suunnitella etukäteen, koska voisi pestä asunnon ikkunat lakaisun jälkeen.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (05.04.2016, klo 09:26)

Terve,
Katujen ja liikennealueiden osalta hiekoitusmateriaalien lakaisut ovat alkaneet tänään Keskusta-alueella kaduilla ja jatkuu sääolosuhteiden salliessa (sateiden ja pakkasten huomioiden) seuraavat 2-4 viikkoa eteenpäin.

Kalevankadun/Marttilantien liikennesumppu

Katujen kunnossapitopysäköintiongelmat estää normaali liikkumisen (24.02.2016, klo 08:37)

Miksi Kalevankadun varrella olevia "taskumaisia" pysäköintipaikkoja ei ole aurattu?Autot parkkeerataan tielle niin, että ei ole kuin yksi kaista käytössä.Samaten miksi Marttilantielle ei ole pysäköintikieltoa merkitty, kunliikenne sillä kadulla on erittäin vilkas ja lääkäripalvelujen käyttäjät ja henkilökuntapysäköi tien varteen, jossa ei ole pysäköintipaikkoja ja näin ei jää kuin yksi ajokaista käyttöön.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (29.02.2016, klo 09:50)

Terve,
Parkkitaskuja ei ole voinut aurata, koska autot ovat pysäköitynä ruutuihin ja ne estävät aurakaluston pääsyn kohteeseen. Kalevankadun kevyenliikenteen raitin puolella on sama ongelma, lumitilaa ei ole sielläkään riittävästi.
Marttilantie on ollut usein liikennejaostossa esillä ja kokeiluja eri vaihtoehtoina (pysäköintikieltoja tms.) on suuniteltu. Katu on seurannassa ja ongelmaan pyritään löytämään kaikkia tyydyttävä ratkaisu.
Ystävällisin terveisin, Reijo Vaisto

Välkkilänkadun jatke

Katu- ja liikennesuunnittelupujottelija (15.01.2016, klo 21:05)

Kaavassa Välkkilänkadun päästä menee puistotie(?) Pohjan valtatien ja Kuortaneentien risteyksen ylittävälle kevyenliikenteen kaistalle. Onkohan tätä tarkoitus joskus toteuttaa? Tällä hetkellä autoliikkeen autot ovat parkissa niin, että kävely- ja pyöräliikenne kulkee autojen edestä ja väleistä autokaupan pihan läpi mm. liikuntakeskukselle. Olisi huomattavasti turvallisempaa kulkea autojen takaa kevyelle liikenteelle tarkoitetulla väylällä.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (24.02.2016, klo 16:05)

Pihojen käyttö näyttää toisinaan laajenevan kaavan mukaisen kevyen liikenteen väylän alueellle. Väylästä ei ole juurikaan tullut palautetta, eikä sen rakentaminen ole ollut esillä.

Betoniporsaalle kaveri

Katu- ja liikennesuunnitteluLiikennemerkki nro 423 (22.12.2015, klo 17:28)

Miten/mitä kautta saisi kevyenliikenteen väylälle toisenkin betoniporsaan? Sorapintainen kevyenliikenteen väylä on niin leveä, että yksinään keskellä olevea betoniporsas pystytään kiertämään autolla. Lähes päivittäin ko. väylää ajetaan autoilla. Eivätkä ole mitään kunnossapitokalustoa.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (24.02.2016, klo 16:02)

Betoniporsaita voi kysyä kaupungin kunnossapidon tiemestareilta.

Heidän yhteystietonsa löytyvät sivulta:
http://www.seinajoki.fi/asuminenjaymparisto/kadutjaliikenne/yhteystiedot.html

Tiirantaipaleen pää

Katu- ja liikennesuunnitteluMummi (07.12.2015, klo 19:18)

Olen pariin kertaan kysellyt Tiirantaipaleen päästä yhtettä (kunnollista) puistokäytävälle. Homma on jätetty tietä rakentaessa kesken. Näin maallikkojärjellä ajatellen se kuoppa olisi tasattu, jotta siitä olisi koululaisten - ja muidenkin - helpompi kulkea, mutta ei asia tunnu olevan niin yksinkertainen. Puisto-osasto vetäytyy vastuusta, koska sitä ei kuulemma ole kaavassa. Teiden kunnossapito-osasto sanoo, että asia kuuluu puisto-osastolle. Kukahan se olisi, joka tekisi jotakin asian hyväksi?

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (24.02.2016, klo 16:00)

Kyseinen puistoraitti ei ole asemakaavassa. Kaavaan merkitsemättömien raittien rakentamisessa on kohdattu asukkailta tullutta vastustusta, jota on perusteltu mm. mopoilun ja jopa autojen ajon mahdollistumisella ja läpikulkijoiden määrän lisääntymisellä.

Puiston läpi on asukkailla kulkuoikeus, vaikka nykyinen polku varmaan vaatimaton onkin.

Kehätien valaistus

Katu- ja liikennesuunnittelujonde (02.12.2015, klo 17:14)

Hyllykallion kehätie on todella pimeä autoilijalle. katuvalot ovat pyörätien kohdilla, eikä ne muutenkaan ole kauhean kirkkaat. pitkät päällä saa aina ajaa kyseistä tietä..

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (24.02.2016, klo 15:58)

Kiitokset palautteesta. Vanhoja valaisimia pyritään uusimaan jatkuvasti jollain aikajänteellä. Uusimista tehdään usein rakennushankkeiden yhteydessä tai kadun luonteen tai luokan muuttuessa.

Karhuvuoreen pyöräpätkä?

Puistot ja viheralueetAsukas (07.10.2015, klo 20:01)

Ollaanko Karhuvuoreen Karhunkuonon ja pururadan väliseen pieneen pätkään tekemässä parannuksia/tietä tulevaisuudessa? Kaikki siitä pururadalle kulkevat ja kevät/syksy tuo veden sinne mukanaan, jolloin alue on todella vaarallinen..

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (24.02.2016, klo 15:44)

Tuo lyhyt puistoraittiyhteys on merkitty asemakaavaan ja toteutunee jollain aikataululla. Samassa yhteydessä joudutaan tutkimaan kuivatusongelma. Puistojen raitit toteuttaa yleensä kaupungin puistotoimi.

Suunnittelukukkanen?

Katu- ja liikennesuunnittelufillaristi (10.09.2015, klo 19:09)

Olen kysynyt tätä jo aiemmin saamatta vastausta:Kalevankadun uusi pyörätie päättyy länteen päin ajettaessa SPR:n kirppiksen kohdalla? Liikennemerkki sallii siitä eteenpäin vain kävelijät. Pyöräilijän on vaihdettava Kelan puolelle jatkaakseen matkaa. Miksi?

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (24.02.2016, klo 15:42)

Pyörätien puolenvaihdolle oli erinäisiä maanomistuksellisia ja tilankäytöllisiä syitä. Lisäksi kevyen liikenteen väylä Vapaudentien toisella puolella on Kalevankadun pohjoisreunassa ja nyt Kampusalueen suuntaan menevä kevyt liikenne joutuu kulkemaan vain yksien suojatievalojen läpi Vapaudentien yli. Kyseinen ylityskohta on hiljaisin Kalevankadulla ja siksi ehkä turvallisin.

Liikuntareitistöt

Vapaa-aika ja liikuntaAsuinaluetta miettimässä (18.02.2016, klo 11:40)

Onko Niemistön/Heikkilänmäen alueelle tulossa liikunta- tai ulkoilureitistöjä kun sinne koko ajan rakennetaan ja asukasluku kasvaa? Onko koululta lähtevän reitin lisäksi muita suunnitelmia esim. laavuja?Olisi mukava tietää jos itsekin sieltä tonttia haaveilisi.

Tanja Särkipaju, vs. liikuntatoimenjohtaja (18.02.2016, klo 14:10)

Hei Heidi !
Niemistön koululta lähtevä kuntorata on tällä hetkellä 1250 m pitkä. Sen jatkeesta on kyläseurankin kanssa jo keskusteltu ja varmasti sitä jossain kohtaa tullaan jatkamaan. Laavukin on suunnitelmissa johonkin kallion päälle. En osaa suunnitelmista enkä aikatauluista tämän tarkempaa nyt kertoa, mutta tasaisesti eri alueilla suunnitelmia toteutetaan. Kaanaan Kyläseura on siellä alueella tosi aktiivinen lasten ja aikuisten liikuttaja.

Lämmitysmuoto

RakentaminenLämpöä (05.01.2016, klo 14:37)

Saako kaupungilta jotakin avustusta jos vaihtaa omaan taloon lämmitysmuodon energiaystävällisempään esim. maalämpöön?Joku vuosi sitten on ainakin saanut avustusta

Marjo Hallinen, asuntotoimensihteeri (18.02.2016, klo 13:51)

Nyt on haettavana valtion varoista (ARA:n) myönnettävät korjaus- ja energia-avustukset, mitä haetaan kaupungin kautta. Haku päättyy 24.3. Maalämpöpumppujärjestelmän rakentaminen on avustettava, mutta avustus voidaan myöntää vain, mikäli hakijaruokakunta alittaa VN:n asettaman bruttotulorajan. Muutama vuosi sitten tähän toimenpiteeseen sai avustusta ilman, että kysyttiin tuloja. Silloin avustus äi pienehköksi, kun tuli niin paljon hakemuksia, että valtion varaamat määrärahat eivät riittäneet täysimääräisenä kaikille.

Alla linkki kaupungin kuulutukseen ja siitä pääsee myös ARA:n nettisivuille, mistä voi tulostaa hakulomakkeen ARA 36a.

http://www.seinajoki.fi/asuminenjaymparisto/ajankohtaista/kuulutukset/2016/02/zIQwxajG9.html.stx

Annan mielelläni lisätietoa, mikäli tuloraja alittuu.

Ystävällisin terveisin
Marjo Hallinen
Asuntotoimensihteeri
Seinäjoen kaupunki/Asuntotoimi
Kirkkokatu 6, PL 215, 60101 Seinäjoki
p. 06 416 2121, marjo.hallinen@seinajoki.fi

Hallilanvuoren kuntopolku turvallisemmaksi

Vapaa-aika ja liikuntaToni (31.01.2016, klo 14:15)

Miksi ei vieläkään ole Hallilanvuoren 5 km:n kuntoradan kahta vaarallista mäen alla olevaa jyrkkää mutkaa loivennettu? Niistä on joskus ollut puhetta mutta mitään ei tapahdu. Todella vaarallista laskea suksilla varsinkin liukkaalla kelillä, kun latu yleensä menee huonoksi ulkokurvin puolelta ja keskipakoisvoima pyrkii viemään suoraan. Nuorenakin tuli sillointällöin kaaduttua ja kipeää saatua, joten en yhtään ihmettele, kun jotkut ajavat Jouppiskalle hiihtämään vaikka asuvat Hallilanvuoren lähellä.Myös jälkeenpäin tehty kävely/pyörätie on todella huonossa paikassa heti ison mäen alla olevassa mutkassa. Voisiko tähän tehdä ylikulkusillan, koska paikan siirto ei varmaan ole mahdollista?Lisäksi hiihtoladuilla muuten kuin suksilla liikkuminen pitäisi kyltein kieltää. Ainoastaan itse hiihtäjät tietävät miten ärsyttävää on hiihtää varsinkin kovettuneella pohjalla, jossa on yksikin polkupyörän renkaanjälki tai jalanjälkiä.

Tanja Särkipaju, vs. liikuntatoimenjohtaja (18.02.2016, klo 13:08)

Hei Toni !
Meillä otetaan ensi kesänä työn alle tuo rataprofiilin muutos ja siihen tullaan ajamaan maata. Ylikulkusillasta meidän pitää keskustella tekniikkakeskuksen kanssa. En osaa tässä ottaa kantaa siihen, onko mahdollista/ järkevää rakentaa siihen siltaa.
Hiihtoradoilla on hiihtokausi kun siellä on ladut. Käveleminen on kielletty. Vaikka laittaisimme kuinka paljon kieltokylttejä tahansa niin silti on aina niitä ihmisiä, joita "kiellot eivät kosketa". Ikävää sinänsä. Pyydän liikuntapaikkamestari tarkastamaan tilanteen, onko kylttien lisäykselle Hallilanvuorella aihetta.

Puolenmetrin aurauspalte x2 liittymässä

Katujen kunnossapitoYksi viel suht voimissa oleva mummo (28.01.2016, klo 20:47)

Onko mahdollista aurata pyöräteitä niin että talojen liittymien kohdalle ei tulisi aivan puolenmetrin paltteita kahden puolen . Meinaa olla ylitse pääsemätön este mummolle. KIITOS VASTAUKSESTA. Joutuukohan muuttamaan kaupunkiin.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (01.02.2016, klo 10:16)

Kevyenliikenteenraitit aurataan joko kuorma-autolla tai traktorilla. Niissä käytettävät aurat eivät ole varustettuja "lumistop "laitteilla, joiden tarkoitus on estää lumen siirtyminen terän päästä esim. liittymään. Tällaiset laitteet ovat käytössä ainoastaan tiehöylissä. Tästä syystä lumet ovat liittymien kohdalla ja valitettavasti kiinteistön omistajien aurattavissa kunnossapitolain mukaisesti.

Kuntoradan valot ja katuvalo

MuutPimeä (10.10.2015, klo 09:53)

Onko Joupiskan kuntoradan valot tarkistettu ennen talven tuloa? Viime talvena 9 lamppua rikki... Kultakuumeen viimeinen lamppu myös rikki.. Vaikea saada suksia pimeäs jalkaan ...kiitos !

Anne Kotila, liikuntatoimenjohtaja (20.11.2015, klo 14:48)

Jouppilanvuoren kuntaradan valot tarkistaa ja huoltaa Seinäjoen Energia. Huoltotöitä tehdään aina kauden alussa. Olemme vielä yhteydessä sinne onko tarkastu tehty! Kiitos huolenpidosta!

katuvalot

Katujen kunnossapitomarko (14.10.2015, klo 10:31)

Saiskos Nurmon Teponalueelle Kankaankujalle uuden polttimon katuvaloon. Ollut nyt viime talvesta asti pimeenä.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (20.11.2015, klo 14:09)

Katuvalot ovat Seinäjoen Energian Oy:n omaisuutta ja kunnossapitovastuu on heillä.Katuvalojen viosta voi ilmoittaa numeroon : 0207 601 333

kävely-pyörätien siisteys

Katujen kunnossapitopaljon kävelevä (19.11.2015, klo 17:58)

Vapaudentien kävely-pyörätiellä on yhden kiinteistön kohdalla paljon ja melko vahvasti lehtiä, ovat liukkaita. Onkohan se ko kiinteistön vai kenenkä siivottava. Toki on myös muissa kohdissa jonkun verran liukkaita lehtiä kasoissa.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (20.11.2015, klo 14:02)

Puhtaanapitovastuu kuuluu tontin rajasta katualueen keskilinjaan asti tontinomistajalle.

Parempi väylä

Puistot ja viheralueetMummi (12.11.2015, klo 10:21)

Kyselin syyskuun lopulla, olisiko mahdollista laittaa kuntoon yhteys Tiirantaipaleen päästä puistotielle, kuten on tehty Lokintaipaleeltakin. Kysely meni väärään osoitteeseen ja Reijo Vaisto lupasi vinkata asiasta teille.Vielä ei ole mitään tapahtunut ja käsittääkseni ei tarvitsisi, kuin soraa montun täytteeksi. Olisiko mhdollista ennen lumen tuloa? Kiitos etukäteen!

Kari Hirvensalo, kaupunginpuutarhuri (20.11.2015, klo 10:57)

Kaavassa ei ole puistoraittia merkitty Tiirantaipaleen päästä puistotielle, minkä vuoksi sitä ei voi rakentaa. Mahdollinen rakentamisen suunnittelu vaatisi lähikiinteistöjen suostumuksen asiaan. Kaavassa ei ole puistoraittia Lokintaipaleen päässäkään, mutta ilmeisesti sitä ovat lähikiinteistöt toivoneet ja se on sinne rakennettu.

Tiedonhakua Nuorisoaloitteesta

Vapaa-aika ja liikuntaDave (05.11.2015, klo 20:02)

Hei arvoisat kaupungin valtuutetut!En ole löytänyt mistään tarkkaa tietoa siitä, kuinka tehdään nuorisoaloitus.Ja käsitykseni mukaan se on kuntakohtainen järjestelmä.Kysymykseni kuuluukin, kuinka Seinäjoen kaupungille lähetetään kansalaisaloite, ja kuinka menetellään adressien kanssa?Kiitos etukäteen!

