Vanhempaintoimikunnan toimintaan voivat halukkaat oppilaiden huoltajat osallistua. Tapaamisia on noin kuusi kertaa lukuvuoden aikana.

Tavoitteena on toimia yhteistyössä koulun kanssa kasvatustyötä tukien. Lisäksi toimintaan kuuluu varainhankintaa erilaisilla tapahtumilla.

Vanhempaintoimikunnan puheenjohtajana toimii Sanna Kantola.

KIUSAAMISEN EHKÄISY

Varhainen puuttuminen tottelemattomuuteen ja häiriökäyttäytymiseen koulussa ml. kiusaaminen 

Alakylän koulussa toteutetaan Seuraamuskulttuuria ja Vastuun portaita mm. kiusaamisen ehkäisyyn. 
Koko koulun toimintakulttuuri on ollut yhteneväinen vuodesta 2007 asti. Järjestys- ja luokan omat säännöt ovat selkeät ja oppilaat tietävät käyttäytymisen ja seuraamusten ketjun. Alakylän koulussa on myös yhteinen sosiaalisten ja tunnetaitojen ohjelma eri luokkatasoille (Askeleittain). 

Kuvassa esitetään Vastuun portaat, joissa on kuusi eri porrasta.

VASTUUN PORTAAT: 

Lukuvuoden aluksi panostetaan toimintakulttuurin periaatteiden kertaamiseen ja oppilaiden toivotun käyttäytymisen mallintamiseen. Tarvittaessa aiheisiin palataan lukuvuoden mittaan. Mahdollisiin kiusaamistapauksiin puututaan Vastuun portaiden menetelmin. Seuranta sovitaan tapauskohtaisesti. Tarvittaessa voidaan selvittelyyn käyttää esim. kiusaamiskyselyä koko luokalle.