+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Kulttuuri ja liikunta » Kulttuuripalvelut » Kesäkuvataiteilija

Kesäkuvataiteilija

Seinäjoen kaupunki on pestannut ensimmäistä kertaa kesäkuvataiteilijan. Ideana on palkata nuori kuvataiteilija tekemään taiteellista työtä kahdeksi kuukaudeksi. Tarkempi työnkuva jätettiin rekrytointivaiheessa tarkoituksella määrittelemättä, koska se on olennaisesti riippuvainen pestiin valittavasta taiteilijasta. Ainoa edellytys oli, että taiteilijan työskentely on jollain tapaa yleisöä osallistavaa ja näkyy kaupunkilaisille ja kaupunkikuvassa.

"Kesäkuvataiteilijan palkkaamisella Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut haluaa nostaa esiin uudenlaisia taiteen tekemisen tapoja. Samalla halutaan kokeilla voidaanko taiteilijan ammattitaitoa hyödyntää laajemmin kuin tähän asti on totuttu" kertovat idean takana olevat kulttuuritoimenjohtaja Leena Kråknäs ja näyttelykoordinaattori Sanna Karimäki-Nuutinen.

Ensimmäiseksi kesäkuvataiteilijaksi valittiin 31 hakijan joukosta kuvataiteilija Julia Kukkonen, joka työskentelee Seinäjoen kaupungilla 12.6.13.8.2017.

Kesäkuvataiteilijan työssään Julia Kukkonen tutkii Seinäjoen kaupunkia ja ympäristöä performanssin keinoin ja koostaa tutkimuksen tuloksista julkaisun, jonka on tarkoitus toimia eräänlaisena vaihtoehtoisena matkaoppaana Seinäjokeen. Kaupunki ei ole kuvataiteilijalle ennestään tuttu. Oppaaseen pääsevät niin paikalliset erikoisuudet kuin tuntemattomammat tarinat ja paikat. Julkaisu tulee olemaan myös itsenäinen taideteos, joten se tuskin tulee muistuttamaan perinteistä matkaopasta.

Materiaalia oppaaseen Kukkonen kerää järjestämällä heinäkuussa yleisölle avoimia performanssikävelyjä sekä tekemällä kaupungilla erilaisia performanssi-interventioita, joiden hän toivoo toimivan keskustelunavauksina. Kesäkuvataiteilija haluaa kartoittaa paikallisten tarinoita ja kokemuksia kaupungista sekä saada esimerkiksi selville, missä on kaupungin parhaimman tuoksuinen paikka.

Tiistaisin järjestettävien performanssikävelyiden tarkoituksena on ohjata osallistujat kokemaan ja käyttämään julkista kaupunkitilaa totutusta poikkeavalla tavalla ja katsomaan tuttua ympäristöä uudesta näkökulmasta, uusin silmin. Kävelyt ovat sekä leikkiä että tapa tehdä tutkimusta kaupungissa. Kävelyille ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat kiinnostuneita näkemään uudenlaisia mahdollisuuksia kotikaupungissaan. Osallistumiseen vaaditaan ainoastaan hiukan avointa mieltä ja halua kokeilla uutta.

Kesäkuvataiteilijan performanssikävelyjä järjestetään kesällä tiistai-iltaisin 27.6. alkaen. Kävelyt starttaavat lähtöpisteestä kauppatorin kulmalta, Torikadun ja Koulukadun risteyksestä, klo 18 ja kestävät noin tunnin. Poikkeuksena kävely tiistaina 18.7., joka alkaa klo 05. Viimeinen kävely järjestetään 25.7.

Julia Kukkonen kannustaa kaupunkilaisia ottamaan häneen rohkeasti yhteyttä, mikäli heillä on omituisia seinäjokelaisia tarinoita kerrottavanaan tai he haluavat paljastaa hänelle lempipaikkansa kaupungista.


Seinäjoen kaupunki

Kulttuuripalvelut

PL 215

60101 Seinäjoki

kulttuuriseinajoki.fi
p. 06 416 2111 (vaihde)

***

Kulttuuri jättää jäljen!