(20.11.2015, klo 09:06)

Aloitteita voi tehdä Seinäjoen verkkosivuilla osoitteessa http://www.seinajoki.fi/seinajoenkaupunki/osallistujavaikuta/kuntalaisaloite.html
Toinen vaihtoehto on ottaa suoraan yhteyttä asioita hoitavaan henkilöön kaupungin organisaatiossa ja keskustella palveluiden parantamisesta ja muista ideoista.

Liikunta-asioista vastaa liikuntatoimenjohtaja Anne Kotila anne.kotila@seinajoki.fi
Kulttuuripalveluista vastaa Leena Kråknäs leena.kraknas@seinajoki.fi
Nuorisoasioista vastaa Pekka Hautamäki pekka.hautamaki@seinajoki.fi

Kyrkösjärventie

Katu- ja liikennesuunnitteluHuolestunut (10.11.2015, klo 14:27)

Nyt kun Kyrkösjärventie on avattu Hamarintielle ja uusi Bullerintie on valmistunut, on automäärä luonnollisesti lisääntynyt Kyrkösjärventiellä valtavasti. Kyrkösjärventiellä ajetaan aivan liian kovaa eivätkä ihmiset tunnu käsittävän,että kaikki risteykset ovat tasa-arvoisia. Olisiko mahdollista saada Kyrkösjärventielle töyssyjä/hidasteita!!

Kari Havunen, kaupungininsinööri (16.11.2015, klo 07:58)

Kiitos kysymyksestä.

Seuraamme tilannetta silmämääräisesti talven ajan ja keväällä, kun ilmat lämpenevät, mittaamme ajoneuvojen määrät ja nopeudet asfalttiin asetettavilla mittalaitteilla. Mittausten ja saadun palautteen perusteella suunnittelemme mahdolliset toimenpiteet. Asfaltointikausi on ohi tältä syksyltä ja töyssyjen ekeminen tähän aikaan vuodesta ei ole järkevää.

Ei vastaanottokeskusta

KulttuuriVihainen (06.10.2015, klo 09:49)

Miksi tänne pitää avata vastaanotto keskus ? Juuri muutimme pois etelästä jossa sai maahanmuuttajia pelätä joka nurkan takana ja myt niitä tulee tännekin ? Miksi meille valehdeltiin että rajat ovat kiinni ? Tämä on aivan kamalaa pompotusta ettei asukkaita kuunnella ollenkaan ketkä täällä kaduilla kävelevät ja omistavat polkupyöriä mopoja autoja jne. Kyllä ymmärrän että voi olla myös hyvin käyttäytyviä mutta näitä yksittäistapauksia on tullut aika himpunverran liikaa että ei vaikuta oikein parhaalta mahdolliselta idealta avata vastaanottokeskusta seinäjoelle

Krista Rintala, vt. viestintäpäällikkö (06.10.2015, klo 12:01)

Vastaanottokeskusten perustamisesta Seinäjoelle ja allekirjoitettavista sopimuksista vastaa SPR ja Maahanmuuttovirasto. Seinäjoen kaupunki ei tässä ole osapuolena.

Montusta eroon

Katujen kunnossapitoMummi (29.09.2015, klo 18:56)

Olisiko mahdollista saada Tiirantaipaleelta parempi yhteys hiekkatielle, joka johtaa leikkipuistoon ja jonka kautta kulkee myös koululaisia Kärjen kouluun. Tuntuu siltä, että työ on jäänyt joskus kesken, kun Lokintaipaleen päästä on asiallinen reitti kyseiselle hiekkatielle. Voisiko joku käydä tarkistamassa. Kiitos!

Reijo Vaisto, Kunnosapitopäällikkö (01.10.2015, klo 09:29)

Terve, kyseinen raittiyhteys on puistokäytävä, jonka kunnossapidosta huolehtii puisto-osasto. Välitän tiedon heille.

Nurmonjoentie asfaltti

Katujen kunnossapitoKyseliä (09.09.2015, klo 19:05)

Onko Nurmonjoentie saamassa uuden asfaltin lähi vuosina. Asfaltti on todella huonossa kunnossa

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (14.09.2015, klo 14:42)

Terve, Nurmonjoentie on ELY-keskuksen hallinnoima ja kunnossapitämä tie. Saamani tiedon mukaan tällevuodelle varatut määrärahat on jo käytetty ja lisärahoitusta toivotaan !
Ystävällisesti, Reijo Vaisto

hpk evakossa remontin alta

Rakentaminenaletaan suunnitella, kun keretään (03.06.2015, klo 12:47)

Miksi ilmastointiremontti ei alkanut Huhtalan päiväkodissa sovitusti 1.6. 2015? Kaikki 50 perhettä tekivät kovasti järjestelyjä ja työntekijät tekevät kolmen ryhmän kanssa töitä yhden ryhmän tiloissa, vieraassa paikassa ja sitten meille ilmoitetaan, että remonttia aletaan suunnitella ja alkaessaan se tulee kestämään 4 kk. On niin komiaa että! Asioita etukäteen suunnitellessa asiaa hoitava ei vaivaudu edes vastaamaan tiedusteluihin.

Jussi Aittoniemi, kaupunginarkkitehti, tilapalvelujen tulosaluejohtaja (09.09.2015, klo 08:16)

Huhtalan päiväkodin tila ei ole kaupungin omistama, vaan päiväkoti toimii vuokratiloissa. Päiväkodin ilmanvaihtoremontin aikataulutukset eivät siten olleet yksin kaupungin tilapalvelujen eikä varhaiskasvatuksen käsissä. Toki kaupungin tilapalvelut on toiminut yhteyshenkilönä kiinteistöyhtiöön päin, ja vastannut remontin suunnitteluttamisesta ja tilaamisesta yhtiön kanssa sovitusti.

Kevään 2015 aikana oli mitä ilmeisemmin eriäviä odotuksia siitä, miten ja millä aikataululla Huhtalassa remonttiin ryhdytään. Alkuvuodesta oli kyllä alustavasti ilmoitettu sekä yhtiön että tilapalvelujen tavoitteena olevan, että remontti aloitettaisiin kesän aikana, mutta rakentamisen aloittamisesta kesäkuun alussa ei oltu kuitenkaan varsinaisesti yhteisesti sovittu. Hankkeen toteuttajatahoilla ei myöskään ollut tiedossa, että päivähoito on jo valmistautunut hankkeeseen siirtymällä omalla päätöksellään väistötiloihin kesän ajaksi.

Kiinteistöyhtiön ja kaupungin päätös- ja hankinta-aikataulut eivät siten kyenneet vastaamaan päivähoidon toiveisiin, eikä tekijöillä ollut valmiutta aloittaa töitä kesäkuun alussa. Kun päiväkodin tyhjentäminen kesän ajaksi ilmeni kaupungin tilapalveluille 2.6 , hommasimme pikavauhtia hankkeeseen tekijät, ja aloitimme työt välittömästi osin keskeneräisin suunnitelmin. Rakentamisen kestoksi oli alusta asti arvioitu noin 4 kk, joten päivähoidon suunnittelema kesäajan toimiminen väistötiloissa ei olisi missään tapauksessa riittänyt.

Rakennustöitä aloitettaessa tavoittelimme osan talosta valmistuvan toimintakuntoon elokuun puoliväliin, mutta työn edetessä ajatus osoittautui liian optimistiseksi. Remontti on nyt kokonaisuudessaan valmistumassa lokakuun alkupuolella, eli alkuperäisen 4 kk työaikataulutuksen puitteissa

Kaupungin tilapalvelut ja Huhtalan palvelutalo Oy:n hallitus pahoittelevat päivähoidon henkilökunnalle, lapsille ja lasten vanhemmille remontin valmistelun informaatiokatkosten aiheuttamia ongelmia. Toivottavasti hankeen loppuun saattaminen sujuu paremmissa merkeissä.

Kertunlaaksontien varteen istutuksia?

Puistot ja viheralueetOhdake (31.08.2015, klo 17:59)

Milloin Kertunlaaksontien varteen tulee istutuksia? Eíkö tienvarret tulisi siistiä ennen kuin kasvit alkavat siementää? Nyt ohdakkeen siemenet leijailevat alueella ja tukkivat iv-koneet.

Kari Hirvensalo, kaupunginpuutarhuri ja Tuomo Etula, tiemestari (08.09.2015, klo 15:04)

Kaupunki on kasvanut ja kasvaa vauhdilla. Viheralueiden mm. puistojen ja katuviheralueiden rakentaminen tulee asuntoalueelle jälkijunassa. Ja onhan Kertunlaaksontein viherkaistalla kaunis nurmikko. Tällä hetkellä viherrakentaminen keskittyy Asuntomessualueelle.

Katualueiden ulkoluiskien niitot ovat parhaillaan käynnissä ja ne kestävät ensi viikolle. Syysniiton piirissä ovat pääväylät ja pääkokoojakadut. Kertunlaaksontie on sitä kokoluokkaa, että se tullaan myös niittämään.

Katuvalojen sammmutus

Katu- ja liikennesuunnitteluHmm (08.09.2015, klo 01:14)

Kaupungin on ilmoitettu sammuttavan katuvalot keskusta-alueen ulkopuolelta klo 00-05 väliseksi ajaksi. Olen tässä muutaman viikon sisään huomannut, että välillä katuvalot sammuvat tasan klo 00, välillä jopa vasta klo 01. Miksi valot eivät sammu joka yö samaan aikaan? Olen huomannut tämän Hallilassa. Vaikka en pidä koko valojen sammuttamisesta, olen ihmetellyt tätä kovasti.

Ilari Favorin, kunnossapitoinsinööri, Seiverkot Oy (08.09.2015, klo 08:43)

Kyseisellä alueella on ollut jostain syystä ohjauksessa ongelmia. Asia on tiedossa ja vikaa selvitetään ohjauslaitteiden toimittajan puolesta.

Ketojenkatu kuntoon

Katujen kunnossapitoParannusta kadulle (08.07.2015, klo 17:30)

KETOJENKADUN KUNNOSSAPITOAiotaanko Seinäjoella kunnostaa ja parantaa viemäröintiä Ketojenkatu neljäntoista (14) ja kuudentoita (16) välillä ja miten ? Haitta 1) Rivitaloyhtiöiden välissä oleva oja (heinittynyt) on umpioja, ts, se ei johda mihinkään, vaikka viemäri on parin metrin päässä, siis työ on jätetty kesken silloin kun oja on kaivettu. Haitta 2) Rivitaloyhtiöstä 14 puuttuu sadevesiviemäröinti, ja seurauksena se, että lumien sulamisvedet, sadeve det sekä ojavedet valuvat Ketojenkadulle jääden ka dun epätasaisuuksiin isoiksikin laksoiksi mikä vaikeuttaa kadulla liikkumista kesäisin ja talvisin On kohtuutonta vaatia kadun kunnossapitoa talo yhtiöltä kun asumista haittaavat viemä röintiongelmat voidaan poistaa hyvällä työn suun nittelulla ja toteutuksella. Katuviemäröinti on puutteellinen, täysin riittämätön ,avoputkilla harvakseltaan, joka on mielestäni turvaton, eikä enää" tätä päivää".

Reijo Vaisto, kunnossapitopäällikkö (20.08.2015, klo 10:57)

Rivitaloyhtiöiden välinen yksityisellä maalla oleva oja ei kuulu kaupungin hoitoon ellei sellaisesta erikseen ole jotain sovittu. Yleisellä tasolla tonttien tulee hoitaa hulevetensä aiheuttamatta haittaa naapurilleen tai yleisille alueille kuten esim. kadulle. Ketojenkadun alla on hulevesiviemäri, johon tonttien tulee hulevetensä johtaa. Toisinaan kaupungin putkilinja tai avo-oja kulkee tonttien välissä vaikka kaupunki ei maata omistakaan. Tällaisissa tilanteissa putkilinjalle pyritään muodostamaan rasite tontille.

Ennenkuin tapahtuu...

Puistot ja viheralueetLiikennesääntöjä on noudatettava (18.06.2015, klo 13:21)

Kenen tehtäviin kuuluu kumossa olevien liikennemerkkien pystytys? Niitä on siellä täällä ainakin Tanelinrannan kaupunginosassa, esim. Karhusuontien päästä lähtevän pyörätien päässä. Voisiko Karhusuontien päästä lähtevän pyörätien alkuun yhden betoniporsaan viereen saada toisen porsaan ennen kuin joku lapsi tai kävelijä vammautuu pyörätietä kiihdytyskaistanaan käyttävien mopoilijoiden tai mautoilijoiden allejäämisestä. Yksi porsas kun ei mitenkään hidasta pyörätietä kulkuväylänään käyttäviä motoristeja.

Reijo Vaisto, kunnossapitopäällikkö (20.08.2015, klo 10:56)

Kaupungin kunnossapito vastaa merkkien kunnosta. Useampien porsaiden tehostevaikutus ei ole juurikaan suurempi kuin yhden, sillä mopoilijat pystyvät senkin kiertämään. Jos ajo on merkillä jo kielletty, niin toistomerkkiäkään ei tulisi asettaa. Sääntöjen rikkominen on valvontakysymys ja liikenteen valvonnasta vastaa Poliisi. On harmillista, kun liikenteen sääntöjä ei noudateta.

Pajuluoman kevyen liikenteen väylän jatko Kivistön tiestä eteenpäin

Katu- ja liikennesuunnitteluPolkupyöräilijä (11.06.2015, klo 20:36)

Kartalla kyseiselle alueelle on suunnitelmissa pyörätie. Milloin sellainen on toteutuksessa? Pyörätie helpottaisi kulkua 4H-palstoille.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (20.08.2015, klo 08:58)

Asemakaavassa on varaus puistoraitille Kivistöntiestä palsta-alueelle saakka. Rakennettaessa kyseinen raitti, joudutaan tekemään suojatie Kivistöntien yli Tarhatien kohtaan ja mahdollisesti myös Kivistöntien suuntainen pyörätie Keponkadun alkupäähän. Pyörätien jatkaminen olisi tarpeen Ruukintielle saakka. Toistaiseksi hankkeelle ei ole ollut käytettävissä määrärahoja.

Edelleen vastausta odottaen

Katu- ja liikennesuunnitteluIsännöitsijä (27.02.2015, klo 06:44)

Olen lähettänyt kysymyksen jo aikaisemmin lokakuulla 2014 saamatta vastausta. Milloin liikennejärjestelyt ohjataan isoille ohikulkuteille eikä kaupungin mallin mukaan asuntoalueiden läpi. Järjestelyt eivät ole rahasta kiinni, koskaan muutamalla liikennemerkillä asia saadaan hoidettua pois asunto alueilta

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (20.08.2015, klo 08:56)

Liikennejärjestelyt suunnitellaan kaavoitusvaiheessa. Kaikille asuntoalueille tulee eri tasoisia katuja. Kokoojakaduille kerätään liikennettä ja asuntokaduilta kuljetaan tonteille. Mikäli aluetta rakennetaan vaiheittain tai sitä laajennetaan, lisääntyy liikenne kokoojateillä. Aiempi asutus kokoojateiden lähettyvillä huomaa tämän lisäyksen aiheuttavat vaikutukset.
Katuhierarkia Seinäjoella on vastaava kuin muissakin kaupungeissa. Lähiaikoina avattava Itäinen ohikulkutie vähentää kaupungin läpi kulkevaa liikennettä, mutta tuo edellä mainittuja muutoksia Vuoritielle ja Roveksen teollisuusalueelle.

Kertunlaakson oja

YmpäristöAsukas (09.06.2015, klo 15:43)

Kertunlaakson Vuokonkadun ja Juhaninkadun välistä ojaa kävivät kaupungin miehet katsomassa. Meinataanko ojalle tehdä jotain lähiaikoina?

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (20.08.2015, klo 08:55)

Ojaa on käyty mittaamassa. On todettu, että siellä paikoittain seisova vesi ei estä salaojien toimintaa. Ojaa olisi hyvä siistiä, mutta toistaiseksi sitä ei ole tarkoitus perata.

Alakylästä asiaa

Katu- ja liikennesuunnitteluAsukas alakylästä (09.03.2015, klo 14:53)

Saiskos alakylässä, annalankadun kyltin alemmaksi. Kyltti on niin ylhäällä nyt että kun koivu siinä vieressä alkaa pukkaamaan lehtiä, se kyltti hukkuu sinne koko kesäksi. Muutekin kyltti on todella korkealla.Hallakujalla suupohjantielle päin ei ole varoituskolmiota eli periaatteessa (ko) suupohjantieltä pitää hallakujalta tulevaa väistää. Hallakujalla taitaa olla rajoitus joko 30 tai 40 km/h, suupohjantiellä 50 km/h.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (20.08.2015, klo 08:54)

Hallakuja on asemakaavassa oleva katu, jota ei ole rakennettu. Alueella liikutaan ”vanhoja” väyliä pitkin ja toistaiseksi tilanne ei vastaa asemakaavaa. Kaavassa Hallakuja liittyy Suupohjatiehen liittyy vain pyörätienä. Ajoneuvoilla ei siinä tilanteessa enää tule ajaa Suupohjantielle. Nykyisessä tilanteessa liittymään tulisi lisätä väistämisvelvollisuutta osoittava kolmio. Tonttikohtaisissa liittymissä kolmioita ei käytetä.
Koivun omistajan tulee karsia pois oksat, jotka ovat näkemäesteenä.

Kiihdytyspätkä kuriin

Katu- ja liikennesuunnitteluPäivittäin tien ylittävä (26.04.2015, klo 11:16)

Voisiko Herralankatu 23 ja 21 lähettyville saada hidasteita? Autot jne. ajavat kiertoliittymän ja Cafe Mondeon välissä reippaasti ylinopeutta. Suojatiekin on kummallisessa kohdassa kun pitää melkein ojassa kävellä ennen kuin siihen pääsee eli voisiko suojatien päähän saada vaikka jonkinlaista levennystä että pääsisi turvallisesti kumpaankin rakennukseen?

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (20.08.2015, klo 08:53)

Hidastetöyssyjä käytämme pääasiassa päiväkotien ja koulujen läheisyydessä sekä ikäihmisten vilkkailla kulkureiteillä. Paakadulle niitä ei pitäisi asentaa. Suojatiesaarekkeita voidaan käyttää. Herralankadun varteen ko. välille on tarkoitus rakentaa pyörätie lähivuosina. Silloin tilanne paranee.

Pysäköintikieltoalue?

Katu- ja liikennesuunnittelustar78 (15.04.2015, klo 13:06)

Hei!Onko pysäköinti nykyään kokonaan kielletty Alvar Aallon katu 4:ssä jalkakäytävän vieressä? Sain siinä sakot vaikka olin maksanut parkkimaksun ja olin pysäköinyt viralliseen parkkiruutuun. Missään en nähnyt Pysäköinti kielletty-liikennemerkkiä, jonka noudattamatta jättäminen oli virhesyyksi ilmoitettu.

Sirpa Pentinpuro, pysäköinnintarkastaja (13.08.2015, klo 10:35)

Jos auto on ollut pysäköitynä heti suojatien jälkeen, on kyseessä kuorma-autojen lastauspaikka ja siinä on
liikennemerkillä osoitettu pysäköintikielto. Lisäksi katuun on maalattu keltainen viiva kieltoaluetta osoittamaan.
Maksullinen P-alue alkaa P-merkistä.

Lenkkireitin viihtyvyyden pilaaminen

Puistot ja viheralueetTO (14.06.2015, klo 14:03)

MoiKyseessä on Kivistöntieltä Siipipyöränkadulle yltävä hiekkapäällysteinen lenkkipolku. Polun varrelta on kaadettu nyt järjetön määrä isoja puita. On kyllä todella rumannäköinen nyt tuo reitti. Vastaavien puiden kasvuun on mennyt useita vuosikymmeniä, nyt hetkessä ne kaadettiin.Vaimon kanssa ollaan tuota näkyä tuskasteltu.Mikähän tähän on syynä ja meinataanko puun raadot jollain aikanaan korvata?

Kari Hirvensalo, kaupunginpuutarhuri (12.08.2015, klo 13:50)

Seinäjoen Energia/kaukolämpö on kesän aikana tehtyt linjaston juuri mainitulle reitille. Tähän työhön liittyy myös puiden kaadot ja työt ovat alueella vielä kesken.

Metsätöitä

Puistot ja viheralueetVierestä seuraava (30.07.2015, klo 22:17)

Kertunlaaksossa oli Katariinankadun ja Juhaninkadun välissä metsäalue, joka hakattiin lähes kokonaan yhtäkkiä viime vuonna. Hakkausten jälkeen puut ja muut risut olivat hakkausalueella useita kuukausia ennen siivojen tekoa. Nyt metsässä jälleen kaadettiin puita. Onko alueelle tulossa jotain muutoksia vai miksi tälläisiä yksittäishakkuita metsässä tapahtuu aika ajoin? Eikö huomioiden kaupungin taloudellinen tilanne ja tasapainottaminen, näitäkin verorahoja voisi hyöty käyttää muualla?Esim. viime vuonna tehdyllä hakkuulla tuskin tehtiin "voittoa", ainoastaan alueen asukkaille aiheutui harmia lähimetsän lähes kokonaan hävitessä.

Kari Hirvensalo, kaupunginpuutarhuri (12.08.2015, klo 13:37)

Metsätyöt tehtiin mm. asukkaiden toiveiden vuosi, sillä metsä oli ylitiheä. Kaupunkimetsiä käsitellään normaalisti noin 10-15 vuoden välein.
Risuja ei ole päästy keräämään, koska metsäpohja on ollut tänä vuonna niin pehmeä sateiden vuoksi. Risut tullaan hakemaan alueelta, kun maapohja kestää sen. Kaupunkimetsien hoito ei ole voittoa tuottavaa, eikä sen tarvitse ollakaan.

Ahdas pyörätie

Puistot ja viheralueetVäistämisvelvollinen (22.07.2015, klo 14:33)

Voisiko kärjen K-marketin ja sedun aikuiskoulutuskeskuksen välisellä pyörätie osuudella(törnäväntie) karsia pyörätielle työntyviä oksia? tien oikeassa laidassa käveltäessä täytyy vahvasti koukata keskelle pyörätietä, koska oksat työntyvät niin keskelle tietä? Syksyllä/talvella suorastaan vaarallinen oksien osuessa silmiin.Toivottavasti saatte raivattua pajukot poies. :)

Kari Hirvensalo,, kaupunginpuutarhuri (12.08.2015, klo 13:36)

Teemme säännöllisesti katualueiden puiden ym kasvillisuuden hoitoleikkauksia, pääosin talviaikaan.

Vuorenmaanrinteen kunnossapito välillä Jänisjahtirinne- Piilosenkaari

Katujen kunnossapitoUlla (06.08.2015, klo 09:37)

Milloin on tarkoitus kunnostaa Vuorenmaanrinteen pätkä, väli Jänisjahtirinne-Piilosenkaari? Katuosuus ollut tosi huonossa kunnossa ja kuoppainen lähes 10 vuoden ajan. Mitään ei ole tapahtunut, nyt oli ainoastaan isoimmat reiät kadussa täytetty soralla.Lisäksi talviaikana samaiselle kadun pätkälle tulisi laittaa pysäköintirajoituksia. Tällä hetkellä pysäköidään kadun molemmin puolin, varsinaiselle liikenteelle jää tosi vähän tilaa. Aurauskaan ei käytännössä onnistu juuri nimeksikään.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (06.08.2015, klo 13:34)

Vuorenmaanrinne kyseisellä välillä on kunnostus- ja uudelleenpäällystyslistalla ollut jo parina viime vuotena.Tänä kesänä on tarkoitus tehdä osaan katua uudelleenpäällystystä ja huonoimpiin kohtiin paikkaus asfaltilla
määrärahojen puitteissa.

Kevyen liikenteen väylät Seinäjoella!

Katujen kunnossapitoJeesus on Herra (30.06.2015, klo 02:20)

ONko Seinäjoen kaupungin talous niin rempallaan, että kevyen liikenteen väyliä ei voida paikata, mutta autotiet laitetaan niin viimeisen päälle?! Tätä on jatkunut jo vuosia. Hävetkää ja tälle nauraa jo turistitkin...

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (30.06.2015, klo 08:24)

Kevyenliikenteen raittien päällystyskorjaukset ajoittuvat loppukesään.Raiteilla suoritetaan routavauriokorjauksia ja uudellenpäällystyksiä pääosin vilkasliikenteisillä osuuksilla. Lisäksi pienempiä paikkaustöitä tehdään
ympäri kaupunkia tarpeen mukaan.

Kadut

Katujen kunnossapitoHaluan tietää (29.06.2015, klo 13:36)

Vastausta odotan 1.7.2015 Miksi Seinäjoella pestään keväisin niin nihkeästi katuja ja jalkakäytävä/pyöräteitä? Harjataan vain ja useimmiten kuivana. puuttuuko kaupungilta kalustoa? Nyt, vaikka on kesä ja kadut eivät pitäisi pölistä, niin vain tapahtuu. Miksi isojen tapahtumien jälkeen ei katuja pestä; ne ovat rasvaisia ja laikukkaita?

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (29.06.2015, klo 19:12)

Näin tapahtumakesän alkuun on kysymyksesi hyvin ajankohtainen.Vastuut kadun kunnossa- ja puhtaanapidosta muuttuivat 1.11.2005 siten, että puhtaanapito kuuluu tontinomistajille tontin rajasta katualueen keskilinjaan saakka.Keväisin hiekoitushiekka poistetaan kaupungin toimesta ja pää- ja kokoojakadut pyöräteineen lisäksi pestään.Toistuviin pesuihin määrärahat eivät riitä.

KESÄTYÖT

MuutTöitätöitä (03.05.2015, klo 10:19)

Milloin kesätöistä ilmoitetaan. Olen hakenut Seinäjoen kaupungilta kesätöitä eikä niistä ole ilmoitettu. Eli koska ilmoitetaan? Olisi kiva saada töitä :DVastaatko mahdollisimman nopeasti kiitos!

Jenna Luoma, palveluohjaaja, työllisyyspalvelut (04.05.2015, klo 11:21)

Hallintokuntien tekemät rekrytoinnit on nyt tehty, lukuunottamatta leikkikenttätoimintaa.

Nimettömät leikkipuistot

Puistot ja viheralueetkeltaisen liukumäen puisto (03.03.2015, klo 14:56)

Miksei Seinäjoen leikkipuistoilla ole nimiä? Esimerkiksi Vaasassa ja Helsingissä leikkipuistoissa lukee kylteillä kyseisen puiston nimi ja osoite, sekä puhelin nro johon ottaa yhteyttä, jos puistossa esim. rikkoutuneita leikkivälineitä. Hyvä käytäntö ja helpottaa keskustelua eri leikkipuistoista.

Kari Kankaanpää, vihertyöpäällikkö (24.04.2015, klo 12:26)

Kaikkiin Seinäjoen leikkipuistoihin asennetaan kevään mittaan kyltit, joissa on leikkipaikan nimi, osoite, kunnossapidon yhteystieto ja hätänumero. Kantakaupungin puistoihin kyltit on jo asennettukin.

Eroja on

Katujen kunnossapitoHuolestunut (06.04.2015, klo 09:52)

Hei, mitä katujen hiekoitusaine sisältää? Koiran tassut ja turkki on aina ihan mustana ja pestäessä irtoaa mustaa erittäin hienoa ainesta. Toisin on esim. Keravalla, jossa pelkkä vesipesu irrottaa hiekan eikä koiran turkki ole mustana.Tämä musta aines kulkeutuu myös meidän hengityselimiin.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (07.04.2015, klo 09:45)

Terve, Talven aikana on käytetty kaduilla hiekoitussepeliä ja luonnonsorasta seulottua hiekoitushiekkaa liukkadentorjunnasa. Hiekoitushiekkaa säilytetään kasalla taivasalla, joten sen pitäminen sulana vaatii NaCl-rakeita
sekoitettuna kasaan pieninä määrinä.Näinkin sateisena keväänä rakeet ovat liuenneet jo lumen sulamisen yhteydessä veden mukana kulkuväyliltä.Hiekka ja sepeli on osittain jauhautunut liikenteen alla ja tämä musta aines on todennäköiseti sitä.
Hiekoitusmateriaalin poistot ja pesut ovat parhaillaan käynissä ja sääolosuhteet vaikuttavat työskentely aikatauluun. Keväisin terveisin.-Reijo

Pyöräteiden lakaisu

Katujen kunnossapitoSkootterilla ajajat (15.03.2015, klo 13:45)

Hei! Olisiko mahdollista jos Ylistaro-Seinäjoki välillä olevat pyörätiet voitaisiin lakaista? Nyt alkaa olla ja hyviä skootterikelejä, mutta koska tiet ovat hiekkaiset ei skootterilla uskalla vielä ajaa. Se hiekka ei hyödytä enää ollenkaan, koska jos tulee lunta, lumi sataa hiekan päälle eikä siinä tapauksessa auta mitenkään.Kiitos!

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (30.03.2015, klo 13:46)

Terve, Ylistaro-Seinäjoki välillä olevat kevyenliikenteen väylät ovat ELY-KESKUKSEN hallinnoimia ,joten TIENKÄYTTÄJÄN LINJAN kautta saat asiasi hoidettua.
Hyvää pääsiäistä !

Hampaiden valkaisu häitä varten

TerveyspalvelutJohanna (02.03.2015, klo 11:07)

Olen menossa naimisiin syksyllä ja tarkoitukseni oli valkaista hampaat yksityisellä juhlia varten. Jotta pääsee valkaisuun, täytyy ensin tarkastaa suu reikien varalta. Soitin kunnalliseen hammaslääkäriin, mutta en saanut aikaa, koska hammaslääkäri on viimmekäynnilläni viimmevuonna merkinnyt hoitosuunnitelmaani, että voin tulla tarkastukseen seuraavan kerran 3 vuoden päästä. Miten asia voi olla näin? Eikö minulla ole kolmeen vuoteen oikeutta hammashoitoon? Kukaan ei voi pakottaa menemään yksityiselle perustarkistukseen. Kunnallinen hammaslääkäri pitäisi kuulua kaikille.

Tiina Perä, Johtava ylilääkäri (20.03.2015, klo 13:23)

Julkisessa terveydenhuollossa on ollut käytössä hampaiden yksilöllinen tutkimus- ja tarkastusväli jo useita vuosia. Se tarkoittaa sitä, että hammaslääkäri määrittää potilaan suun terveydentilan perusteella seuraavan tarkastuksen ajankohdan ja kirjaa sen potilasasiakirjaan. Kiireelliset ja päivystykselliset asiat toki hoidetaan aina tarvittaessa tästä poiketen. Vuoden 2015 alusta myös yksityiseen hammashoidon tarkastuksiin saa kela-korvauksen vain kahden vuoden välein. Julkisessa terveydenhuollossa ei hampaita valkaista.

Kesä ajan maksut

Varhaiskasvatus* (24.02.2015, klo 18:42)

Lapsi on päivähoidossa 10 päivää kuukaudessa. Lapsi on aloittanut päiväkodissa 1.8. Vanhempien olisi mahdollista järjestää työt kesäajalla niin, että hoitoon ei tarvitsisi viedä kesä -ja heinäkuussa. Joudummeko maksamaan päivähoidosta kesäkuun ajalta vaikka lapsi ei ole hoidossa?

Aija-Marita Näsänen, varhaiskasvatusjohtaja (25.02.2015, klo 12:42)

HEI
Ota yhteyttä soittamalla omaan aluejohtajaasi tai Sari Saranpäähän sari.saranpaa@seinajoki.fi koska asian selittäminen ei saata näin avautua. Tässä ohjelmassa on varsin lyhyt vastaustila. ja sinulla saattaa olla tarkentavia kysymyksiä.
Kesäkuusta menee maksu voimassaolevan sopimuksen mukaan.
Jos lapsella ei ole kesäkk yhtään läsnäolopvää paikalla, peritään ko. kk osalta normaalisti puolet.
Heinäkk on maksuton kk, jos lapsi on aloittanut hoidon edellisen vuoden elokuun alusta alkaen ja on yhtäjaksoisesti ollut hoidossa hoitosuhteen katkeamatta. Eli päivähoidon toimintavuoden maksuton kk on heinäkk.
Vaikka lapsi olisi yhdenkin päivän kalenterikk hoidossa, peritään hoitosopimuksen maukainen maksu.

Joupiskan kuntopolku

Vapaa-aika ja liikuntaUllastiina (08.01.2015, klo 09:23)

Tehdäänkö tänä talvena Kultavuoren liittymä-keskustaksin liittymä välille keskussairaalan työmatkakävelijöille kävelytila? Tänä aamuna sitä ei ainakaan vielä ollut. Tuo väli piti kävellä luisteluhiihtäjien reitillä. Kävelijöiden liikennemerkit ovat kyllä paikallaan.

Anne Kotila, liikuntatoimenjohtaja (16.01.2015, klo 12:24)

Kävelijöitä varten tälle osuudelle tullaa lumitilanten mukaan tekemään kävelyreitti joka taitaa nyt jo olla valmiina. Toivottavasti kävely reitin vierellä on mahdollista koska sitä ei hiekoiteta.

Aurauksen seuranta

Katujen kunnossapitokoululaisten pyöräilyreitit puhtaiksi (13.01.2015, klo 14:42)

Miten aurauksen toteutumista seurataan? Tässä on ollut muutamana päivänä koulujen läheiset pyörätiet (Ruukintie, Vapaudentie) paksun lumen (10 cm) peittämiä vielä klo 10 aikoihin. Eikö näitä pyritä puhdistamaan ennen koululaisten aamuliikennettä, kuten kaupungin pyöräilystrategiassa lukee?

Reijo Vaisto, kunnossapitopäällikkö (14.01.2015, klo 09:13)

Kiitos kysymyksestäsi, näitä aurauksia koskevia tiedusteluja on tullut viime päivinä! Lumisateen alkamis- ja etenkin loppumisajankohta vaikuttaa auraajien hälytysaikaan. Viimeisimmät sateet ovat olleet aamupainotteisia , eli sade on alkanut n. klo 04.00-05.00 välillä ja jatkunut aamupäivän. Osa pyöräteistä oli jo ajokunnossa aamuliikenteelle (lähinnä keskustan suunnaalla ) ja aamupäivällä oli jo koko aurauskalusto
hälytetty matkaan.Normaaliin hälytysaikaan lähdettäessä pyörätiet ovat lähes poikkeusetta aurattuna aamuliikenteelle.

Suuret lumikasat

Katujen kunnossapitoAutoilija (13.01.2015, klo 12:59)

Vaaratilanne!Ei näkyvyyttä ajettaessa Luomanranta 1 ja 3 pihasta karulle.As. Oy Pendolino, Luomanranta 1 on kasannut pihalumensa osittain karun puolelle.KÄYKÄÄ TARKISTAMASSA TILANNE

Reijo Vaisto, kunnossapitopäällikkö (14.01.2015, klo 08:21)

Kiitos huomioinnistasi, kadulle kasatut lumet ovat osittain kiinteistöjen ja osittain katualueen lumia. Kiinteistöhoitajia on informoitu ja he kuljettavat lumensa jatkossakin lumenläjitysalueille.

Auraus

Katujen kunnossapitoPäivittäin tiellä (08.01.2015, klo 14:39)

Kenen vastuulle kuuluu Seinäjoki - Ylistaro välinen tieosuus auraus? Esim. Ylistaro-Vaasa -väli on kyllä aurattu aina, mutta em. Seinäjoki-Ylistaro ei. Miksi näin?

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (09.01.2015, klo 08:50)

Lyhyesti :ELY-KESKUS, TIENKÄYTTÄJÄN LINJA , puh. 0200 2100

Lumiauraus

Katujen kunnossapitoLumen keskellä (04.01.2015, klo 14:45)

Miksi katuja ei aurata Seinäjoella? Edelleen sunnuntaina 4.1.2015 ei auraajia näy. Nyt kun lunta vihdoinkin on tullut, niin lumiauraajillakin olisi töitä. Ja paljon!

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (09.01.2015, klo 08:46)

Jatkuvan lumisateen aikana (lumen kokonaiskertymä oli yli 30cm) aurauskalusto keskittyi pitämään kokooja-ja pääväylät sekä kevyenliikenteen raitit liikennöitävässä kunnossa.Asuntokaduille siirryttiin vasta näiden kohteiden jälkeen.Asuntokaduilla lumi polkeentui sateen aikana, joten niillä liikkuminen ei vaikeutunut kohtuuttomaksi.

Teiden hiekoitus lumisilla keleillä

Katujen kunnossapitokolmen pienen lapsen kanssa lenkkeilevä äiti (07.11.2014, klo 22:39)

Olisiko mitenkään mahdollista, että pyöräteistä hiekotettaisiin vain puolet? Jäisillä keleillä toki koko väylän hiekoitus on perusteltua, mutta lumisilla keleillä pulkalla ja kelkalla ei pääse ollenkaan liikkumaan kotipihasta pois.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (18.11.2014, klo 10:32)

Kiitos kysymyksestäsi, toivottavasti lunta saadaan piakkoin tähän pimeyteen ! Kevyenliikenteenraittien ja osittian jalkakäytävien kunnossapitovastuu ( esim. auraus ja liukkaudentorjunta ) on kaupungilla, joten se edellyttää koko väylän osalta samaa kunnossapitotasoa.Hiekoituskalustot ovat lisäksi niin leveitä, että osittainen hiekoitus on mahdotonta.Tulevana talvena meillä on käyttävissä myös karhentavia teriä auroissa, joten kun riittävä määrä lunta on kovettunut (jäätynyt) raitin pintaan, voidaan raitti karhentaa ja liukkaus poistaa ilman hiekoitusta.Sään vaihtelut pakkas-ja suojakelien välillä lisää hiekoitustarvetta ja kustannuksia, joten tasaista pikkupakkasta odotellessa...ystävällisin terveisin,

Bussit

JoukkoliikenneTommy (23.09.2014, klo 15:08)

Miksi tässä kaupungiksi kutsutussa paikassa ei pääse bussilla iltaisin, sunnuntaisin eikä esimerkiksi öisin pe-la? Ihmiset voisivat haluta olla kaupoissa esim 21 asti tai kulkea bussilla vkl öisin niin juhlimista kuin esim junilta? Vai onko tällä toiminnalla tarkoitus pitää yllä kallista taksia? Tämän asian kun korjaisitte niin saattaisi olla aika moni ihminen tyytyväinen ja aikaa myöden bussin käyttöä lisääntyä eli hlö-auto liikenne vähentyä. Lisäksi busseja voisi kulkea tiheämmin. Itse yritin joskus kulkea bussilla mutta esim linja 1 auttamatta aina myöhässä ja se tiesi vähintään tunnin odottamista pakkasessa.

Juha Kokko, logistiikkapäällikkö (25.09.2014, klo 09:12)

Valitettavasti vallitsevassa taloustilanteessa ja nykyisillä matkustajamäärillä kaupungilla ei ole mahdollisuutta hankkia lisää bussivuoroja. Paikallisliikenteen reittejä ja aikatauluja on hienosäädetty vuoden 2014 alussa. Hienosäädöllä saatiin mm. lisää väljyyttä aikatauluihin. Aikataulupoikkeamista kannattaa antaa heti palautetta www.komialiikenne.fi nettisivulla.

sakkomaksut

TerveyspalvelutAnne (27.08.2014, klo 13:10)

Erikoissairaanhoitoon taas lisää rahaa; päivän Ilkkaa lainatakseni.
Minkä verran maksetaan vuodessa sakkomaksuja SJK tk.sta. Klinikkavalmiita ja sakkopaikoilla potilaita viikottain, odottamassa tk-paikkaa keskussairaalassa.
Toinen kysymys tuliko säästöjä viime syksynä, kun kotihoidon/kotisairaanhoidon väkeä lomautettuna. Potilaat osin tk:ssa tai keskusaairaalsssa sakkopaikalla, koska paikkoja (=hoitajia) ei ollut.

Tiina Perä, johtava ylilääkäri (03.09.2014, klo 18:58)

Sakkomaksuja on kertynyt tänä vuonna heinäkuun loppuun mennessä 106 134 €, 135 sakkopäivää. Erikoissairaanhoidon menoihin on varattu talousarviossa n. 72.000.000 €. Kysymyksen toiseen osaan en pysty vastaamaan, tiedot siitä löytynevät kaupungin kansliasta.

Terveyskeskusmaksut

TerveyspalvelutAkuutti sairaus ei kysele (28.07.2014, klo 19:46)

Miksi terveyskeskuksen vastaanotolla ei ole tietoa vuosimaksusta?

Tiina Perä, Johtava ylilääkäri (14.08.2014, klo 08:06)

Asiakasmaksuasetuksen 7§ mukaan terveyskeskuksen avohoidon maksuja voidaan periä kahdella eri tavalla, joko vuosimaksuna tai kertamaksuina. Perintätavasta päättää terveyskeskusta ylläpitävä kunta. Seinäjoen sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt, että Seinäjoella peritään 14,70 euron käyntimaksu, jonka saa periä ainoastaan kolmelta ensimmäiseltä käynniltä kalenterivuodessa. Vuosimaksu ei siis ole käytössä.

Näkemäesteet pois

Puistot ja viheralueetristeystä päivittäin käyttävät (20.05.2014, klo 08:02)

20.5.2014: Hallilanvuorenviidan ja Metsäkukanviidan kulmaukseen kasvaa tien vieressä vauhdilla pusikko, joka vuosi vuodelta haittaa enemmän näkyvyyttä risteysalueella, varsinkin nyt kun puihin tulee lehdet. Voisiko näkemäaluetta tässä kohdassa laajentaa?

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (22.05.2014, klo 14:28)

Kysymyksesi on varsin ajankohtainen aikaisen kevään johdosta! Kunnosapito-ohjeman mukaisesti tarkoituksemme oli ajoittaa työt alkamaan heinäkuulla, mutta lämpimän kevään takia työt alkavat jo kesäkuussa jatkuen syksyyn. Kyseinen risteysalue on raivauslistalla.

Attendo

Ikäihmisten palvelutPekka (03.05.2014, klo 00:45)

Vierailin ystäväni äidin luona ystäväni kanssa Anttendo pihlakartanossa 1.5.2014. Suorastaan järkytyin. Ystäväni äiti on kaupunkin ostamalla palveluasumis paikalla. Laskujeni mukaan paikalla oli 3 hoitajaa n 30 asukasta kohden. Yöllä kuulemma vain yksi. Hoitajien mukaan muuta henkilökuntaa ei ole. Hoitokodissa vallitsi täysi kaaos. Olisiko kaupungin hyvä tarkistaa, että ostamansa palvelut vastaavat edes inhimillista asumista. Ystäväni nimeä en kerro. Mutta olisi hyvä tarkastaa että palvelukodissa on riittävästi henkilökuntaa paikalla iltaisin ja viikonloppuisinkin...

Anneli Saarinen, Ikäihmisten palvelujen tulosaluejohtaja (13.05.2014, klo 13:17)

Kiitos palautteesta! Meillä on säännöllistä yhteydenpitoa ko. yrityksen kanssa kuukausittain. Selvitämme asiaa toiminnasta vastaavan henkilön kanssa.

Puunkaato

MuutHei (27.04.2014, klo 06:28)

Miten haetaan lupa puunkaaton omalla pihalla?

Hannu Ojanen, Kaupunginpuutarhuri (07.05.2014, klo 10:00)

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti täysi-ikäisten puiden kaataminen edellyttää maisematyölupaa asemakaava-alueiden yksityistonteilla. Taloyhtiöillä on oltava yhtiökokouksen kirjallinen päätös puunkaatohankkeesta.

Seinäjoella kaupunginpuutarhuri myöntää luvan puiden kaatoon. Myöntäminen ja evääminen ovat viranomaistoimintaa, josta ei toistaiseksi peritä maksua kuntalaisilta Seinäjoen kaupungin alueella.

Puunkaatopyynnöt:
- Kaupunginpuutarhuri Hannu Ojanen, p. 06 416 2245, 040 591 0973
- vihertyöpäällikkö Kari Kankaanpää, p. 06 416 2888, 040 591 0976

Vuokonkatu-Juhaninkatu-Heikinkatu

Puistot ja viheralueetLeikkivien lasten äiti (31.03.2014, klo 12:14)

Kertunlaaksossa on Vuokonkadun, Juhaninkadun ja Heikinkadun päissä oleva viheralue epäsiisti ja vaarallinen syvine ojineen. Penkereet ovat jääneet tasoittamatta ja niissä kasvaa pelto-ohdaketta valtoimenaan. Loppukesästä siemenet haivenineen tukkivat ilmanvaihtokanavat. Tuleeko kaupunki tekemään ojille ja viheralueelle jotakin? Ei yhtään haittaisi, vaikka alue olisi yhtenäinen ja sitä pitkin pääsisi kulkemaan kyseisiltä kaduilta toiselle kävellen tai pyörällä. Juhaninkatu ja Heikinkatu onkin ojarummun avulla yhdistetty toisiinsa, mutta Vuokonkatukin voitaisiin yhdistää samalla tavalla näihin kahteen katuun.

Hannu Ojanen, kaupunginpuutarhuri (22.04.2014, klo 15:23)

Olemme aloittaneet Kertunlaakson alueen viheralueiden ja kaistojen kunnostamisen. Alueen ojat ovat hulevesijärjestelmään kuuluvia, eikä niitä tulla putkittamaan. Tiukentuneessa taloudellisessa tilanteessa tulemme harkitusti kunnostamaan viheralueita säännöllisen hoidon piiriin ja rakentamaan tarvittavilta osilta puistokäytäviä olemassa olevien määrärahojen puitteissa.

pyörätiekartta

Katu- ja liikennesuunnittelufillaroija (26.03.2014, klo 11:22)

Onko Seinäjoen alueelta saatavissa pyöräilytiekarttaa? En onnistunut ainakaan kaupungin sivuilta löytämään sellaista. Voisi suunnitella pyöräretkensä vähemmän pölyiselle reitille, kun nuo hiekatkin tällä hetkellä siivotaan kuivana eli pölyn määrä on melkoinen.

Keijo Kaistila, suunnittelupäällikkö (02.04.2014, klo 10:17)

Varsinaista painettua pyöräilykarttaa ei ole tehty. Pyöräilyreitit ovat kartalle piirrettynä meillä olemassa, ja jossain vaiheessa laitamme ne kaupungin sivulle pdf-tiedostona hatettavaksi.

Tuplamutkapysäköinti

Katu- ja liikennesuunnittelukansalainen (21.02.2014, klo 17:24)

Koska Paavonkadulle saadaan pysäköintikielto mutkan alueelle uuden rivitalon kohdalle?

Kari Havunen, kaupungininsinööri (02.04.2014, klo 10:08)

Liikennejaosto valmistelee liikennemerkkiasiat tekniselle lautakunnalle, joka päättää merkkien asettamisesta. Seuraamme tilannetta ja otamme asian esille kevään kokouksessa.

Keponkadun ongelma

Katu- ja liikennesuunnitteluAsukas Keponkadulta (17.02.2014, klo 18:58)

Miksi Keponkadulla ei ole jalkakäytävää? Liikenne lisääntyy rakentamisen takia koko ajan. Vaaratilanteita syntyy päivittäin nopeusrajoituksesta huolimatta.

Kari Havunen, kaupungininsinööri (28.03.2014, klo 13:32)

Olet aivan oikeassa; Keponkadulla tulisi olla jalkakäytävä tai mieluummin polkupyörällä ajettava raitti. Aikanaan on tehty virhe, kun katua parannettaessa raittia ei ole rakennettu. Ajoradan molemmin puolin on katualuetta noin 4 metriä, joten tilan puolesta raitin rakentaminen onnistuisi. Nyt täytyy vain saada hanke sisällytettyä kaupungin investointibudjettiin, mikä näinä taloudellisina aikoina ei ole kovin helppoa.

Se lisäpysäkki

Joukkoliikenneluvattu on (13.03.2014, klo 14:12)

Ehditäänköhän pystyttää se yksi pysäkki välille Vadelmaviita - Luhdikkaviita ennen kuin kesälomat alkaa?

Juha Kokko, Logistiikkapäällikkö (27.03.2014, klo 14:10)

Pysäkki on ollut paikallaan jo jonkin aikaa.

Perhepäivähoitajien huono kohtelu

VarhaiskasvatusTyytyväinen perhepäivähoidon asiakas (19.03.2014, klo 14:39)

Ihmettelen tyytyväisenä perhepäivähoidon asiakkaana eikö Seinäjoen kaupunki halua tukea perhepäivähoitajia ja saada lisää tekijöitä tähän ammattikuntaan? Kohtelu on ala-arvoista, esimerkkinä jos hoitajalla on lapsia ainoastaa yhdestä perheestä ja he ovat poissa hoidosta sairastumisen vuoksi, hoitajalle nämä päivät ovat palkattomia! Kun on kaksi sisarusta samasta perheestä, tämä poissaolojakso saattaa olla yli viikonkin mittainen. Ymmärrän, että silloin ei tule ateriakorvausta, mutta palkka on kohtuutonta viedä.
Toki hoitaja voi silloin viettää vuosilomapäiviä... Mutta kuka niin haluaa tehdä.
Lisäksi tuntuu olevan säästöjä muutaman kympin takia (kuluja joita aiheutuisi kaupungille) jotka vaikeuttavat huomattavasti perhepäivähoitajien työtä..
Kysymys siis kuuluu, onko tavoite saada kaikki lapset päiväkoteihin?

Aija-Marita Näsänen, varhaiskasvatusjohtaja (24.03.2014, klo 12:47)

Kiitos kysymyksestäsi.Tarkoituksena ei ole laittaa kaikkia kaupungin lapsia päiväkotiin. Arvostamme kaikkia päivähoitomuotoja yhtälailla.
Yritämme koko ajan saada lisää pphoitajia, toki vaadimme heiltä myös kelpoisuutta ja soveltuvuutta alalle. Kuka tahansa tuohon työhön haluava ei tehtävään sovellu.

Olet saanut jostain väärää tietoa palkkauksesta ja oikaisen asian. Jos sinulla on kysyttävää asiaan liittyen, voit olla yhteydessä joko pphoidonohjaaja Riina Koivusaloon tai aluejohtaja Tuija Tiituun. Perhepäivähoitajilla on kk-palkka. Vaikka hoitolapsi on sairas ja sen vuoksi poissa hoidosta, saa pphoitaja kk-palkkaa. Jos vaikka 4 lapsesta 3 on sairaana ja poissa viikon, saa pphoitaja ihan normaalin kk-palkan. Joskus voi käydä niin, että lapsia ei ole yhtään hoidossa. Silloin pphoitaja voi mennä töihin varahoitopaikkaansa (päiväkotiin tai ryhmikseen). Silloinkin on kk-palkka koko kuukauden. Hoitaja voi myös pitää tasausvapaita, nämä ovat palkallisia vapaapäiviä. Ateriakorvaus maksetaan tehdyistä aterioista. Kuluja ei tule, jos lapset eivät ole syömässäkään. Eihän kenellekään makseta kilometrikorvauksiakaan ajamattomista työajoista.
Seinäjoella on paikallinen sopimus perhepäivähoitajien palkkauksesta 1.8.13 alkaen. Kaupunki panosti pphoitajien palkkaukseen kirjanpidon mukaan 1.8.13 lk. lisää 250.000 euroa. Minusta se oli hyvä saavutus, varsinkin tässä taloudellisessa tilanteessa.

Kansalaisraatitoiminta

HallintoEläkeneuvos (15.03.2014, klo 09:59)

Komialta kirkolta hei.
Mitä kautta kansalaisraatitoimintaa järjestetään? Kaikkea kun ei aina huomaa
niin voipi olla, että sellainen on jo pidetty täällä Ylistarossakin. Täällä perustettiin
viime vuonna Kirkonkylän Asukasyhdistys ja näin toiminnan alkuvaiheeseen
sellaisen järjestäminen vaikka yhteistyössä voisi olla hyödyllinen.

Erkki Vällimäki, kehittämisjohtaja (19.03.2014, klo 12:49)

Asukaslautakunta on ottanut kansalaisraadit käyttöön. Tavoitteena on järjestää kaksi kansalaisraatia vuodessa. Nyt kevään aikana tulee Seinäjoen kaupunkikeskustaan ja Pohjan alueelle sijoittuva kansalaisraati, jossa teemana ovat maankäytön, asumisen, liikenteen ja kaupunkiympäristön asiat.
Syksyn kansalaisraadin teema on vielä auki, mutta Ylistaron keskusta voisi olla hyvä kohdealue.

Minulle riittää tunti ja senjälkeen saa sakottaa

Katu- ja liikennesuunnitteluLukutoukka (21.02.2014, klo 17:21)

Mikä järki on siinä ettei kirjaston pysäköintialueelle saada järjestystä!!! Nykyään kirjaston käyttäjille ei ole ensimmäistäkään paikkaa kun ilmaista rajoittamatonta parkkioikeutta käytetään estoitta!
Ei kai parkkimerkkejäkin tarvitse Sveitsistä odottaa....vai???

Jussi Aittoniemi, kaupunginarkkitehti (19.03.2014, klo 08:22)

Kirjaston viereiselle paikoitusalueelle on valmistunut paikoitussuunnitelma, jonka mukainen liikennemerkkitoteutus on tekeillä. Alueelle tulee 4 tunnin aikarajoitteisia paikkoja kirjaston päiväkäyttöön sekä kaupungin virastorakennusten henkilökuntapaikkoja. Iltakäytössä koko paikoitusalue tulee olemaan aikarajoitettua asiakaspaikoitusta, jolloin se palvelee kirjaston lisäksi mm. teatterin asiakkaita. Kävelyetäisyydellä kirjastoon on myös Koulukadun, Ammattikoulunkadun ja Kirkkokadun varrella vapaata kadunvarsipysäköintiä.

Nuohous

Muutnokipoika (15.03.2014, klo 09:50)

Missä on määritelty että v 2014 kiinteistön vähimmäiskertamaksu on 60 yksikköä. Verrattuna v 2013 saman kiinteistön yksiköt olivat 55 yksikköä.
Lisäksi yksikön a-hinta on käsittämättömästi suuremopi kuin v 2013
2013 tiedot Seinäjoen Nuohouksen laskuista
- kiuasuuni ja -hormi a 20 yksikköä 13,69€ (alv 0)
- takka tai lämmitysuuni ja hormi a 35 yksikköä 23,96 (alv 0)
- yhteensä 55 yksikköä ja hinta 37,66 (alv 0)
2014 tiedot
- kiinteistön vähimmäiskertamaksu 60 yksikköä 43,20 (alv 0)

Teuvo Vilppola, Kiinteistömestari (17.03.2014, klo 13:27)

Nuohoustaksat määrittelee ja hyväksyy Eteläpohjanmaan Pelastuslaitoksen hallitus. Vuodenvaihteessa hintoja on tarkistettu ja korotettu. Nuohousyrittäjät ovat esittäneet korotusta, koska moni juoksuttaa sutareita turhaan eli sovittuna aikana ei olla kotona tai avata ovia vaikka verhot heiluvat.

"vanha Routsikan tienpätkä"

Katujen kunnossapitolapsiperhe (10.03.2014, klo 14:14)

Onko Leimakirveentien ja Juontolenkin välinen ("vanha Routsikan tienpätkä") tie jäänyt täysin hoitamatta? Tie on erittäin kovassa käytössä päivittäin. Nyt tielle on routimisen myötä noussut teräviä kiviä pystyyn.Muutama kantokin on tielle paljastunut.Tällä tieosuudella ei ole ollenkaan minkäänlaista valaistusta, joten nämä esteet jäävät pimeässä huomaamatta. Vaikka tietä käytetäänkin paljon , on sen reunoilla nurmikko alkanut kasvaa,. Tie nurmikoituu hyvää vauhtia ja sepeliosuus vuosittain kaventuu .Muut osuudet vanhasta Routsikan tiestä on hoidettu mutta tätä pätkää ei ole hoidettu 15 vuoteen. Epäilen, etteivät tienpätkänpäissä olevat betoniporsaat ole ihan peruskallioon pultatut, eli jos tahtotilaa löytyy silloin tienpätkä hoidetaan kuntoon kaikkien tienkäyttäjien iloksi.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (14.03.2014, klo 13:33)

Vanhaa Routakalliontietä Juontolenkistä eteenpäin ei ole kunnostettu raitiksi samassa yhteydessä , kun muut osat vanhaa katua parannettin ja valaistiin.Lähivuosina tämäkin osa puistoraittia on tarkoitus kunnostaa ja asentaa raitin päihin esim. portti estämään ajoneuvoliikennettä.Raitinpinnan oikaisu tehdään roudan sulamisen jälkeen.

Roveksen kaavoitus

KaavoitusKoskahan valmista (10.03.2014, klo 08:51)

Missä vaiheessa menee Roveksen alueen lunastus (pakkolunastusmenettely)

Eli mikä voisi olla aikataulu parhaimmillaan.

Taru-Maaria Herttua-Suokko, kaupungingeodeetti (12.03.2014, klo 12:54)

Roveksen lunastustoimituksen alkukokous on pidetty 25.2.2014. Toimitus sinänsä olisi valmis etenemään loppuunsa suunnilleen puolen vuoden sisällä (arvio),mutta lunastusluvasta on haettu muutosta korkeimmasta hallinto-oikeudesta eikä loppukokousta voida pitää, ennen kuin lunastuslupa on lainvoimainen. Oikeuden aikataulua ei täällä voi tietää, arvailla voi, ettei ainakaan ennen ensi syksyä asiaa ratkaista.

Korvaus vastuu?

HallintoKohta sossun asiakas. (05.02.2014, klo 14:16)

Kun kaupungin hallinnon alainen virkaa tekevä työntekijä tekee virkavirheitä / perusteettomia päätöksiä, joista aiheutuu kustannuksia / tulonmenetyksiä? mihinkä kaupungin hallinnon osaan osoitetaan korvausvaateet / reklamaatiot?

Jari Jokinen, Kaupunginlakimies (03.03.2014, klo 12:58)

Vahingonkorvausvaatimukset voi lähettää suoraan kaupunginlakimiehelle. Tekniikkakeskuksen hallintopäällikölläkin on toimivaltaa tekniikkakeskuksen osalta. Katsomme sitten täällä kenelle kuuluu. Jos korvausvaatimus on riittävän suuri voi olla, että se siirretään vakuutusyhtiön ratkaistavaksi kaupungin vastuuvakuutuksen perusteella.

pysäköinti keskustassa

Katu- ja liikennesuunnittelumarkus-setä (04.01.2014, klo 15:02)

keskustan elävöittämiseksi olisi kaupungin tehtävä samoin, kun isoimmat ksekustan kauppiaat eli annettava maksullisissa pysäköinti paikoissa
1. tunti, tai edes 1/2 tuntia ilmaiseksi, kuten ovat tehneet isoimmat kaupat
ja kauppakeskukset Seinäjoen keskustassa
Nyt olisi laskettava ensin paljonko on pysäköinti mittarien ym. hankinta ja
käyttökustannukset. Pääseekö kaupunki plussalle?

Kari Havunen, kaupungininsinööri (05.02.2014, klo 11:08)

Keskustan maksullisen pysäköinnin tuloja kohdistetaan ydinkeskustan elävöittämistä tukeviin toimenpiteisiin, muun muassa keskustan liike- ja toimistotilojen lisärakentamisen mahdollistavien pysäköintitilojen rakentamiseen. Maksullinen pysäköinti mahdollistaa riittävän pysäköintikierron ja tätä kautta vapaiden pysäköintipaikkojen löytymisen ydinkeskustassa. Keskustassa kadunvarsipysäköinti on lisääntynyt maksullisuudesta huolimatta tai sen vuoksi (katso Ilkka - lehti 5.2.2014). Keskimääräinen pysäköintiaika keskustassa on 48 minuuttia. Ilmainen puolen tunnin - tunnin pysäkönti veisi pohjan nyt kannatavalta toiminnalta.

Nurmonjoentie kuntoon pikaisesti!

Katu- ja liikennesuunnittelutekoja (27.01.2014, klo 09:23)

Millloin Nurmonjoentielle tehdään pyörätie tai levennetään tietä? Monta kolaria jo meinannut tulla, kun samaan aikaan jalankulkija tullut vastaan sekä toinen auto. Tie on myös erittäin epätasainen ja reunat kaartuvat osittain jyrkästi ojaan .Lisäksi katuvalot ovat erittäin himmeät, pitkät valot päällä täytyy ajaa että näkee.
Haalinaluekin laajeni ja laajenee edelleen... mielestäni nurmonjoentien kunnostaminen pitäisi alkaa pikaisesti. Älkää jahkailko ja odottako niin kauan että jonkun henki menee!!

Kari Havunen, kaupungininsinööri (04.02.2014, klo 16:05)

Olemme tekniikkakeskuksessa tiedostaneet asian ja samalla tavalla olemme huolissamme tien turvallisuudesta. Kyseinen väylä on ELY:n ylläpitämä maantie, mutta ELY:n taholta on anettu ymmärtää että heidän toimestaan pyörätietä ei rakenneta ainakaan lähiaikoina. Toisaalta kaupunki on omilla toimillaan aiheuttanut varsinkin kevyen liikenteen lisääntymistä väylällä. Kysymys on rahasta ja asia nousee esille tulevien budjettien valmistelussa.

Nuolivalot risteykseen

Katu- ja liikennesuunnitteluIhmettelevä (01.02.2014, klo 00:39)

Miksi Koulukadun ja Vapaudentien risteykseen ei tule nuolivaloja, vaikka risteyksessä tapahtuu runsaasti kolareita? Risteys on vilkas. Vapaudentielle kääntyvien autojen takaa ajaa usein suoraan viereistä kaistaa10-20 autoa, jolloin kääntyjä varsinkin kirkon suunnasta jää heikoille. Nuolivalot kääntyjille estäisivät suoraan ajavat samanaikaisesti.

Kari Havunen, kaupungininsinööri (04.02.2014, klo 15:52)

Kysyjä tarkoittaa ilmeisesti Kirkkokadun ja Vapaudentien risteystä. Kirkkokadulta vasemmalle kääntyminen on kyseisessä risteyksessä vaikeata. Asiaan saadaan parannus parin viikon sisällä, kun risteyksen ohjelmaa muutetaan siten että Kirkkokadun tulosuunnat eriytetään eli areenan suunta ja kauopungintalon suunta saavat omat vihreät vaiheensa.

Areenan parkkipaikka ja Tiedekatu

Katu- ja liikennesuunnitteluVille (03.12.2013, klo 10:33)

Tiedekadun ja areenan parkkipaikan risteyksen etuajo-oikeussäännöt tuntuvat olevan monelle epäselviä. Parkkipaikalta tulevat olettavat, että risteyksessä pätee tasa-arvoisen risteyksen säännöt, ja toiset tulkitsevat, että Tiedekadulla on etuajo-oikeus.

Risteyksessä on kolissut monta kertaa, ja käsittääkseni tapauksissa tilanteet on tulkittu Tiedekatua ajavan eduksi.

Eikö asialle voisi tehdä jotain, laittaa risteykseen kolmio, tms.? Ainakin parkkimittarit tuli alueelle ennätyajassa, joten luulisi tämänkin onnistuvan.

Kari Havunen, kaupungininsinööri (04.02.2014, klo 15:42)

Tilanne on ollut tosiaan hieman epäselvä ja risteykseen on asennettu kärkikolmio P - alueelta saapuville.

Tiheämmin pysäkkejä?

Joukkoliikennejoukkoliikenteen kannattaja (24.01.2014, klo 11:19)

Tuli männä viikolla kokeiltua uutta rengaslinjaa nro 3. Oman kävelyni perusteella totesin, että iltapäiväkierroksella on Vuoritiellä pysäkkien etäisyys välillä Lintuviita - Marjaviidan puoliväli tosi pitkä. Olisiko mahdollista saada vielä yksi pysäkki Vuoritien-Marjaviidan kulmaan? Se palvelisi jotenkin myös Hallilanvuoren asuntoalueen asukkaita, jotka tällä hetkellä jäävät melkoisen kävelymatkan päähän.

Juha Kokko, logistiikkapäällikkö (31.01.2014, klo 10:51)

Selvitämme asiaa. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla pysäkin lisääminen Marjaviidalle, Luhdikkaviidan ja Vadelmaviidan välille. Paikka olisi melko turvallinen ja pysäkki kustannustehokkaasti toteutettavissa.

höpö höpö akat

SosiaalipalvelutI.P (15.01.2014, klo 17:08)

Onko esim vammaispuolen johtajalla velvollisuus vastata soitto pyyntöihin jos niitä on 3 viikon aikana jättänyt useita? Työn tekijät pyysi ottamaan johtajaan yhteyttä kun he ei tiedä vastausta kysymyksiin!

Päivi Saukko, sosiaalityön tulosaluejohtaja (16.01.2014, klo 10:28)

Soittopyyntöihin on velvollisuus vastata.

Kuntalisä

VarhaiskasvatusAnita (15.01.2014, klo 14:36)

Onko todellakin näin, että lasten kotihoidontuen kuntalisää ei saa, mikäli äiti on ollut ennen äitiyslomansa alkua sairauslomalla? Työsopimus siis on voimassa ja jatkuisi vielä hoitovapaankin jälkeen.
Jos näin on, mistä kuntalisän ehtokohdasta se pitäisi käydä ilmi?

Näsänen Aija-Marita, varhaiskasvatusjohtaja (15.01.2014, klo 15:02)

Jos kuntalisän hakija täyttää muut ehdot, niin voi olla vakituisesta tai määräaikaisesta työpaikasta sairaslomalla ennen lapsen syntymää ja vanhempailomaa. Tällöin kuntalisää saa.

Jos taas tilanne on se, että äiti on ma.työsuhteessa, ma. työsuhde loppuu esim. 15.6 ja äiti on sairaslomalla 16.6. alk. ja lapsi syntyy sairasloman aikana, ei kuntalisää saa, vaikka muut ehdot täyttyvät.

Kuntalisää kannattaa hakae. Hakemukseen saa aina päätöksen perusteluineen.

Hyvää talven jatkoa!

Koiran kanssa ulkoilu pururadalla

Vapaa-aika ja liikuntaPikkukoira (30.11.2013, klo 22:11)

Ulkoilemme tavallisesti koiramme kanssa hyllykallion pururadalla ja näin talven tullen joudumme siirtymään jonnekkin muualle. Kyrköskärven pururadalla on ilmeisesti sallittua kävellä ainakin jollain alueella? Olisiko mahdollista nähdä joku kartta missä olisi selkeästi merkattu millä alueella saa kävellä koiran kanssa. Myös muut ehdotukset koiran kanssa ulkoiluun on tervetulleita.

Anne Kotila, liikuntatoimenjohtaja (17.12.2013, klo 14:55)

Koirien kanssa voi ulkoilla muuna kuin talvikautena kuntoradoilla niin että pidetään koira kytkettynä. Talvella latuaikana kuntoreitit ovat hiihtoon varattuja eli kävely latualueella on kielletty. Latureitillä koiran kanssa liikkuminen kävellen on erittäin vaarallista! Seinäjoella on hyvin paljon hoidettuja kevyen liikenteen reittejä jotka ovat hyviä talviulkoiluun: myös kävellen koiran kanssa. Kevyen liikenteen reiteillä on talvikunnossapito: aurataan ja hiekoitetaan tarvittaessa. Jos ei ole talvikunnossapitoa on ne merkitty kyltein. Näitä reittejä on useita myös puistojen yhteydessä mm. keskustassa jokirantareitti Uimahalli-Urheilutlaon takana.
Kyrkösjärven ympäri keirtää reitti joka talvelle latukaudella tehdään latureitiksi. Osa tästä reitistä väli: Sairaala-SeVo:n voimalaitos on ohjattu koiraladuksi: hiihto koiran kanssa sallittu. Ns. koiralatuja on myös Honkakylässä Töhtitornin vierestä. Lisätietoja on liikuntapalveluiden nettisivulla www. seinajoki.fi/liikunta.
Liikunta koiran kanssa lenkkeillen on mitä parasta ulkoilua! Hyviä lenkkihetkiä ja Hyvää Joulun aikaa!

Viestintästrategia

HallintoKiinnostunut (10.12.2013, klo 14:14)

Onko Seinäjoen kaupungilla kirjallista viestintästrategiaa? Jos on, miksi sitä ei ole saatavilla netistä?

Anu Männikkö, Viestintäpäällikkö (10.12.2013, klo 14:26)

Valmistelemme markkinointiviestintäyksikössä parhaillaan uusia viestintälinjauksia, jotka valmistuvat ensi vuoden alkupuolella. Linjaukset löytyvät siis ensi vuoden puolella myös viestinnän verkkosivuilta.

Leikkipuistojen huolto talvisin

Puistot ja viheralueetLastenkin ehdoilla (28.11.2013, klo 11:42)

Haluan perustelut sille, miksi kaupunki ei huolla leikkipuistoja talvella, johon kuuluisi liukkauden torjunta ja auraus, esimerkiksi auraus rinki ympäri tyyliin, jos ei muuta, niinkuin joissakin puistoissa hienosti tehdäänkin, nyt vain esimerkiksi aurankadun päässä oleva puisto kaipaisi toimia .Perhepäivähoitajien toimenkuvaan esimerkiksi kuuluu monipuolinen ulkoilu ja toiminta muutenkin ,joka on ympärivuotista, eikä ammatillisestikaan ajateltuna ole
kohdallaan,koska rajoittava tekijä on hangen paksuus ja liukkaus. Samoin tämä koskee muita lasten toimia leikkipuistoissa.

Hannu Ojanen, Kaupunginpuutarhuri (09.12.2013, klo 10:52)

Puistotoimi talvikunnossapitää keskeisempiä puistokäytäviä auraten ja liukkautta torjuen. Meillä ei talvikunnossapidetä
leikkipaikkoja (yleinen tapa koko maassa). Perusteluna ongelmallinen talvikausi, eikä ole määrärahoja ja resursseja
toimintaan, joka takaisi päivittäisen turvallisuuden leikkipaikoilla. Auraamme muutamien leikkipaikkojen läpi, myös Aurapuiston.

Suojatie puuttuu

Katu- ja liikennesuunnitteluäiti (26.11.2013, klo 11:33)

Voisimmeko saada suojatien Herralankatu 25A kohdalle, jotta kadun voi ylittää lasten kanssa turvallisesti?? Tällä hetkellä autot eivät päästä asukkaista menemään koteihinsa, kun suojatietä ei ole olemassa.

Keijo Kaistila, Suunnittelupäällikkö (28.11.2013, klo 09:06)

Laitetaan tämä harkintaan. Periaatteessa tonttikohtaisia suojateitä ei pitäisi tehdä, koska silloin syntyy kirjava käytäntö suojateistä. Suojateitä tulisi pääsääntöisesti rakentaa vain katuliittymien yhteyteen ja sivuilta tulevien kevyen liikenteen raittien ylityskohtiin. Tällaisia on mm. puistojen kohdalla. Tonttikohtaisia suojateitä on toki rakennettu sellaisiin kohtiin, joissa kulkijoita on paljon ja lähellä ei ole soveltuvaa suojatietä.
Kadunhan saa jalan ja pyörällä ylittää, jos suojatietä tai pyörätien jatketta ei lähettyvillä ole. Silloin on kylläkin autoilla etuajo-oikeus.

Liikennevalot

Katu- ja liikennesuunnitteluFillaristi (04.11.2013, klo 10:43)

Koulupäivän aikana pyöräilijöille vaihtuvat liikennevalot automaattisesti. Muuna aikana pitää nappia painamalla varata vihreät valot. Miksi valot ei toimi aina automaattisesti ? Pyöräilen töihin ja olen todennut sen suurena puutteena, kun joskus menee koko valokierros ohi, kun myöhästyit sekunnin. Automaattisella vaihtumisella kaupunki palvelisi meitä pyöräilijöitä, jos olette pyöräilyn ystäviä.

Keijo Kaistila, Suunnittelupäällikkö (28.11.2013, klo 09:04)

Tämä koskee myös jalankulkijoita. Napilla kerrotaan valoja ohjaavalle keskukselle, että tarvitaan vihreää valoa. Risteyksen liikennetilanteen mukaan kulkuvuoro jokaiselle järjestetään ”kierron” oikeassa vaiheessa, minkä vuoksi odotus on joskus pitkä. Autoilla nappia ei ole, vaan asfaltissa olevat tunnistimet hoitavat saman tehtävän. Kevyttä liikennettä ei kyetä tunnistimin riittävällä varmuudella havaitsemaa, joten on käytettävä nappia. On mahdollista, että ruuhka-aikoina kulkuvuoro järjestyy automaattisesti nappia painamattakin, mikäli ajoneuvoja risteykseen on tulossa useilta suunnilta.

Saanko ohjattua omat veroni oikeasti tärkeisiin asioihin?

Vapaa-aika ja liikuntaEnsin kivijalka, sitten ylellisyydet (19.11.2013, klo 11:13)

Olisiko joku tapa, millä saisin oman tuloveronkorotukseni ohjattua terveydenhuoltoon, olisin ennemmin mukana niissä talkoissa kuin stadiontalkoissa? Haluaisin ennemmin olla mukana siinä, että kaupungin työntekijät saavat asianmukaiset ja lakisääteiset palkkansa ja lomansa, kuin että jalkapalloilijoille rakennetaan stadioni ennen kuin ovat edes näyttäneet, pysyvätkö siellä Veikkausliigassa... Hyvähän se on, että on harrastusmahdollisuuksia, mutta eikö ensin pitäisi rakentaa kivijalka ja vasta sitten lisätä muita ylellisyyksiä?

Aaro Honkola, Rahoitusjohtaja (28.11.2013, klo 09:01)

Valitettavasti kansalainen ei voi valita mihin juuri hänen kunnallisveronsa kohdistuvat. Vaaleissa valitut luottamushenkilöt tekevät linjaukset siitä, mihin kaupungin rahat käytetään.

Koiraverolla siivouskuluja maksuun.

Katujen kunnossapitoPyöräillen huomioitua (18.11.2013, klo 11:27)

Miksi Kuortaneentiellä St 1 kohdalla pyörätiellä on ollut huomioni mukaan 2 kk koiranjätepussit maassa hajakkaan? Myös seuraava roskis kaupunkiin päin on hajallaan maassa. Usein myös lasinsirut makaavat kaduilla monien viikkojen ajan, esim. hotelli Lakeuden kohdalla kesäaikaan. Maatuminen ei ole mikään vastaus, Ennen maatumista voi hyvinkin esim. zoonoosit tarttua.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (26.11.2013, klo 15:03)

Kyseiset roska-astiat ovat yksityisen yrittäjän omaisuutta ja hoidossa. Olemme välittäneet viestisi hänelle.Yrittäjä hoitaa tyhjäykset oma-aloitteisesti.Katualueella olevat roskat, lasinsirut ym. kuuluvat kiinteistöjen puhtaanapidon piiriin puoleenväliin katua.Lasinsirut korjattiin käytävältä ennen lumen tuloa.

Kuivana sateella

Joukkoliikennekastunut (11.11.2013, klo 10:44)

Koskahan bussin käyttäjille saataisiin lisää sadekatoksia? Ainakin linjan 6 varrella on lukuisia pysäkkejä paljaan taivaan alla. Ja vastaavasti esim. Kasperissa on useita katoksia, joiden kautta bussit eivät enää kulje.

Voitaisiinko nämä käyttämättömät katokset siirtää nykyisen reitin pysäkeille - ei tarvisisi edes tehdä uusia, mutta saataisiin nämäkin käyttöön?

Juha Kokko, Logistiikkapäällikkö (11.11.2013, klo 13:08)

Olemme parasta aikaa päivittämässä pysäkkitietoja järjestelmäämme. Kun päivitystyö on valmis, kartoitamme yhdessä liikennöitsijöiden kanssa tärkeimmät pysäkit. Nämä matkustajamääriltään suurimmat pysäkit varustetaan määrärahojen puitteissa katoksin.
Kasperissa olevat katokset ovat tulossa jälleen käyttöön vuoden vaihteen jälkeen. Tästä syystä ko. katoksia ei ole siirretty nykyisten reittien pysäkeille.

Päällystereiät umpeen nopeammin

Katujen kunnossapitokuopat ei kivoja pimeällä (05.11.2013, klo 11:22)

Rautatiekadulla oli Metsolantien risteyksessä kevyen liikenteen väylä viikkotolkulla piikattuna auki. Jokunen aika sitten se lopulta päällystettiin, kiitos siitä. Mutta nyt sitten Metsolantiehen piikattiin uusi, vähän pienempi aukko. Odotetaan varmaan taas viikkoja, ennen kuin se asfaltoidaan.

Kysymys kuuluu, ovatko kyseiset kohteet jotenkin eri instanssien hallitsemia? Eli katua hoitaa osasto X ja kevyen liikenteen väylää osasto Z. Jos näin on, voisi varmaan skarpata osastojen kesken tiedonvälityksessä, ettei koneita, porukoita ym . tarvitse rahdata samaan kohtaan useita kertoja. Vielä pahempaa on kyllä, jos sama instanssi hoitaa molempia - silloin suunnitelmallisuus on täysin kadoksissa.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (11.11.2013, klo 09:28)

Kiitos kysymyksestä.Kyseiset alueet ovat Seinäjoen Vesi Oy:n saneerauskohteita.Risteyksessä oleva paikka ja Metsolantien varrella olevat asuntokadut paikattiin samalla kertaa.Myöhemmin vaurioituneet sulkuventtiilit Metsolantiellä korjattiin jälkitöinä loppu- syksystä.Seinäjoen Vesi Oy toimittaa paikkauskohteista listan Lemminkäinen Infra Oy;lle , joka kerää myös muilta tilaajilta kohdelistat (esim Anvia, Seinäjoen Energia ym.) ja Lemminkäinen tekee asfalttipaikat alueittain.Valvonta töistä kuuluu kaupungille.

Valtuuston kokoukset netissä

HallintoMumma (30.10.2013, klo 14:56)

Onko kaupunginvaltuuston kokoukset nähtävissä jälkikäteen verkossa? Mistähän ne uusilla sivuilla mahdollisesti löytyvät?

Anu Männikkö, Viestintäpäällikkö (06.11.2013, klo 07:45)

Kaupunginvaltuuston kokouksia voi katsoa jälkikäteen verkossa pykälä kerrallaan osoitteessa

http://www.seinajoki.fi/seinajoenkaupunki/paatoksenteko/valtuusto/valtuustonkokouksetverkossa.html

Roskapöntöt

Katu- ja liikennesuunnitteluKarkkipaperit ja koirankakat pois teiden varsilta (13.10.2013, klo 22:07)

Hei,milloin saadaan roskiksia Kasperiin?Jukolanviita,Marjaviita,Lintuviita,puistopolku joka kulkee Toukolanpuiston koululle täysin ilman roskiksia,miksi?Koiranulkoiluttajana niitä roskiksia kyllä kaipaa.Uudella Hallilanvuoren alueellakaan ei roskiksia kyllä näy.

Hannu Ojanen, Kaupunginpuutarhuri (06.11.2013, klo 07:39)

Puistoihin ja puistokäytävien varsille on asennettu Kasperissa ja Hallilanvuoren alueella roska-astiat. Katujen varsille asennetaan rajoitetusti roska-astioita säästösyiden johdosta.

Koirankakka tarroja on saatavissa kaupungin infopisteeltä, joita yksityiset voivat asentaa pientalojen sekä taloyhtiöiden omistamiin
roska-astioihin omistajan luvalla.

Laduttaako vaiko ottaako syyt?

Vapaa-aika ja liikuntaPerheen isä (15.10.2013, klo 00:29)

Tullaanko latuja vetämään Kyrkösjärvelle taas kokonaan ympäri ämpäri? Viime vuonna myös tieosuus oli ladutettu aina perälle saakka ja siitä eteen päin. Tämä esti mm. useamman lapsiperheen pääsyn läheiselle kodalle. Pienet kun eivät vielä jaksa suksilla pötkiä kovinkaan paljoa (saatika 1v. ikäinen). Valitettavaa oli, että oikein pienten lapsiperheiden käynti kaupungin päädyllä olevalla kodalla oli estetty laduilla. Nämä ladut kun olivat vielä "ei kävelylle" suunnattuja. Tämä pisti suututtamaan, sillä jokaisella ei ole mahdollista hiihtäen lähteä kodalle (tai toiselle puolen järveä). Tehkää edes ladun viereen pieni reitti, josta voisi vaikka lapsia viedä pulkalla kodalle saakka.

Anne Kotila, liikuntatoimenjohtaja (23.10.2013, klo 10:29)

Talven ja lumen tullessa latuja ajetaan liikuntapalveluiden kunnossapitoluokituksen mukaan. Ensin valaistut kuntoradat ja niistä keskeisemmät: Jouppilanvuoren, Hallilanvuoren ja Hyllykallion kuntoradat. Alueittain myös lumitilanteen mukaan muut valaistut kuntoradat. Valaisemattomat ja ns. luontoreitit ajetaan talvella laduiksi kun lumitilanne ja sää on sopiva. Kevättä kohden pyritään saamaan lisää latuverkostoa auki kun päivävalo on pidempi ja sää houkuttelee hiihtämään! Kyrkösjärven ympäri keirtävä reitti on myös suosittu latureittinä ja avataan säiden salliessa. Kyrkösjärven uimarannalta jatkuva tieosuus muuttuu talviaikaan laduksi ja tietä ei siis aurata. Ladun tullessa kovaksi on liikkuminen siinä mahdollista pulkkaa vetäen Järvilaavulle huomioiden muut hiihtäjät. Esteettömän reitin varrella on laavu ja kota ja sinne voi mennä kävellen myös talvella. Laduista ja kodista löytyy karttoja mm. www.seinajoki.fi/liikunta tai www.elamysliikunta.fi.
Toivokaamme hyvää lumista liikuntatalvea!

KIertoliittymien turvallisuus

Katu- ja liikennesuunnitteluTurvallista liikennettä (10.10.2013, klo 09:58)

On erittäin hyvä asia, että Jouppiin rakennettiin kiertoliittymät, myöskin se toinen, jossa tapahtui kolareita tuon tuostakin. Kiitos kiertoliittymien hyvästä toteutuksesta.
On kuitenkin joukossa kiertoliittymiä, jotka eivät ole turvallisia siitä syystä, että kiertoliittymien keskialueet on maisemoitu korkeiksi kummuiksi maa-aineksilla, ja kaiken kukkuraksi istututettu (sinänsä hienoa) kasvillisuutta vielä mullan päälle, niin on aivan selvää, että matalat henkilöautot jäävät korkean keskialueen katveeseen, kun jalankulkijat, pyöräilijät ym. ylittävät kiertoliittymien ympärillä olevia suojateitä, lapsia unohtamatta . Tämä ennenmainittu yhtälö tekee kiertoliittymienkin suojatiet erittäin vaaralliseksi ylittää. Yksi vaarallinen esimerkki on Hyllykalliolla.
Kysymys : Onko asiaan tarkoitus kiinnittää huomiota ja millä tavalla ?

Kari Havunen, kaupungininsinööri (18.10.2013, klo 15:26)

Kiertoliittymät on havaittu toimiviksi ja turvallisiksi ratkaisuiksi erityisesti verrattuna normaaliin nelihaararisteykseen. Kiertoliittymiä on viime vuosina rakennuuttu mm. liikenneturvallisuuden kannalta hankalimpiin paikkoihin ja saatu hyviä tuloksia. Kiertoliittymän koon määrittelee paljolti käytössä oleva tila. Meilläkin Seinäjoella on hyvin erikokoisia kiertoliittymiä.

Kiertoliittymän suunnittelulle on olemassa ohjeet, joissa on määritetty vaadittavat näkemäalueet. Ohjeissa sanotaan muun muassa, että kiertoliittymään tultaessa täytyy näkyä vähintään edellinen liittymähaara. Myös suojateille tulee olla riittävät näkemät, koska kiertoliittymään tultaessa ja sieltä poistuttaessa ajoneuvo on velvollinen väistämään risteävällä suojatiellä kulkevia. Ohjeissa ei ole vaatimuksia näkemistä kiertoliittymän yli. Kiertoliittymän keskellä oleva kasvilisuus tai muu maastosta kohoava rakennelma muodostaa optisen ohjauksen kiertoliittymään saavuttaessa ja "varoittaa" saapumisesta kiertoliittymään, koska näkemä kiertoliittymän yli katkeaa. Kiertoliittymän keskelle sijoittavien rakennelmien väritykseen, heijastuksiin ja valaistukseen on omat ohjeensa.

Hevoskorventien etuajo-oikeus

Katu- ja liikennesuunnitteluHuoli autoilijoista (08.10.2013, klo 16:52)

Kertunlaakson Hevoskorventien liikenne on kasvanut asutuksen kasvun takia. Esim. Riekonpolulta, Teerenpolulta, Juhaninkadulta ja Vuokonkadulta tulevilla on etuajo-oikeus Hevoskorventielle, mikä on tuonut monia "lähellä piti" tilanteita autoilijoille. Vertauksena Hevoskorventielle on Kertunlaaksontie paljon turvallisempi tie autoilijoille. Eli onko Hevoskorventien varressa oleviin tienristeyksiin tulossa "väistämisvelvollisuus risteyksessä"-kylttejä tai muita etuajo-oikeuteen liittyviä muutoksia?

Kari Havunen, Kaupungininsinööri (18.10.2013, klo 15:02)

Seinäjoen kaupungin asuntoalueillä on käytäntö, että tonttikadut ja alueen kokoojakadut ovat etuajo-oikeussuhteiltaan samanarvoisia ja kokoojakaduilla on sama nopeusrajoitus kuin asuntokaduilla eli 40 km/h tai 30 km/h. Tämän on huomattu rajoittavan kokoojakadun nopeuksia ja käytäntö ainakin poliisin tietoon tulleiden liikenneonnettomuuksien perusteella on toiminut hyvin. Pääkadut ja niin sanotut pääkokoojakadut ovat etuajo-oikeutettuja ja niillä on pääsääntöisesti nopeusrajoitus 50 km/h. Hevoskorventie on toistaiseksi luokiteltu normaaliksi kokoojakaduksi nopeusrajoituksineen, väistämisjärjestelyineen ja töyssyineen.

Ohitustie asuinalueella

Katu- ja liikennesuunnitteluRollaattorikansa vaarassa (08.10.2013, klo 13:01)

Vuorenmaanrinteen (Hanneksenrinne-Koskenalantie) liikenne kulkee asuinalueen läpi ja on vilkasta. Tietä käytetään ohitustienä. Iltapäivällä keskussairaalasta purkautuu jatkuva jono autoja tielle. Nopeudet tiellä ovat korkeampia, kuin 30 km/t. Onko suunnitteilla mitään asuinalueen rauhoittamiseksi? Korotettua suojatietä, tai jotakin muuta?

Kari Havunen, Kaupungininsinööri (18.10.2013, klo 14:43)

Vuorenmaanrinteellä on ollut tänä syksynä poikkeuksellisen paljon liikennettä, koska Huhtalatien / Koskenalantien risteyksessä on tehty katutöitä ja risteystä on kierretty tästä syystä. Valmistunut Alaseinäjoenkadun jatke jääurheilukeskukselta Koskenalantielle vähensi tutkimustemme mukaan huomattavasti Vuorenmaanrinteen liikennemääriä. Ensi talvena saadaan uusi yhteys Y - talolle ja vanhaan keskussairaalaan, kun Lääninsairaalankatu sairaala-alueen eteläpuolella otetaan käyttöön.

Tarkkailemme mm. Vuorenmaanrinteen sekä alueen muidenkin katujen liikenteen kehitystä, kun kaikki yhteydet sairaala-alueille on käytössä ja tämän jälkeen päätetään mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Kalevankadun pyörätie

Katu- ja liikennesuunnittelufillaristi (07.10.2013, klo 10:36)

Kysyin aiemmin pyörätien jatketta Kalevankadulla Koulukadun yli. Vastauksenne ei vastannut kysymykseen. Tiedän kyllä, miten pitkälle pyörätie etenee, mutta se katkeaa Koulukadulle tultaessa. Asetusten mukaan pyörä pitää (pitäisi) taluttaa kävellen Koulukadun yli suojatietä pitkin, eli pyörätie ei jatku Koulukadun yli m.o.t.

Kari Havunen, kaupungininsinööri (18.10.2013, klo 14:03)

Punaista pyörätietä ei ole laatoitettu Koulukadun yli, koska silloin saattaisi pyöräilijöille tulla tunne että he ovat etuajo-oikeutettuja kyseisessä risteyksessä. Pyöräilijää koskevat normaalit väistämissäännöt ko. paikassa.

Kysymys on aiheellinen ja tulemme ensi kesänä tarkentamaan maalauksia suojatien / pyörätien jatkeen merkitsemisessä kyseisessä ylityskohdassa.

Kyrkkärin tie kuntoon kuopista.

Katu- ja liikennesuunnittelupaljon liikkuva (30.09.2013, klo 12:50)

Koska saataisiin Kyrkösjärvelle menevä tie kuopista vapaaksi, sinne on aivan kamala mennä, kuopat rikkoo esim. auton. Koska autollakin pitää mennä kun on huonojalkaisia matkassa.
Ei tarvisi muutakuin lanaa.
Tiedosta kiitollinen.

Anne Kotila, liikuntatoimenjohtaja (07.10.2013, klo 14:23)

Kyrkösjärven tie tullaa lanaaman ja siihen lisätään murketta lokakuun aikana. Asia on tekniikkakeskuksen kunnossapidon työohjelmassa.

Kaukolanraitin paloraunio

YmpäristöHessu (19.09.2013, klo 20:09)

Missä vaiheessa mennään?

Jussi Aittoniemi, Kaupunginarkkitehti (07.10.2013, klo 09:47)

Kaukolanraitin paloraunio on siirtynyt osana kiinteistökauppaa kaupungin omistukseen. Rakennukselle on haussa purkulupa, ja purkutyön urakkatarjouskysely on valmisteilla. Tavoitteena on saada tontti siistiksi kuluvan syksyn aikana.

Hamarintie kiertolittymä

Katu- ja liikennesuunnitteluSimunan asukas (03.10.2013, klo 13:13)

Koska Hamarintien ja Kyrkösjärventien kiertoliittymä on tarkoitus rakentaa?
Liittymästä on puhuttu jo monta vuotta, mutta asia ei tunnu etenevän.

Kari Havunen, Kaupungininsinööri (04.10.2013, klo 13:32)

Hamarintie on Kyrkösjärventien kiertoliittymävarauksen kohdalla ELY:n (entinen Tiepiiri) ylläpitämä väylä. Elyn kanta on, että kiertoliittymää ei voida rakentaa ennen kuin valtatien 19 liikenne voi käyttää itäistä ohikulkutietä. Tämä tapahtuu vuoteen 2016 mennessä. Sen jälkeen hankkeen toteutuminen on lähinnä kaupungin budjettiasia.

Penttiläntien valaistus

Katu- ja liikennesuunnittelujuoksija (03.10.2013, klo 14:11)

Koska Penttiläntielle asennetaan katuvalot myös jalkakäytävän puolelle? Ajokaistalle päin valot on toki asennettu, mutta jalkakäytävä on täysin pimeänä. Näin juoksijan näkökulmasta Penttiläntie muodostaa tapaturmariskin juuri pimeytensä vuoksi.

Kari Havunen, Kaupungininsinööri (04.10.2013, klo 10:39)

Kun ajoradan vieressä on raitti tai jalkakäytävä, valaistaan väylä pääsääntöisesti kustannussyistä vain yksillä valaisimilla. Näin on menetelty myös Penttiläntien suhteen. Valisinpylväiden sijainti kadun poikkileikkauksessa vaihtelee olosuhteiden mukaan.

Pyörätie Kalevankadulla

Katujen kunnossapitofillaristi (03.10.2013, klo 11:54)

Seinäjoen kaupunki uudisti jo osan Kalevankatua hienoksi. Siitä suuri kiitos.

Tuli jopa punainen pyörätie. Mutta - miksi se ei jatku (minkäänvärisenä) myös Koulukadun yli? Nykyisellään se ei palvele sujuvaa liikkumista. Turvallisuus ei liene este, koska ajoteillä nopeudet ovat hitaita ja näkyvyys hyvä. Monessa vilkkaammassakin paikassa pyörätie jatkuu ajotien yli.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (04.10.2013, klo 09:51)

Terve,Kalevankadun pyörätie (kevyenliikenteenraitti) on rakennettu Porvarinkatuun asti v.2012 lopulla.Raitti jatkuu siis Koulukadun yli kadun eteläisellä puolella ja punaisella sidekivellä tehtynä.Vapaudentiehen asti raitti pitäisi valmistua vielä tämän vuoden aikana, mikäli sääolosuhteet sallivat päällysteiden teon.Vapaudentien ja joen väli on jo valmiina.Toivottavasti pyöräilykelit jatkuvat vielä pitkään suotuisina myöhään syksyyn!

Syrjämönlenkin mutka.

Katujen kunnossapitoAlueseniori (25.09.2013, klo 16:19)

Joskus toukokuulla tiedustelin teknisestä toimesta, voitaisiinko Syrjämönlenkin
jyrkän mutkan päällystettä levittää sisäkaarteen puolelta. päällyste on kapea ja tie on puskien peitossa, mistä johtuen niin autot kuin henkilötkin tulevat vastaan sananmukaisesti puskista. Paikka on erittäin vaarallinen, koska alueella asuu pääasiassa lapsiperheitä, eivätkä lapset osaa varoa liikkuvia autoja. Toivon toimenpiteitä.

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (03.10.2013, klo 10:09)

Terve, kävimme tarkastamassa kyseisen paikan.Päällysteen leveys on katusuunitelman mukainen , leveys itse kaarteen kohdalla on leveämpi kuin suorilla osuuksilla kuten suunnitelmassa on tarkoitettu.Kadun leventäminen ojan päälle ei ole luvallista.Mikäli kaarteessa ajoneuvot pysyvät omilla kaistoillaan,vaaratilanteita ei pitäisi tulla. Kadulla on nopeusrajoitus 30 km/h ,joten suuri tilannenopeuskaan ei ole haittana.Läpikulkuliikennettäkään ei kadulla ole.
Maalaamme ensi kesänä keskiviivan kaarteeseen , jos se helpottaisi kohtaavaa liikennettä.

ei kenenkään maa

Katu- ja liikennesuunnitteluantti (09.09.2013, klo 19:24)

Hei. Asun kertunlaaksossa ajattelin kysyä että kukahan hoitaisi kuntoon meidän tontin ja tien välisen alueen joka on kaupungin omistuksessa. Olisin kyseisen alueen pistänyt kuntoon v 2010 kun rakensimme,mutta kun siinä oli silloin ja on vielä tänäkinpäivänä kunnallistekniikan putkia metrin korkeudella. Rakennustapa ohje ei tätä minulta vaatinut (alueen kuntoonlaittamista) eikä Seinäjokeen liityttäessä kaupunki milläänlailla rakentajille siitä informoinut, että se olisi itse pitänyt laittaa kuntoon, esim.nurmikolle. Olen tätä jo kysellyt mutta en ole saanut siihen muuta vastausta kuin laita itse alue kuntoon. Kuinka asianlaita on?

Kari Havunen, Kaupungininsinööri (02.10.2013, klo 11:07)

Tekniikkakeskus luopui katujen sivuojapainanteiden multauksesta Kertunlaaksossa vuonna 2009 kantakaupungin käytännön mukaisesti. Ojapainanteet on muotoiltu korkeuteensa tarkoitukseen sopivilla mailla. Osa kiinteistöjen omistajista on pihatöittensä yhteydessä laittanut tonttiensa kohdilla olevan painanteen nurmikoksi ja hoitaa niitä. On huomattava, että kadun ja tontin väliin tulee jäädä vähintään 30 cm:n syvä painanne ja multaus ei saa mennä kadun pientareen yläpuolelle miltään osin. Kadun ja tontin välissä olevia sadevesikaivoja ei saa peittää ja pinta on muotoiltava siten, että se viettää kaivoihin päin . Kun työhön ryhtyy on syytä ottaa yhteyttä kaupungin kunnallistekniikan suunnitteluun tai katujen kunnossapitoon. Tarkistamme yhdessä Seinäjoen Vesi Oy:n kanssa kysymyksessä mainittujen kunnallistekniikan putkistojen korkeusaseman maanpinnan yläpuolella.

Tontin liittymärummun kunnossapito kaikilta osin sekä kadun puhtaanapito ajoradan keskilinjaan asti kuuluvat kiinteistön omistajalle (Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa - ja puhtaanapidosta, 1.11.2005).

Savottatie

Katu- ja liikennesuunnitteluAsukas (27.09.2013, klo 13:58)

Savottatiestä on tullut todella vilkas ..kiitos uusien asuntoalueiden.
Mitä aiotte tehdä Savottatien varrella asuvien ihmisten hyväksi meluhaittojen , ylinopeuksien ym. liikennesaasteen ehkäisemiseksi?
Mielestäni uusia as.alueita tehdessä pitää ottaa huomioon myös vanhat alueet.
Savottatie on puhkaistu auki ruukintiehen jolloin ongelmat alkoivat pikkuhiljaa
näkyä.

Kari Havunen, Kaupungininsinööri (02.10.2013, klo 09:44)

Savottatie on kaavan mukainen kokoojakatu, jolla on 30 km/h – nopeusrajoitus ja raskaiden ajoneuvojen läpiajokielto. Lisäksi Kivenpuiston kohdalla Savottatien ylittävän suojatien molemmin puolin on suojatiestä varoittavat tärinäraidat. Vaikka liittyvät kadut ovat väistämisvelvollisuuksiltaan samanarvoisia Savottatien kanssa, pyrkii ajoneuvojen nopeudet nousemaan yli nopeusrajoituksen. Savottatiellä ei ole kuitenkaan sattunut poliisin tietoon tulleita liikenneonnettomuuksia kuluvan vuoden eikä viime vuoden (2012) aikana.

Savottatielle ei ole suunniteltu rakennettavaksi lisää rakenteellisia hidasteita, kuten korotettuja suojateitä tai töyssyjä. Näitä käytetään pääasiassa koulujen, päiväkotien yms. läheisyydessä kadun luokasta riippuen. Kaupunki tekee liikenneturvallisuustyötä yhdessä poliisin kanssa jolle kuuluu mm. nopeudenvalvonta katuverkolla.

Björkenheimintie

Katu- ja liikennesuunnittelusipuli (10.09.2013, klo 20:15)

Miksi Björkenheimintielle (Törnäväntien puoleiseen päähän) ei ole tehty jalkakäytäviä, vaikka molemmin puolin on rakennettu kerrostaloja ja kulkijoiden määrä on runsaasti lisääntynyt?

Kari Havunen, Kaupungininsinööri (01.10.2013, klo 15:22)

Björkenheimintien eteläpuolelle välille Törnäväntie – Patruunantie rakennetaan raitti vielä tämän syksyn aikana. Hanke on kaupungin tämän vuoden budjetissa.

Tikkukosken leikkipuisto

Puistot ja viheralueetEetu Lehtola (26.09.2013, klo 15:25)

Koska Tikkukosken leikkipuistoon asennetaan valot? Leikkipuisto rakennettu elokuussa 2012 ja valaistus puuttuu edelleen. Valaistuksen perään on kyselty elokuussa ja syyskuussa, mutta silti valoja ei ole vieläkään asennettu.

Hannu Ojanen, Kaupunginpuutarhuri (30.09.2013, klo 11:36)

Seinäjoen Energia hoitaa katu-alueiden, puistojen ja liikuntapaikkojen valaistuksen. Tikkukosken leikkipuiston valojen asennus on jo alkanut ja valaistuksen pitäisi olla kunnossa tällä viikolla.

Jätevesien käsittelyvaatimus iäkkäiden asuintalossa.

YmpäristöHermanni (27.09.2013, klo 08:42)

Hei!
Omistan kiinteistön, jolla on kaksi asuinrakennusta toisessa asuvat vanhempani, ja toisessa perheeni. Kysymys koskee jätevesihuoltoa. Asumme yleisen viemäröinnin ulkopuolella. Molemmissa asuinkiinteistöissä on omat kolminkertaiset sakokaivot. Koskeeko uusi jätevesien käsittelyvaatimus myös asuintaloa, jossa iäkkäät vanhempani asuvat? Muistaakseni tässä asiassa on laissa annettu helpotuksia.

Pirjo Korhonen, ympäristöjohtaja (27.09.2013, klo 12:05)

Kysymyksesi on ajankohtainen ja koskee suurta asukasjoukkoa Seinäjoella. Niinpä annan vastaukseni yleisellä tasolla.
Jätevesilainsäädännössä annetut puhdistusvaatimukset koskevat kaikkia haja-asutusalueilla viemäriverkoston ulkopuolella olevia asuttuja kiinteistöjä. Jätevesijärjestelmät on laitettava kuntoon 16.3.2016 mennessä. Vapautuksen voivat saada rakennuksen omistajat, jotka ovat syntyneet ennen 9.3.1943 ja asuvat kiinteistöllä. Poikkeuksia ikävapautukseen, ts. velvoitteita jätevesien käsittelyyn voi tulla pohjavesi- ja ranta-alueilla, joiksi katsotaan alueet 150 metrin päässä vesistöstä.

Kihniänkylän liikuntareitistö

Vapaa-aika ja liikuntaMumma (13.09.2013, klo 11:42)

Olen lähettänyt liikuntatoimen johtajalle, Leena Kotilalle emailia koskien Peräseinäjoen alueen Kihniänkylän kuntoradan/valaistun ladun sekä kodan puuttumisesta kaupungin liikuntapalveluista, ja pyysin lisäämään ne kaupungin nettisiivuille. Huomaan että viestini ei ole aiheuttanut mitään toimenpiteitä. Miksiköhän? Jos on jotain kysyttävää Kihniänkylän nuorisoseuran nettisivuilta löytyvät yhteystietoni samoin kuin kylän muiden toimijoiden.

Anne Kotila, liikuntatoimenjohtaja (18.09.2013, klo 16:51)

Kiitos muistutuksesta! Meidän nettisivuja muokataan muiden töiden lomassa. Liikuntapaikkaluettelo mm. kuntoreittien ja latujen osalta on tarkistusvaiheessa. Kihniänkylän kuntorata ilman muuta lisätään sinne samassa yhteydessä. Mukavaa kuntoilusyksyn jatkoa!

tuntiperusteinen päivähoitomaksu

Varhaiskasvatussala (13.09.2013, klo 13:49)

Milloin Seinäjoelle tulee päivähoidon käyttöön tuntiperusteinen laskutus, tällaista käytetään esim. Jyväskylässä?

Aija-Marita Näsänen, Varhaiskasvatusjohtaja (18.09.2013, klo 14:33)

Maksut on jo nyt porrastettu. Uuteen maksukäytäntöön siirrytään siinä tapauksessa, kun asiakasmaksusta säädetään uudelleen Varhaiskasvatuslain säätämisen yhteydessä.

Miksi uuden kirjaston pysäköintialueen pysäköintiä ei ole rajoitettu pysäköintikiekolla?

Katu- ja liikennesuunnitteluJohnDeere (04.09.2013, klo 18:21)

Pysäköinnin maksullisuuden toteutuksessa on tapahtunut selviä "kauneusvirheitäkin". Tästä yhtenä hyvänä esimerkkinä on kirjaston uusi pysäköintialue, joka vapaasti pysäköitävänä on nykyään aina niin täynnä, ettei kirjastossa kävijä sieltä pysäköintitilaa löydä. Koska tämä kirjaston pysäköintialue on mitä ilmeisimmin tarkoitettu pääosin kirjaston ja teatterin käyttöön, niin mitä pikimmin siinä pysäköinti pitää ajoittaa pysäköintikiekolla tapahtuvaksi 1 -2 h tunnin pysäköintiin.

Lähetin tämän kysymyksen kaupungin tekniikkakeskukselle 27.05.2013, mutta mitään vastausta sieltä ei ole kuulunut!

Aihe on edelleen ajankohtainen, koska eilen (03.09.2013) klo 13 aikaankin ko. pysäköintialue oli aivan täynnä eli kirjastossa käyntiä varten ei saanut autoaan pysäköityä mihinkään ko. P- alueella!

Jussi Aittoniemi, kaupunginarkkitehti (11.09.2013, klo 07:05)

Kirjaston paikoitusalue on tarkoitettu palvelemaan sekä kirjaston asiakkaita että muissa Aalto-keskuksen hallinto- ja kulttuurirakennuksissa työskenteleviä ja asioivia. Alueen parkkipaikkojen jako eri käyttäjäryhmille on laadittu, ja liikennemerkkisuunnitelma on tekeillä. Kirjaston asiakaspysäköintiin tulee aikarajoitus 2 h, ja teatterille varataan pidempiaikaisia iltakäyttöpaikkoja virastokeskuksen henkilökunnalle päiväsajaksi varatuilta paikoilta. Suunnitelma pyritään saadaan valmiiksi syyskuun aikana, ja toteutus lokakuussa.

Kaupunki ja kalastus

MuutSeinäjoen vapaa-ajan Koskikalastajat (02.09.2013, klo 18:21)

Uudet sivut ovat hienot ja toimivat. Näin nopealla silmäyksellä / haulla en enään löytänyt minkäänlaista viittaa kalastukseen Seinäjoella. Tuleeko kaupunki millään tavalla osallistumaan kalastuksen kehitykseen esim. kaupungin jokialueella? Entä tuleeko Kyrkösjärven kalastuseura vielä jatkamaan toimintaansa? Käsittääkseni kyseinen kalastusseura toimi ns. kaupungin alaisena.

Jorma Ala-Hiiro, Kiinteistöteknikko (05.09.2013, klo 15:26)

Kiitos palautteesta. Pyrimme laittamaan viittauksen kalastukseen tulevaisuudessa. Kyrkösjärven kalastusseura on istuttanut ja istuttaa vuosittain 2-4 kertaa pyyntikokoista lohen sukuista kalaa järven ja joen eri kohtiin. Kaupunki omistaa Seinäjoen jokialueen ja Kyrkösjärven vesialueesta pääosan sekä Kyrönjoesta ns. kantakaupungin alueella olevan vesialueet, joilla seuran luvalla saa kalastaa.

Latujen merkitseminen ja kunnossapito

Vapaa-aika ja liikuntahiihtämiselle ahne (01.09.2013, klo 10:23)

Peräseinäjoelta päivää!
Nyt jo hyvissä ajoin ennen hiihtokauden alkua esitän kainon pyynnön liikuntatoimelle: 1. voisitteko laittaa kunnolliset viitat välille kalajärvi-sovintola? olen ollut siellä monet talvet ja saanut kiertää turhautuneena ympyrää etsimässä sitä oikeaa latua mistä reitti kulkee hyvän opastuksen puuttuessa. 2. Kalajärven jäälatu olisi myös hyvä saada merkittyä. Mistä lähtee 15 km latu ja minne se johtaa? Siellä hiihtelee useita ihmisiä useilta paikkakunnilta ja aina on samat kysymykset eikä kuin satunnaiset paikkakuntalaiset tiedä mistä pidempi latu kulkee. Ei luulisi olevan niin vaikeaa laittaa muutamaa viittaa heti ladun alkuun jäälle minne mennä. helpottaisi kovasti! 3. Viime vuoden puolella luojan kiitos oli ajateltu myös meitä vuorotyöläisiä Peräseinäjoella, ja ladut oli usein ajettu jo aamulla ennen klo:8. Toivottavasti sama linja jatkuu myös tänä vuonna ja tulevaisuudessa. On paljon ihmisiä, jotka hiihtäivät vain aamuisin, eivätkä pääse illalla ladulle.

Anne Kotila, liikuntatoimenjohtaja (04.09.2013, klo 08:31)

Kiitos kysymyksestä ja palautteesta! Peräseinäjoen alueelle latujen kunnossapito jatkuu normaalilla käytännöllä hiihtokauden alettua. Viitoitusta toki on syytä parantaa. Kalajärven jäälatu tehdään mikäli olosuhteet sallivat. Hankalaksi sen tekee tekojärven jään pinnan vaihtelelut veden juoksutuksen vuoksi. Tiedotamme hiihtokauden alettua latutilanteesta mm. liikuntapalveluiden nettisivuilla.

Kylänpääntie

Katujen kunnossapitoHessu (02.09.2013, klo 20:09)

Miksi Kylänpääntietä ei pidetä kunnossa?

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (03.09.2013, klo 10:28)

Kylänpääntie kuuluu Seinäjoen kaupungin kunnossapitämiin yksityisteihin.Tiellä on tehty normaalit kunnostukset talven jäljiltä eli lanaukset ja pölynsidonta.Alkusyksyn aikana tehdään uusintalanaukset ennen lumisateita.Aiempina kesinä ovat Kylänpääntien varren asukkaat esittäneet pyynnön , ettei keskikesällä käytäisi lanaamassa tietä, koska pinnasta irtoavat kivet haittaavat esim. pyöräilyä.

Satulansuojat

MuutPirjo Pyöräilijä (20.08.2013, klo 10:01)

Mistä saa kaupungin satulansuojia, joita jaettiin 60 000 asukkaan johdosta?

Anu Männikkö, viestintäpäällikkö (22.08.2013, klo 10:42)

Satulansuojat jaettiin polkupyöriin kampanjaviikolla ja niitä ei enää valitettavasti ole.

Kesäloma

Koulut ja opiskeluLiian lyhyt loma (22.08.2013, klo 09:58)

Miksi Seinäjoella perukoulut alkavat aikaisemmin kuin pääkaupunkiseudulla tai Vaasassa?

Heikki Vierula, Toimialajohtaja (22.08.2013, klo 10:30)

Kaikissa kouluissa työpäivien määrä on sama. Koulun päättymispäivä on määrätty, mutta päivien sijoittelusta kukin kunta päättää itse. Eniten koulun alkamisaikaan vaikuttavat syys- ja joululomien pituus. Pääkaupunkiseudulla syyslomaa on vain kaksi päivää ja meillä koko viikko.

työmatkailija

Katujen kunnossapitojopo (22.08.2013, klo 09:56)

Missä järjestyksessä auraajat auraavat alueensa ?

Reijo Vaisto, Kunnossapitopäällikkö (22.08.2013, klo 10:27)

Auraajat auraavat ensin pyörätiet ja samanaikaisesti omalla kalustolla aurataan kokooja-ja päätiet ja sen jälkeen asuntokadut

Kulttuuripalvelujen vuosiavustukset

Kulttuuriaktiivinen toimija (22.08.2013, klo 09:57)

Milloin kulttuuripalvelujen vuosiavustukset on haettavana ja missä niistä ilmoitetaan?

Aila Taivalmäki, vs. kulttuuritoimenjohtaja (22.08.2013, klo 10:22)

Vuosiavustkset julistetaan haettaviksi vuosittain maaliskuun alussa ja hakuaikaa on maaliskuun loppuun.
Avustusten hausta ilmoitetaan Seinäjoen sanomissa. Avustuksista saa tietoa myös kulttuuripalvelujen intrnet-sivuilta.

Kirjaston aukiolo

Kirjastohakalama (22.08.2013, klo 09:56)

Miiloin koko pääkirjasto on taas avoinna myös viikonloppuna?

Hakala, Marita, vs.kirjastotoimenjohtaja (22.08.2013, klo 10:21)

Kirjasto siirtyy talviaukioloaikoihin sunnuntaina 1. syyskuuta alkaen.

Ilmanlaatu

Ympäristöasukas keskustasta (22.08.2013, klo 09:57)

Millainen ilmanlaatu Seinäjoella on?

Pirjo Korhonen, ympäristöjohtaja (22.08.2013, klo 10:21)

Kiitos kysymyksestä. Seinäjoen ilmanlaatu on useimmiten hyvää. Keväisin vilkkaimmin liikennöidyillä alueilla katupöly heikentää ilmanlaadun jopa huonoksi. Jokainen voi seurata paikallista ilmanlaatua valtakunnallisesta ilmanlaatuportaalista www.ilmanlaatu.fi

Kyrkösjärven lankkureitti

Vapaa-aika ja liikuntahimolenkkeilijä (22.08.2013, klo 09:56)

Kyrkösjärven luontoreitin lankut ovat liukkaat! Onko tulossa uusia lankkuja?

Anne Kotila, liikuntatoimenjohtaja (22.08.2013, klo 10:15)

Reittien ja lankkujen kunto on tiedossa. Laitamme varoituskyltit ja pyrimme uudistamaan lankkuja ensi vuoden aikana.

Toimeentulotuki

SosiaalipalvelutKysyjä (22.08.2013, klo 09:56)

Voiko toimeentulotukea hakea sähköisellä lomakkeella?

Päivi Saukko, sosiaalityön tulosaluejohtaja (22.08.2013, klo 10:15)

Valitettavasti ei voi, koska käytössämme ei ole vielä sähköistä toimeentulotukihakemusta.

Hyllykallion omakotitontit

Kaavoitusonnellinen omakotiasuja (20.08.2013, klo 10:08)

Etsimme omakotitonttia Hyllykallion alueelta. Kaarnatien varressa on rakentamattomia tontteja. Milloin ne tulevat myyntiin?

Hilkka Jaakola, kaavoitusjohtaja (20.08.2013, klo 10:37)

Kiitos kysymyksestä! Kaarnatien itäpuolinen alue onedelleen yksityisen omistuksessa, eikä siihen ole laadittu asemakaavaat. Alueelta ei siis ole tontteja myynnissä. Alueen kaavoitusaikataulua en valitettavasti pysty arvioimaan. Kaupungin tonteista voi tiedustella tonttien myynnistä vastaavilta ja kaupungin nettisivuilta.

Tuomikujan parantaminen

Katu- ja liikennesuunnittelukatua käyttävä (20.08.2013, klo 10:02)

Miksi kunnostetulle Tuomikadulle on tehty ajamista haittaava töyssy?

Kari Havunen, kaupungininsinööri (20.08.2013, klo 10:26)

Kiitos kysymyksestä. Tuomikadulle on rakennettu koulun kohtaan niin sanottu korotettu liittymä, jonka tarkoituksena on hillitä ajoneuvojen nopeuksia. Kaupungin "töyssypolitiikkana" on, että niitä voidaan sijoittaa lähinnä koulujen ja päiväkotien läheisyyteen. Muualla töyssyjä käytetään hyvin rajoitetusti.

Puun kaato tontilta

Puistot ja viheralueetPuun kaataja (20.08.2013, klo 10:08)

Pitääkö kysyä lupa puun kaatoon tontilta?

Hannu Ojanen, kaupunginpuutarhuri (20.08.2013, klo 10:26)

Asemakaavoitetuilla alueilla on maankäyttö- ja rakennuslain mukaan pyydettävä lupa kaupungilta. Kysy lupa kaupungin puistotoimistolta.

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelutepätietoinen (20.08.2013, klo 10:03)

Keneltä voi tiedustella ikäihmisten palveluihin liittyviä asioita?

Anneli Saarinen, ikäihmisten palvelujen tulosaluejohtaja (20.08.2013, klo 10:21)

Ikäihmisten palveluihin liittyvistä asioista voi tiedustella Ikäkeskuksesta p. 06 416 6606.